maanantai 30. syyskuuta 2019

Yoko Ogawa, 2016. Professori ja taloudenhoitaja, 286 s. Tammi, ISBN 9789513190422

Suloinen tarina professorista, jonka muisti vamman seurauksena toimii vain 80 minuutin ajan kaiken tätä vanhemman kadotessa työmuistista. Hänelle tulee taloudenhoitaja, joka on yksinhuoltaja. Pian myös poika tulee mukaan iltaisin koulun jälkeen ja professori osoittaa suurta huolenpitoa ja mielenkiintoa poikaa kohtaan päinvastoin kuin muuten.
Kirja käy läpi myös matematiikkaa lempeällä professorin taidolla. Eulerin yhtälö luonnollinen luku potenssiin pii kertaa miinusyhden logaritmi plus yksi on yhtä kuin nolla, saa jopa tällaisen keskilahjattoman matematiikan tuntijan ihastelemaan sen yksinkertaista kauneutta ja mystistä voimaa. Kunpa tällaista matematiikkaa ja siihen perehdytystä olisi kouluissa ja joka paikassa enemmän. Saisimme nauttia mystisestä yhteydestä totuuteen ja kauneuteen enemmän. Kaunis tarina. Hieno kirja.

Jari Järvelä, 2001. Veden paino, x s.. WSOY. ISBN 9789510261033

Tässä tarinassa tapahtuu. Heti ensimmäinen luku on täynnä hurjaa menoa hautajaisineen. Sitten seuraa rauhallisempi vaihe, kun nuori ja vähän lapsellinen päähenkilö Yrjö hakeutuu kesätöihin uittoon Karjalaan ennen opiskelujensa alkua. Aluksi vaikea uitttyö etenee rauhallisesti, mutta sitten alkaa tapahtua ja uittoporukka jää kahteen kertaan heimosotien jalkoihin ja menettää jäseniään taisteluissa ja terrorissa. Yrjö vääntää tapahtunutta itselleen sankariteoiksi, mutta toisella kerralla vankina peli paljastuu ja Yrjön aikuisriittinä on paljastuneen muistikirjan tuhoaminen. Lopulta käy ilmi, että uittoporukka on ollut henkensä kaupalla ryöstöretkellä vieraan valtakunnan alueella ja uittamassa myös muiden yhtiöiden tukkeja. Uitto onnistuu, mutta suurilla tappioilla, voittaja  on ennen muuta yhtiö, joka on saman tien myynyt koko tukkimäärän. Yrjö lienee kuitenkin saanut kokemusta, joka auttaa myöhemmin elämässä.

maanantai 23. syyskuuta 2019

Helena Tšizova, 2018. Naisten aika, 261 s. Into. ISBN 9789522649416

Tarina tytöstä, joka ei puhu ennen seitsemättä ikävuottaan. Tarina lapsuudesta useamman maatuska-mummon hoivissa ja orvoksi jäätyä mummojen organisoimasta valeadoptiosta. Kaikista stalinismin kauheuksista ja neuvostoarkipäivän epäoikeudenmukaisuuksia, korruptiosta ja mielivallasta huolimatta tarina kääntyy onnelliseksi selviytymiseksi. Lukija huokaisee helpotuksesta, kun lopussa käy ilmi, että tarnan henkilöt, syöpään kuollutta äitiä lukuunottamatta ovat selvinneet, ja päähenkilö jopa hyvin, taiteilijaksi, jonka teoksilla on kysyntää.

tiistai 10. syyskuuta 2019

Edward St Aubyn, 2018. Loistava menneisyys, Patrick Melrosen tarina I-III, 456 s. Otava, isbn 9789511313830

Tämä kertomus on suorastaan iljettävä. Ensimmäinen osa kertoo Patrickin lapsuudesta, jonka pilaa pedofiili isä ja yläluokkainen tyhjän toimittaminen. Toinen osa taas kertoo huumehuuruisesta nuoruudesta. Heroiinin vaikutusten kuvaus kuin huumeisen sielun sisältä käsin on kiehtovaa ja kammottavaa. Viimeinen osa kertoo yläluokan juhlista, joihin myös huumeista kuiville päässyt Patrick osallistuu. Viimeisillä sivuilla pilkahtaa pieni toivo elämän ilon mahdollisesta paluusta.
Kirja osoittaa todeksi sen, että moraali ja tavat velvoittavat vain keskiluokkaa. Rahvasta ne eivät koske, koska eletään kädestä suuhun ja turvaudutaan tarvittaessa vaikka rikoksiin elossa pysymiseksi. Eliittiä ne eivät koske, koska säännöt ja moraali on säädetty vain kansan kurissa pitämiseksi ja eliitti voi rauhassa rikkoa kaikkia sääntöjä kunhan se tehdään tyylillä ja tarvittaessa piilossa. Kirjassa piirtyvä kuva pöyhkeästä eliitistä vailla moraalia on äärimmäisen vastenmielinen. Mutta eikö se ole totta? Jolloin johtopäätökset yhteiskunnan suhteen ovat radikaaleja.

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Antti Tuuri, 2018. Aavan meren tuolla puolen, 222 s. Otava, ISBN 9789511308911

Kertomus ruotsinsuomalaisten elämästä ennen ja nyt tuo ovelalla tavalla eri kertojan äänillä kritiikin niin Ruotsin tapaan kohdella suomalaissiirtolaisiaan kuin nykyisiin ruotsidemokraatteihin ja muihin rasistisiin ja äärioikeistolaisiin liikkeisiin. Kirja ei ole pätkääkään pitkästyttävä. Päinvastoin eri henkilöiden käyttäminen vuoron perään kertojina ja tarinan kuljettajana tuo mehevyyttä ja monipuolisuutta. Erityisen herkullinen on Petterin, patologisen valehtelijan ja kroonisen epäonnistujan hahmo hänen itsensä kertomana. Ammattitaidolla ja taitavasti kerrottu. Toivottavasti jatkoa seuraa.

perjantai 23. elokuuta 2019

Sisko Savonlahti, 218. Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, 304 s. Gummerus. isbn 9789512411412

Tämä on kertomus nuoren naisen elämästä noin yhden vuoden ajalta. Nuori ja turhautunut, melankolinen ja masentunut päähenkilö käy terapiassa ja kamppailee epätoivonsa kanssa poikaystävän jätettyä. Lukijalle tulee, ainakin näin vanhemmalle setä-ihmiselle vähän outo olo. Voiko joku olla noin saamaton ja sekaisin ilman tuon suurempia vaikeuksia elämässään. Lopulta tulee kyllä sitten siihen johtopäätökseen, että kai sitä voi. Loppu jossa ei seuraa miten ihmepelastumista, vaan elämä kulkee kulkuaan saa lukijan vakuuttumaan, että tarina voisi olla totta. Niinhän se elämä kulkee pienina ja suurine pettymyksineen.

Katja Kettu, 2018. Rose on poissa, 172 s. WSOY, isbn 9789510438664

Tämä on tarina intiaanin ja suomalaisen Amerikan siirtolaisen rakkaudesta ja kohtaloista. Heidän tyttärensä, johon kohdistettu monenlaista "kotouttamista" etsii juuriaan molemmilta puoliltaan ja saa lopulta selville, mitä kadonneelle äidille aikoinaan tapahtui.
Tarina on kerrottu päähenkilön vanhempien, Rosen ja Ettun sekä ystävien kautta. Rakenne ja monimutkainen kieli tekevät tarinan seurannasta paikka paikoin kovin vaikeaa ja lukijalle tulee kiusallinen olo, että mukaan on ujutettu ylimääräisiä juonikuvioita ja kielen koukeroita vain kirjoittajan taitavuuden osoittelemiseksi. Tunne on sama häiritsevän kiusallinen kuin Jari Tervon Matriarkkaa lukiessa.
Katja Ketun Kätilö oli samalla lailla monimutkaisesti rakenneltu, mutta juoni paljastui kuitenkin lopulta ehjästi, eikä kielikään tuntunut keinotekoisen monimutkaiselta kuten tässä teoksessa.