Volter Kilpi, 2015. Alastalon salissa, I ja II, 421 ja 405 s., Otava. isbn 9789511295686

 Tällä päivämäärällä se tuli luetuksi. Aloitin jo kesäkuun alkuuolella, mutta välillä piti lukea muuta ja loppuun pääsy venyi tähän päivään. Nyt voisin ostaa Kustavin Kilpi-päiviltä sen t-paidan, jonka selässä lukee: "Olen lukenut Alastalon salissa". Kirja on kuulemma kamala luettava, joka jää kaikilta kesken. 

No, ei jäänyt. Sujuvaa tekstiä ja, kun tekstin rytmiin tottuu, valuu se päähän kuin sula voi, helposti ja notkeasti. Ei tämä nyt mikään maailman paras teos ole. Onpahan omanlaisensa. Barokin Biedermeier tyylistä tekstiä, jossa on koukero koukeron päällä ja vielä senkin päällä monta kiemuraa. Jos kieli olisi maltillisempaa, riittäisi monta sataa sivua vähemmän saman tarinan kertomiseen. Saariston merenkävijäisännät kokoontuvat yhteen saliin ja allekirjoittavat sopimuksen parkkilaivan rakentamisesta. Kuuden tunnin harras kokous, jonka osanottajien päässä pyörivät kaikilla samanlaiset biedermeier-ajatus-kiemurat. Pidin eniten yhdessä kohtaa, yhden isännän kertomuksesta laivanvarustaja-, retari-, nuorukaisesta, joka varustaa laivan ja palkkaa tutun kapteeniksi ja odottaa sitten seitsemän vuotta laivaansa ilman viestiä sen menestyksestä tai tuhosta. Noilta osin kerronta on tavanomaisempaa ja suoraa, ilman protagonistien ajatusmaailmojen yliperusteellista läpikäyntiä.

Tulipahan luettua. Kyllä se kesälukemiseksi sopii.

Miriam Toews, Naiset puhuvat, 235 s. S&S, isbn 9789515254573

 Tämä kertomus mennoniittien yhteisöstä perustuu tosielämässä ilmitulleeseen naisten törkeään hyväksikäyttöön. Bolivialausessa yhteisössä naisia oli öisin nukutettu eläinten nukutusaineella ja käytetty seksuaalisesti ja väkivaltaisesti hyväksi.

Tämä on lähtökohta kuvaukselle, jossa mennoniita-yhteisössä kasvanut kirjailija, kuvaa naisten reaktiota, pohdiskeluja ja kapinaa ja lähtöä yhteisöstä.

Varmasti antoisaa kenelle tahansa autoritäärisessä ja suljetussa yhteisössä elävälle tai eläneelle. Muille, kuten minulle, puisevaa ja pitkästyttävää saman asian ympärillä pyörimistä ja jauhamista.

Emmi-LiiaSjöholm, 2020. Paperilla toinen, 188 s. Kosmos. ISBN 9789523520257

 Tartuin tähän teokseen, koska Päivi Koivisto, Teoksen kustannusopäällikkö ja aiemman autofiktiokurssini opettaja mainitsi sen Le Monde Diplomatique -lehden kirjallisuusliitteen artikkelissaan esimerkkinä uusimmista autofiktiivisistä teoksista, aiheena seksuaalisuus.

OK, on tässä seksiä ja nykytyyliin hyvin suoraan ja ilman häpeävilkuilua kuvattuna. Kiva. 

On muutakin, vauva ja perhearkea ja parisuhdetta sekä paljon suhdemylläkkää. Lyhyillä ja iskevillä luvuilla kerrottu autofiktiivinen kokonaisuus, joka oli kiva lukea.

