maanantai 1. joulukuuta 2025

Karin Bojs, 2023. Euroopan esiäidit, 270 s. Minerva. Isbn 9789523758841

 Käsillä on mukavan populaari esitys viime aikojen uusista tuloksista paleogenetiikassa muinais-DNA:n analyyseistä ja niiden vaikutuksesta arkeologiaan, etnologiaan, lingvistiikkaan ja historiaan ennen kirjoitettua historiaa jne.

Samalta tekijältä on aiempi teos ruotsalaisten esi-isistä. Tämä teos keskittyy vähän enemmän mitokondria-dna:han ja äitilinjoihin sekä kysymykseen muinaiskulttuurien matriarkaalisuudesta.

Tämä lukupiirikirja tuli hyvään saumaan. Olen ollut jo pitkään lueskelemassa Valter Langin Homo Fennicus teosta. Se käsittelee pitkälti samoja asioita, mutta fennougrilaisesta näkökulmasta ja suppeammalta alueelta. Kuitenkin niin perusteellisesti arkeologian ja kansatieteen näkökulmista käyden vähän liian pitkäpiimäisesti läpi aiempia ja nyt kumoutuvia teorioita. Ehkä nyt jaksan lukea tämänkin teoksen loppuun.

Bojsin näkökulmassa melkein aluksi epäilin tendenssimäistä, ehkä jopa vähän feminististä otetta, mutta luettuani pidemmälle tällaiset epäilyt hälvenivät. Viimeistään siinä kohtaa, kun yhden luvun lopussa kirjoitttaja toteaa, että "Moderni väestögenetiikka ei tutki "rotuja" tai sitä, mitkä kansat ovat kaikkein alkuperäisimpiä. Se kuvailee sitä, miten meistä kaikista tuli useiden eri vaellusaaltojen seurauksena nykyisen kaltainen geneettinen sekoitus."

Tämä kirja kertoo mukavan populaarilla otteella tuon tutkimuksen uusista tuloksista.

Ei kommentteja: