perjantai 13. huhtikuuta 2018

Daniel Kehlmann, 2013. Minä ja Kaminski, 190 s. Tammi. Isbn 9789513170035

Tämä tarina kertoo taideopiskelijasta, joka on päätynyt taiteen tekemisen sijaan kirjoittamaan arvosteluja ja sitä tietä toimittajaksi. Tyyppi on niin itsekäs ja röyhkeä, että aluksi tuntuu suorastaan vastenmieliseltä hänestä lukea. Hän lähtee tekemään haastattelua ennen kuuluisasta taidemaalari Kaminskista. Tapahtumien kulussa Kaminski ottaa ohjat ja osoitautuu kovemmaksi luuksi kuin päähenkilö. Loppujen lopuksi pyrkyritoimittajamme alkaa pitää kohteestaan ja inhota omaa elämäänsä. Tarinan budhalaisen tapaan hän toteaa lopulta, että hänellä ei ole enää mitään, johon Kaminski toteaa, kuten Budhhalainen opettaja: "Heitä se pois", jolloin oppilas valaistui. Päähenkilö ei ehkä valaistunut, mutta jää kuitenkin pohtimaan sitä, mikä elämässä on oikeasti arvokasta. Tämä onkin selvästi ollut kirjailijan tarkoitus ja päämäärä: mitä jää, kun heitämme kaiken pois. Eikö se olekin kaikkein arvokkainta?
Kirja, joka aluksi inhottaa, ja jota sitten kiittää, että sai sen lukea ja paljon pohdittavaa.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Anthony Doerr, 2015. Kaikki se valo, jota emme näe, 543 s. Bon. isbn 9789510416365

Tämä on kirja suojattomasta lapsuudesta ja sodasta ja väkivallasta. Olosuhteista, jotka murtaisivat ihmisen hetkessä, mutta kun veden annetaan lämmetä hiljalleen sammakko ei hyppääkään pois, vaan sopeutuu.
Kirjassa on myös radiotekniikan ja laskennan kuvausta, joka aika ajoin yltää kuvailun tavassa lähes "zen ja moottoripyörän korjaamisen" tasolle. Vaikka teksti on hyvin intesiivistä, se on kevytlukuista hyvin lyhyiden lukujen ansiosta.
Päähenkilöinä on kaksi lasta, molemmin puolin toisen maailmansodan rintamaa. He päätyvät pitkällisen juonen kehittelyn päätteeksi yhteen ja toinen pelastaa toisen. Tämän jälkeen henkihieverissä oleva pelastaja astuu miinaan ja katoaa multasuihkuna maailmasta.
Epilogissa hypätään sota-ajasta kymmeniä vuosia eteenpäin ja käydään läpi mitä muille päähenkilöille on tapahtunut. Myös yhtä pääosaa näytellyt suuri timantti saa lopulta kohtalonsa tietoon. se on ilmeisesti jäänyt mereen, mutta avain turvaan ja luottamukseen on tallessa. Avain on inhimillisyyden ja toisista välittämisen ja tiedonjanon avain. Siitä voi ammentaa turvaa ja elää eteenpäin, vaikka sitten sokeana orpona.
Hyvä lukukokemus. Ei mikään suuri sodan tai historian kuvauksena, vaikka siinäkin on kaikki kohdallaan. Ennen kaikkea tämä on kuvaus inhimillisyydestä, niin pahuudesta kuin hyvyydestä ja kulttuurin perusteista, luottamuksesta ja hyvyydestä.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Katharina Hagena, 2009. Omenansiementen maku. 242 s. Minerva.ISBN 9780524922623

Tämä on kirja kirjoittamisesta ja unohtamisesta. Intohimoinen lukija on lopettanut lukemisen, koska se on samaa kuin muistaminen, joka on samaa kuin keräily ja se taas kuin säilyttäminen eli kuin muistaminen ja se yhtä kuin ei tarkasti tietäminen eli unohtaminen.
Toki tässä on myös kolmen sukupolven ja yhden sukutalon historia kerrottuna kiehtovasti päähenkilön ja sukaulaisnaisten näkökulmasta. Tässä saksalaisen kielialueen sukudraamassa miehillä on vain sivuosa, pääosassa ovat naiset, joista nuorimman sukupolven suhteet toisiinsa ja seksuaalisuuteen osoittautuvat kaikkein ongelmallisimmiksi, eikä ruumiittakaan selvitä. Liekö Hollywood-vaikutusta. Minusta tässä olisi kyllä pärjätty hyvin ilman ruumistakin, niin vahvaa on kerronta. Loppu on onnellinen, hieman Hollywoodmainen "romanttinen komedia" sekin.
Mutta silti kirja on hvyä lukuromaani ja lukemisen vaivan arvoinen.