perjantai 7. lokakuuta 2016

Valkoinen Toyota vei vaimoni, Joni Skiftesvik, WSOY, 2015. isbn 9789510413555

Luin aikanaan Siftesvikin esikoisteoksen ja pidin kovasti. Siitä on kauan. Sen jälkeenkin tartuin johonkin hänen kirjaansa, mutta petyin. En muista muuta kuin kuluneet kielikuvat ja toistuvat puujalkavitsit armeijaympyröistä. Päätin etten lue häntä enää.
Onneksi tämä teos tuli lukupiirin listalle. Tämä on ihan täyttä tavaraa ja sitä paitsi antaa kirjailijan taustan ja elämäkerran, joka lisää arvostusta. Ehkä myös se, että olemme molemmat nyt vanhoja, lisää ymmärrystäni. Pojan hukkuminen on tässä ihan yhtä itkettävää luettavaa kuin esikoisessakin. Tyyli on hallussa ja kielessä ja ilmaisussa ei ole mitään ylimääräistä, mitään liikaa. Knausgårdin jälkeen on ilo lukea näin tiivistä kerrontaa.

maanantai 26. syyskuuta 2016

Haruki Murakami, Miehiä ilman naisia, 2016, isbn 9789513190439

Tämä on yksi parhaista Murakamin teoksista. Tällä kertaa novellikokoelma. Tämä ei ole maagista realismia, vaan, lähinnä, realismia. Teos on myös selkeästi kunnianosoitus Franz Kafkalle. Novelli nimeltä Rakastunut Samsa alkaa tavalla, joka tuo etsimättä mieleen Kafkan Muodonmuutoksen. Myöhemmin sen tekstissä käy ilmi myös, että tapahtumien kaupunki on Praha, edelleen varmasti viittaus Kafkaan. Novelli käsittelee ihmisen "maailmaan heitetyksi tulemista" ja seksuaalisuuden ja kehollisuuden kokemista. Novelli nimeltä Kino käsittelee alitajuntaan hautautunutta tuskaa, jota aviomies kokee menetettyään vaimonsa uskottomuuden seurauksena. Sheherazade miestä, joka on joutunut tilanteeseen, jossa on täysin riippuvainen yhdestä naisesta, joka hoitaa hänen tarpeitaan ja yhteyksiään ulkomaailmaan ja tilanteesta aiheutuvaa ahdistusta. Itsenäinen elin vannoutuneen, menestyvän poikamiehen sortumista rakastumiseen ja syöksymistä menetyksen pelkoon ja sen tapahduttua menettämisen kurjuuteen ja joutumista täydelliseen, äkilliseen perikatoon. Harvoin kirja lunastaa nimeään yhtä jäännöksettömästi kuin tämä novellikokoelma.

torstai 10. maaliskuuta 2016

Kuin surmaisi satakielen ja Kaikki taivaan linnut, Harper Lee, 1960 ja 2015

Aiempi kirja, joka on itse asiassa kirjoitettu myöhemmän jälkeen, on minulle otsikkona tuttu jo 60-luvulta kirjaston hyllyistä - en vain tullut koskaan lukeneeksi sitä silloin nuorena.
Kun toinen kirja sitten löytyi viime vuonna kätköstä kassakaapista ja julkaistiin saman tien, lähes postuumisti, saman tien myös suomeksi, piti näihin tarttua. Lukukokemus on vaivan arvoinen.
Aiemmin julkaistu on hieno ja tasapainoinen kuvaus USA:n syvästä etelästä ja orjuuden ja rotuerottelun jälkeisestä ajasta. Samalla uskomattoman hieno lapsuuden kuvaus ja sen muistelun esimerkki. Kirjan sankari on kertojan lakimiesisä. Aina tyyni ja rauhallinen, aina oikeudenmukainen ja oikeuden puolella, vaikka koko yhteisön rotuennakkoluuloja vastaan.
Toine kirja on monimutkaisempi. Päähenkilönä on nyt selvästi kirjailija itse alter egona. Suhde rotuennakkoluuloihin kiepsahtaa suhteessa edelliseen kirjaan ja sen isähahmoon toisin päin: asia ei olekaan niin mustavalkoinen ja yksinkertainen ja päähenkilö lähes romahtaa löytäessään isänsä yhtäkkiä kk klaanin puolelta. Mamu -keskustelumme saamat sävyt viime aikoina tekevät tästä pohdiskelusta yllättävän ajankohtaisen. Samoja sävyjä ja kaukaa kiertäviä johdatuksia on kuultu tässäkin. Ongelman kuumuus ja kiihko tekee ymmärrettäväksi, miksi kirjoittaja jätti käsikirjoituksen kuudeksikymmeneksi vuodeksi kassakaappiin, vaikka oli ensin tarjonnut sitä kustantajalle.