Olivier Bordeaut, 2017. Tule takaisin Mr. Bojangles, 144 s. Siltala. isbn 9789522344670

En ole ranskalaisen huumorin ystävä. Jacques Tati on minusta yksinkertaisesti pitkästyttävä. Tämä kirja alkaa hengästyttävän adhd-maisen hulluuden kuvauksella. Perhe, joka elää ja juhlii niin vauhdikkaasti, että lukija on pudota kyydistä. Loppua kohti tarina kääntyy tragediaksi. Suurimmassa huumorissa on aina surullinen pohjavire. Ymmärrän niiät, jotka ihastuvat tähän kirjaan, mutta en olisi lukenut, jos eijokuolisi valinnut sitä lukupiiriin.

Pertti Lassila, 2013. Ihmisten asiat, 167 s. Teos. isbn 9789518515190

Tämä teos käy läpi ihmisten asioita, avioliittoa, kuolemaa ja elämää ja toteaa, että ne ovat vain ihmisten asioita, ei niistä sen enempää tule. Kertoja on leskeksi jäänyt, vähään ja tasaiseen elämään tyytyvä nainen, joka ei halunnut lapsia omaa elämäänsä häiritsemään.
Kertojan näkökulma on vanhan ihmisen, jolla elämä on jo takana ja oman arvion kohteena. Välillä kerronta toki hyppää lapsuusaikoihin ja jopa nuoruuden poikasystävän näkökulmaan, mutta ihmisen elämän ja asioiden arviointi on kuitenkin se varsinainen sisältö.
Elämä meni niin kuin se meni ja kertoja hallitsi sitä halunsa mukaan, mutta ei saanut aikaa hallintaansa tai pysäytettyä, vaan se kulki hänen lävitseen, jätti jälkensä ja muutti hänet vanhaksi naiseksi. Kerronta on tasaista ja melankolista kuten vanhan naisen hiljainen elämä. En osaa sanoa, onko kertoja tyytyväinen vai onneton, katuvainen vai hyväksynyt elämänsä ratkaisut. Kerronnan verkkainen ja rauhallinen rytmi kuitenkin antaa ymmärtää että päähenkilö on viisas vanhus. Miellyttävä pieni kirja ja lukukokemus.

Anne Tyler, 2013. Jää hyvästi, 203 s. Otava. isbn 9789511262336

Tämä on kertomus äkillisestä leskeentymisestä ja keskusteluista edesmenneen vaimon kanssa. Dramaturgisesti keskustelut esitetään tässä näkyvänä esiin tulevan kuolleen vaimon kanssa, mutta jokaisessa suru- tai erotilanteessa tulee tutuksi jatkuva dialogi poistuneen kanssa. Tässä on ammennettu noista dialogeista ja vähän väritetty tarinaa. Kirjoittajan kieli ja tyyli on hyvin sujuvaa ja toimivaa, tekee mieli sanoa, että se on liukasta, niin hyvin tarina soljuu, suorastaan juoheasti, tekstiä on aivan nautinto lukea. Aiemmin olen lukenut avioliiton lyhyen oppimäärän ja aikaa sitten aikuisina ja sama mielikuva kielestä ja sen hyvästä kulkemisesta on jäänyt niistäkin muistoksi - jopa niin, että muistikuvaan on jäänyt jotain kiusallisesti ´liian kaupalliseen´ viittaavaa. Ehkä ollaan rajalla, mutta eihän taitavassa kerronnassa ja juonen rakentamisessa ole mitään väärää? Ainakin tämän voisi mielenkiinnolla lukea nuori leski ja kertoa, onko kokemus edesmenneen läsnäolosta ja vierailuista tuttua.

Ilmar Taska, 2017. Popeda 1946, 315 s. WSOY. Isbn9789510423424

Kertomus sodanjälkeisestä neuvostomiehityksen alaisesta Virosta on sydäntä särkevä. Päähenkilönä on 6-vuotias poika ja hänen perheensä, joka joutuu stalinismin lihamyllyyn - kirjaimellisesti. Tätinsä pelastuu pakenemaan Lontooseen sikäläisen sotaa edeltävän tuttavuutensa avulla, mutta hänenkin kohtalonsa jää vielä auki kuten hyvin tiedämme voivan käydä nykyäänkin Venäläishallitsijoiden arvostelijoille. Kuusivuotiaan sinisilmäisyys ja herkkäuskoisuus sekä toisaalta elämän ilo ja voima on onnistuttu kuvaamaan todella herkistävällä tavalla.
Stalinismin kauhukabineteilla ei mässäillä, mutta ei toisaalta kaunistellakaan. Vankikaapit olivat todella olemassa, olen itsekin nähnyt sellaiset Vilnan KGB-museossa. Viron kärsimysten tämä puoli on kyllä periaatteessa suomalaisille tuttua asia, mm. Sofi Oksanen on yrittänyt tuoda tätä historiaa suomalaisten tietoon, mutta tällaisia ensi käden tietoja ja elävöittämistä tarvitaan edelleen.