Osmo Soininvaara, 2021. 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka, 406 s. Teos. isbn 9789523631885

 Soininvaara on ottanut vastaan jonkun hänelle, ehkä vähän leikkimielisesti, heittämän haasteen, että jonkun pitäisi kirjoittaa Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikkaa vastaava kirja uudelle vuosituhannelle ja -kymmenelle. Tentin tuon Kuusen opuksen aikanaan 70-luvulla. Muistikuvani ovat hatarat, mutta käsittääkseni tämä Soininvaaran kirja haastaa sen ja 2020-luvun yhteiskuntapolitiikan ja poliitikot aika väkevästi.

Kuusen kirjan sanoma oli, että sosiaalipolitiikan avulla voidaan pitää huolta yhteiskunnan vähäosaisista ja tämä on myös yhteiskunnan kokonaisedun, siis kaikkien kansalaisten kannalta hyväksi. Samaa ajatusta on Soinivaaralla: Pitämällä huolta vähävaraisten, työttömien ja syrjäytyneiden asiasta hyötyy koko yhteiskunta myös taloudellisilla mittareilla mitattuna. Kuuseen verrattuna erona tässä on, että ympäristöongelmat ja talouden ohjaus niin, että ilmaston muutos ja lajikato saadaan torjuttua, on myös mukana. Tähän tarvittavat talouden ohjauskeinot on valaisevasti käsitelty. Päätelmä, että näillä nykyisillä resursseilla meidän pitäisi pystyä paljon parempaan, niin sosiaaliturvan, työttömyyden kuin ympäristöasioidenkin suhteen, tuntuu erinomaisen oikealta.

Syyt siihen, miksi ei pystytä parempaan, näyttävät Soininvaaran mukaan olevan pirstaloitunut politiikkamme ja hallintomme, jossa liian monella ryhmällä ja puolueella on käytännössä veto-oikeus uudistuksiin, kun puolueiden määrä on pirstonut hallitsemisen kannalta tarvittavan enemmistön niin pieniksi paloiksi, että päätöksenteko on vaikeaa. Toinen syy on historia, kun on jo edettty johonkin suuntaan ja paikattu paikan päälle ja monet kerrat kompromisseja tehden esim. sosiaalipolitiikkaa, on kovin vaikeaa, ellei peräti mahdotonta, säätää kokonaisuutta osaoptimoinnin sijaan. Soininvaara käyttää tästä ongelmasta nimeä polkuriippuvuus. Hän ei halua puhua korporaatioista, mutta haastaa ammattiyhdistysliikettä muuttamaan politiikkaansa, joka nykyään puolustaa työntekijöiden, jos ei nyt eliittiä, niin ainakin kokopäivätyötä tekeviä taulukkopalkkalaisia, jotka nauttivat usein myös suurista liukumista. Soininvaaran mukaan alipalkatut, osa-aikaiset, pätkätyöläiset jäävät tässä edunvalvonnassa ulkopuolelle. Satojen tuhansien ihmisten pitäminen tukipolitiikalla, nykyisellä työttömyysturvajärjestelmällä, työvoiman ulkopuolella, koska riittävän hyvin palkattua työtä ei ole, näyttäytyy Soininvaaran katsannossa järjettömänä, koska sille olisi vaihtoehto. 

Tähän vaihtoehtoon Soinivaara haastaa ammattiyhdistyksiä ja vasemmistoa paneutumaan. Siinä palkkojen annettaisiin alittaa yleissitovat minimipalkat, mutta toimeentulosta huolehdittaisiin katkaistun negatiivisen tuloveron tai perustulon avulla. Markkinat huolehtisivat osa-aikaisten tai vähän tuottavien työpaikkojen syntymisestä ja valtio huolehtisi uuden ajanmukaisen tulorekisterin tietojen perusteella toimeentulon täydentämisestä kohtuulliselle tasolle. Tämä olisi halvempaa kuin maksaa työttömien täysi ylöspito. Myös julkinen talous saattaisi nykyiseen verrattuna kohentua. Soininvaara käy valaisevasti läpi useita tämän suuntaisia kokeiluja tai voimassa olevia säännöksiä muista maista.

Ympäristöekonomiasta ja sen työkaluista ilmastomuutoksen ja luontokadon torjuntaan on kirjassa mainio tiivistelmä. Vielä työelämässä ollessani kävin Markku Ollikaisen ympäristöekonomian täydennyskoulutuskurssin. Siinä vaiheessa EU:n päästökauppa oli vielä alussa, eikä käytännössä toiminut vielä lainkaan niin, kuin oli tarkoitus. Nythän se toimii ja monista muistakin tapauksista on hyviä esimerkkejä. Byrokraattisesta normiohjauksesta sen sijaan olen samaa mieltä Soininvaaran kanssa. Sillä saadaan harvoin mitään aikaan tehokkaasti ja pienillä kustannuksilla. Seurasin työurani aikana suomalaisen kalankasvatuselinkeinon kehittymistä. Aluksi se herätti toiveita ja optimismia, mutta tiukka ympäristösaantely, normiohjaus, sellutehtaille säädetyllä vesioikeusmenettelyllä,  käytännössä esti sen kehittymisen ja kilpailevat norjalaiset ajoivat pikavauhtia ohi. Suomen normiohjaus aiheutti ravinnekuormituksen siirtymisen muualle Itämeren alueella ja elinkeinon kilpailukyvyn menetyksen. Itämeri ei hyötynyt ja elinkeino jäi kehittymättä.

Soininvaaralla on erinomainen kyky esittää monimutkaisia asioita, kuten päästökauppa tai ympäristövero, niin selkeästi ja yksityiskohtiin takertumatta, että lukija pysyy helposti mukana. Parissa kohtaa tosin minulta lukijana ymmärrys jäi uupumaan. Itsevarma kun olen, päätin, että siinä on kirjoittajalla ajatus karannut tai jotain jäänyt uupumaan. Nämä olivat pieniä juttuja. Kokonaisuus on selkeä ja helppolukuinen ja erinomaisen valistava. Loppua kohti oikolukijan tarkkaavaisuus on lerpahtanut. Varsinaisia kirjotusvirheitä ei ole, tänä automaattisen it-tarkistuksen aikana, mutta loppua kohti on yhä enemmän lauseita, joista puuttuu predikaatti tai joiden muotoilu on jäänyt kesken. Pikkuasioita, mutta harmittavia muuten  niin erinomaisessa kirjassa. Tämä on jo toinen painos, olisihan ne voinut siihen jo korjata.

Hokkanen, Lauri, 2021. Kenen joukoissa seisoin, 498 s. Docendo, isbn 9789522919809

 Tällaista kirjaa olen kauan odottanut. Olen joitakin entisten taistolaisten kirjoja lukenut, mutta ne ovat väistelleet tärkeintä: mikä oli se hulluus, joka ajoi nuoret opiskelijat ja taiteilijat 70-luvulla taistolaisten syliin ja miten uskovaisten harhainen käytös kesti niinkin pitkään kuin kesti.

Hokkanen ei arkaile vaan käy suoraan päin tuota hulluutta ja etsii vilpittömästi sen syitä ja yrittää kaivaa niitä esiin. Stalinismi ja Neuvostoliiton terrorivaltio tulevat käydyksi läpi, kuten myös SKP:n ja sen vähemmistön historia ja vaiheet. Kaiken kaikkiaan erittäin valaiseva kirja, jossa on paljon uutta myös meille, jotka olimme toisella puolella tuota osapuolijakoa. Paikka paikoin puisevaa luettavaa, mutta kokonaisuus kantaa ja aina uudet näkökulmat tuovat koko ajan uutta valaistusta asiaan.

Syyt KTL:n ja muiden hulluuteen eivät tule täysin selitetyksi tai ymmärretyksi, mutta lähelle kuitenkin päästään. Yleisesityksenä ilman henkilöhistorioita, paitsi tekijän omaa elämää, tämä on vertaansa vailla. Lopun lähdeluettelo ja henkilöhakemisto tekee teoksesta myös oivallisen hakuteoksen niille, joilla on selvitettävää tuolta vaikealta ja vaaralliselta ajalta.

Anna Soudakova, 2020. Mitä männyt näkevät, 246 s. Atena. isbn 9789523008908

 Tämä tarina alkaa väkevällä stalinismin vainojen kuvauksella ja yhden suvun kohtaloilla. Loppuosassa päästään Suomeen ja maahanmuuttajien näkökulman kuvaamiseen. Juuri tämä loppu onkin yllättäen kaikkein mielenkiintoisinta antia.

Stalinismin ja neuvostoarjen lähes dokumentaarinen kuvaus kgb:n asiakirjoineen (lienevät autenttisia, vain suomeksi käännettyjä) on toki vaikuttavaa ja sydäntä särkevää, mutta sittenkin maahanmuuttajan ajatusten ja kokemusten tuominen kantasuomalaisille ymmärrettävässä muodossa on minusta tässä suurin ansio.

Kahden kulttuurin väliin putoaminen  on aina paitsi tragedia, myös mahdollisuus. Kahta kulttuuria eläneen on mahdollista välittää kulttuuria ja historian aitoa kokemista kulttuurista toiseen. Mamu-vastaisuuden ja xenofobian aikanamme tarvitaan juuri tällaista materiaalia - ja paljon, ennakkoluulojen ja väärien uskomusten murtamiseksi.

