Valkoinen Toyota vei vaimoni, Joni Skiftesvik, WSOY, 2015. isbn 9789510413555

Luin aikanaan Siftesvikin esikoisteoksen ja pidin kovasti. Siitä on kauan. Sen jälkeenkin tartuin johonkin hänen kirjaansa, mutta petyin. En muista muuta kuin kuluneet kielikuvat ja toistuvat puujalkavitsit armeijaympyröistä. Päätin etten lue häntä enää.
Onneksi tämä teos tuli lukupiirin listalle. Tämä on ihan täyttä tavaraa ja sitä paitsi antaa kirjailijan taustan ja elämäkerran, joka lisää arvostusta. Ehkä myös se, että olemme molemmat nyt vanhoja, lisää ymmärrystäni. Pojan hukkuminen on tässä ihan yhtä itkettävää luettavaa kuin esikoisessakin. Tyyli on hallussa ja kielessä ja ilmaisussa ei ole mitään ylimääräistä, mitään liikaa. Knausgårdin jälkeen on ilo lukea näin tiivistä kerrontaa.

Haruki Murakami, Miehiä ilman naisia, 2016, isbn 9789513190439

Tämä on yksi parhaista Murakamin teoksista. Tällä kertaa novellikokoelma. Tämä ei ole maagista realismia, vaan, lähinnä, realismia. Teos on myös selkeästi kunnianosoitus Franz Kafkalle. Novelli nimeltä Rakastunut Samsa alkaa tavalla, joka tuo etsimättä mieleen Kafkan Muodonmuutoksen. Myöhemmin sen tekstissä käy ilmi myös, että tapahtumien kaupunki on Praha, edelleen varmasti viittaus Kafkaan. Novelli käsittelee ihmisen "maailmaan heitetyksi tulemista" ja seksuaalisuuden ja kehollisuuden kokemista. Novelli nimeltä Kino käsittelee alitajuntaan hautautunutta tuskaa, jota aviomies kokee menetettyään vaimonsa uskottomuuden seurauksena. Sheherazade miestä, joka on joutunut tilanteeseen, jossa on täysin riippuvainen yhdestä naisesta, joka hoitaa hänen tarpeitaan ja yhteyksiään ulkomaailmaan ja tilanteesta aiheutuvaa ahdistusta. Itsenäinen elin vannoutuneen, menestyvän poikamiehen sortumista rakastumiseen ja syöksymistä menetyksen pelkoon ja sen tapahduttua menettämisen kurjuuteen ja joutumista täydelliseen, äkilliseen perikatoon. Harvoin kirja lunastaa nimeään yhtä jäännöksettömästi kuin tämä novellikokoelma.

Kuin surmaisi satakielen ja Kaikki taivaan linnut, Harper Lee, 1960 ja 2015

Aiempi kirja, joka on itse asiassa kirjoitettu myöhemmän jälkeen, on minulle otsikkona tuttu jo 60-luvulta kirjaston hyllyistä - en vain tullut koskaan lukeneeksi sitä silloin nuorena.
Kun toinen kirja sitten löytyi viime vuonna kätköstä kassakaapista ja julkaistiin saman tien, lähes postuumisti, saman tien myös suomeksi, piti näihin tarttua. Lukukokemus on vaivan arvoinen.
Aiemmin julkaistu on hieno ja tasapainoinen kuvaus USA:n syvästä etelästä ja orjuuden ja rotuerottelun jälkeisestä ajasta. Samalla uskomattoman hieno lapsuuden kuvaus ja sen muistelun esimerkki. Kirjan sankari on kertojan lakimiesisä. Aina tyyni ja rauhallinen, aina oikeudenmukainen ja oikeuden puolella, vaikka koko yhteisön rotuennakkoluuloja vastaan.
Toine kirja on monimutkaisempi. Päähenkilönä on nyt selvästi kirjailija itse alter egona. Suhde rotuennakkoluuloihin kiepsahtaa suhteessa edelliseen kirjaan ja sen isähahmoon toisin päin: asia ei olekaan niin mustavalkoinen ja yksinkertainen ja päähenkilö lähes romahtaa löytäessään isänsä yhtäkkiä kk klaanin puolelta. Mamu -keskustelumme saamat sävyt viime aikoina tekevät tästä pohdiskelusta yllättävän ajankohtaisen. Samoja sävyjä ja kaukaa kiertäviä johdatuksia on kuultu tässäkin. Ongelman kuumuus ja kiihko tekee ymmärrettäväksi, miksi kirjoittaja jätti käsikirjoituksen kuudeksikymmeneksi vuodeksi kassakaappiin, vaikka oli ensin tarjonnut sitä kustantajalle.

Petturin sydän, Rian Malan, 1990

Jo 25 vuotta sitten suomeksikin julkaistu kirja, johon en olisi tullut tarttuneeksi, jollei Juha Vakkuri olisi sitä suositellut kirjassaan " Afrikan ympäri". Kirja menee mustaan Etelä-Afrikkaan zulujen, xhosien ja khoisanien kulttuuriin niin syvälle, ettei mikään muu etelä-Afrikan opas koskaan. Olen Andre Brinkkini lukenut, mutta tämä teos omakohtaisuudessaan järisyttää. Väkivalta on pyörryttävää ja tilanteen toivottomuus hirveää. Kuitenkin jotain toivoa kaikesta huolimatta jää mieleen kirjan loputtua. Ehkä sittenkin, vuosisatojen kuluttua kykenemme elämään rauhassa rinnan ja kunnioittamaan toisiamme samanlaisina ihmisinä ja luottamaan kulttuuriimme ja yhteiskuntaamme, jonka perusta tuo luottamus on. Olen hyvilläni, että luin tämän kirjan.

Kultarinta Kytömäki Anne 2014 ISBN 9789512095339

Olen lykännyt tämän muistiinpanon tekemistä helmikuusta asti. Kirja oli meillä lukupiirissä, eikä minulta mielipidettä puutu, mutta epäröin, koska olin niin kovin erimieltä kirjan ansioista. Muut olivat ihastuksissaan kirjan eetoksesta ja paatoksesta, minua ne vieraannuttivat kerronnasta, joka sinänsä on erinomaista tarinan juoksutusta. Ennätysmäinen 650 sivua on kyllä luettavaa tekstiä, mutta asiasisällössä muutama asia tökkää minua - ei ehkä muita lukijoita. Tekstin yleinen mystiikkamainen sävy ei vakuuta minua, kun toisaalta selvästi vedotaaan luonnontieteeseen, tai ainakin luonnonhistoriaan ja kauneuteen. Mystisyys tuntui minusta vain ylimääräiseltä taakalta, jonka poisjättämällä tarinasta olisi tullut paljon ryhdikkäämpi.
Erityisen kiusaantuneeksi tulin, kun sivulla 204 kuvattaessa viime vuosisadan alkupuolen kämppäelämää kaukana pohjoisesta, yhtäkkiä puhutaan otsalampusta, voi ei...
Tarina isän hoitopaikan jäljittämisestä Pilularia globuliferan, Ormio, itiövesikasvin avulla, jota esiintyy Suomessa vain Pälkäneen ja Hauhon järvissä, mm. Kukkiassa. On näemmä faktoihin kudottu, ja sellaisena uskottava tarinan käänne. On vain vaikea uskoa botaniikan olleen nuoren tytön/naisen ulottuvilla siinä määrin, että jäljitys olisi onnistunut.
Kuvaus viime vuosisadan alun oloista ja ihmiskohtaloista on sinänsä uskottavaa ja taitavaa, mutta jotenkin kirjoittaja väistelee ikävästi: sisällisota jää vain tyylitellyksi taustaksi ja viime hetkessä hän heittää henkilönsä syrjään tapahtumien keskeltä kauas mystiseen korpeen erakoitumaan.
Luontokartoittaja, jolla on näin tarkka näkö ja pikkupiirteinen kyky kuvata näkemäänsä ja kutoa monenlaisia ihmiskohtaloita juonen käänteisiin voi vielä saada aikaan jotain paljon ansiokkaampaa.

Afrikan Ympäri, Juha Vakkuri, 2012, ISBN 9789520107918

Vakkurin Afrikka-intohimo sataa suoraan lukijan laariin. Ensin luulee lukevansa kevyen oloista reppureissaajan matkapäiväkirjaa, joka tosin etenee harvinaisen sujuvasti kuin vuoripuro. Sitten huomaa, että matkan varrella on pysähdyksiä ja syviä suvantoja, jotka sisältävät uskomattoman eläviä historiatiivistyksiä kyseessä olevan maan lähihistoriasta. Yksinäisen matkaajan kokemuksiin on helppo samastua. Tässä matkaa saman ikäinen, yhtä vähän rahan kanssa.
Kun on päässyt reissun loppuun, käy niin kuin usein hyvän kirjan kanssa. Harmittaa. Mutta ei hätää Vakkuri on julkaissut muistakin reissuistaan vastaavat opukset: Afrikan poikki ja Afrikan sydämeen, jonka viime mainitun myös luin ja samalla vakaalla laatutasolla olevaksi havaitsin.
Kirjaa ei kannata laittaa kierrätykseen lukemisen jälkeen vaan pitää hyllyssään. Kun seuraavan kerran kuulee mustavalkoista/mustaa uutisointia jostain näistä maista, kannattaa selata maan teksti esiin ja lukaista uudestaan tiivis esitys syistä ja seurauksista. Huomaa olevansa vähemmän eurooppalaisen/valkoisen näkökulman armoilla. Kirjaan sisältyvä henkilöhakemisto myös auttaa tässä. Myös laajentava lukemistoluettelo kirjan lopussa on tutustumisen arvoinen.

Haruki Murakami, 1Q84, 2014, ISBN: P9789513182632

Murakamin tapa kirjoittaa nyky-Japanista on kiehtova. Kaikki vaikuttaa aluksia tutulta, mutta sitten yhtäkkiä huomaa, että ihmiset suhtautuvat samoihin asioihin täysin eri tavalla kuin me eurooppalaiset. Tässä kirjassa tämä efekti on toiseen potenssiin. Koko kirja käsittelee kahta todellisuutta tai, toisin ilmaistuna, ontologiaa tai tietoteoriaa.
Juoni on melko yksinkertainen, mutta sen kehittely saa kirjan aika ajoin muistuttamaan dekkaria. Kirjailija kuvaa kahta todellisuutta, jotka ovat jollain, hieman mystisellä tavalla, sidoksissa tosiinsa. Lisäksi kuvataan lahkoa, jonka toimintaan päähenkilöt liittyvät. Lahkon henkimaailmaan liittyy pikkuväki ja ns. ilmakotelot. Kummankaan merkitys tai tarkoitus ylipäätään teoksessa ei minulle avautunut. Kenties ne ovat vain koristeita, ehkä toisaalta, toisenlaiselle, taikauskoisemmalle lukijalle tärkein piirre kirjassa.
Lukukokemus on vaikuttava, vaikka yllämainitut ristiriidat sitä häiritsevätkin. Kirjailijan ääni ja tyyli on niin kiehtova, että kirjan muhkea yli 1200 sivuinen lukumäärä tulee luetuksi helposti ja jättää kaipuun saman viihteen jatkumisesta.