Välillä Suomeen päässeen venäläisen kuvausta Suomesta ja ylitsevuotavaa ylistystä oli jopa vaikea lukea, koska se tuntui jo epäuskottavalta ja kiusalliselta. Tämä kuitenkin korjaantuu loppua kohti. kun esiin otetaan myös suomalaisten ymmärtämättömyyttä, kahden kulttuurin törmäyskohtia.

Hieno kirja nuorelta kirjoittajalta ja Sandarmohin tapahtumien osalta myös hyvin ajankohtainen teos.

Leena Rantanen, Puolen tunnin loma, 111 s. Like, isbn 9789520100919

 Tässä on noin 55 sivun mittaista tekstiä aiheesta "mistä alkoi uusi ihmissuhde". On se kiistatta aika kiinnostava ja kutkuttava aihe, miten uusi pari/ihmissuhde alkaa/alkoi.

Mutta, mutta... Minulle tämä näyttäytyi kirjoituskurssin harjoitustehtävänä, joka on hirttänyt kiinni. Tekijä ei ole malttanut lopettaa harjoittelemista huomattuaan, että tämähän sujuu.

Kirjan liepeessä kehutaan jotain maagisuutta, jota teksteistä löytyy. No, minä olen kai liian yksinkertainen, kun en sellaista niistä löytänyt. 

Seija Ahava, 2011. Eksyneen muistikirja, 205 s. Gummerus. Isbn 9789512087396

 Tämä on lukemistani Ahavan kirjoista mielestäni paras. Tässä ei häiritse googlatun tuntu (Taivaalta putoavat asiat) eikä keltaisen lehdistön aihe (Ennen kuin mieheni katoaa). Ei tämä toki yllä Lisa genovan (Edelleeen Alice), niin ikään dementia/Alzheimer aiheiselle kirjalle, mutta ei tämä huono ole.

Ahavalla on noissa myöhemmissä teoksissa taipumusta fantasia-aiheisiin, jotka tekevät lukijalle kiusaantuneen olon. Tässä ne kuitenkin ovat luontevia kuvauksia muistisairaan sisäisestä maailmasta. Päähenkilö Annan elämästä ja dementiasta sisältyy kirjaan monta tarinaa: Miehen kuolema onnettomuudessa, asuminen Lontoossa ja suhde englantilaisen miehen kanssa ja ajautuminen Lontoon kaduille kassi-Almaksi.

Mielikuvituslapset esiintyvät pitkin teosta Annan lohtuina, mutta tässä tarinassa ne puolustavat luontevasti paikkaansa.

Jean Echenoz, 2005. Pianossa, 189 s. Tammi, isbn 9789513127947

 Tämä juttu voisi olla tv-sarjan, 1- tai 3-osaisen käsikirjoitus. Mielikuvitusta ei puutu ja teksti on sujuvaa ja helppolukuista. Kirjan naiskuva on perin miehinen, aika macho-kulttuurin mukainen, naiset ovat lähinnä objekteja.

Pidin eniten ensimmäisestä osasta, joka on varsin realistisen tuntuinen kuvaus huippupianistista ja tämän esiintymiskammosta ja alkoholismista. Toinen osa kuolemanjälkeinen jonkinlainen kiirastuli on yllättävä ja näyttää hetken jonkinlaiselta muunnetulta uskonnolliselta taivaan esikartanolta, mutta ei sentään.

Kolmas osa kuvaa, uutta elämää, johon pianistin on palattava uudella identiteetillä. Säännöt uuteen elämään ovat tiukat, mutta niihin löytyy löysää. Teoksen huipennus on entisen ihastuksen löytyminen ja katoaminen toiseen kuoleman jälkeiseen olotilaan maanpäällisen sijasta - ns. puistoon. Ja tämä tekee tästä maanpäällisestä pianistille helvetin. Kovin tv-draaman mieleen tuova loppu.

Humphrey Carpenter, 2001. Tolkien elämäkerta, 343 s. Nenonen, isbn9525180468

 Päinvastoin kuin Tolkien itse oli mieltä, on tästä kirjasta hyötyä Tolkienin lukemiseen ja tulkitsemiseen. Samalla se tarjoaa näkökulman brittiläisen yliopistotutkijan elämään ennen ja jälkeen maailmansotien sekä tutkijan ikuiseen ristiriitaan parhaiden tulosten ja aikaansaamisen aikataulupaineiden välillä. Olisin kaivannut enemmän myös Tolkienin tutkimustyön ja filologiaa valottamista, vaikkei näissä sivumäärissä liene mahdollista. Etymologia ja sanojen ja kielien kehitys ja suhteet ovat perustavan mielenkiintoisia asioita. Ehkä Tolkienia tulee luettua uudestaan näiden taustatietojen kanssa ja lopulta kunnolla myös se Silmarillion.