Karin Smirnoff, 2021. Lähdin veljen luo, 340 s. Tammi, ISBN 9789520437176

 Tästä tulee välillä mieleen "maa on syntinen laulu ja välillä "pieni elämä". Aika keitos insestiä, murhaa, seksuaalisuutta, huh. Hiljalleen aukikeriytyvä murha- ja sukutarina on taiten kokoon kääritty. Meänkielisen Ruotsin eksotiikka puree Ruotsissa, ei ehkä samalla teholla Suomessa. Loppu lässähti, kun sama surkeus ei jatkunutkaan, vaan yhteisö olikin yhtäkkiä muka turvana.

Vilja-Tuulia Huotarinen, 2022. Drive-in, 180 s. Siltala, ISBN 9789523880016

 Tämä kirja kertoo päähenkilön elämän ongelmista ja niiden pohdinnasta. Pohdinnan taustana ja ympäristönä ja yhtenä keskeisenä aiheena on islanti.

Päähenkilö, Ella, vertautuu monesta suunnasta perheeseensä ja islantilaiseen entiseen poikaystäväänsä sekä erityisesti nuoreen siskontyttöönsä, joka on drive-in teatterifestivaalin ideoija ja promoottori täydellä nuoruuden innolla.

Tove Ditlevsen, 2022. Aikuisuus, 222 s. S&S, isbn 9789515257109

 Kuten aiemmat trilogian osat lapsuus ja nuoruus, tämä on autofiktiota ennen nykyistä autofiktiobuumia. Lukijalle tulee ensin tunne jostain vanhasta 40-50-lukulaisesta kerronnasta, mutta tarinan rehellisyys, suoruus ja kertomisen koruttomuus vievät tuon tunteen ja lukijan mukanaan. Teos on kestänyt aikaa aivan uskomattomalla tavalla.

Aikuisuus kertoo nuoren naisen kasvusta itsenäisyyteen, avioliitoista ja aborteista ja narkomaniasta. Kaikista näistä kirjailijan intohimoisen kirjoittamisen kautta. En ihmettele näiden kirjojen suurta suosiota. Konstailematonta ja rehellistä tilitystä biofiktion muodossa.

Alberto Moravia, 2011. Kaksi naista, 300 s. Tammi, isbn 9789513165239

 Moravia nimi on ollut tuttu minulle jo lapsuuden kirjastokäynneiltä, mutta en ole tullut lukeneeksi yhtään hänen kirjaansa aiemmin.

Äiti Cesira ja tyttärensä Rosetta elävät Roomassa toisen maailmansodan alussa. Leskeennyttyään Cesira luopuu kotiaan puunaavan kotirouvan roolista ja alkaa harjoittaa menestyvää mustan pörssin kauppaa. Olojen käydessä vaarallisemmiksi, äiti ja tytär päättävät paeta maalle äidin kotiseudulle etelään. Cesira lunastaa liikkeensä ja asuntonsa huolenpidon antautumalla tuttavamiehelle.

He ajautuvat pieneen kylään vuoristossa, välttävät sotilaita ja kokevat monenlaisia vaikeuksia ja hyväksikäyttöä. Kaikki pakolaiset odottavat englantilaisia ajamaan fasistit pois ja tuomaan entisen elämän takaisin. Tuleekin amerikkalaisia, jotka jakavat makeisia ja savukkeita ja lähtevät sitten eteenpäin.

Äiti ja tytär alkavat pyrkiä kohti Roomaa palatakseen kotiin.  Matka on vaikea, eikä kyytiä ole helppo saada. Toisella yrityksellä tapahtuu katastrofi kun naiset raiskataan autiossa kirkossa, jonne he ovat poikenneet suojaan. Raiskaajina oval liittolaisten marokkolaiset sotilaat.

Raiskaus muuttaa Rosettan kokonaan toiseksi ihmiseksi. Entinen puhdas Madonna on hävinnyt ja tilalla nautinnon haluinen itse päätöksiä tekevä nainen. Hämmästyttävä ulkoinen muodonmuutos. Voi vain arvella kuinka raiskauksen aiheuttama trauma tyttären psyykessä muuntuu lähes itsetuhoiseksi käytökseksi.

Tarina loppuu maantierosvojen hyökkäykseen ja naiset pääsevät Roomaan aloittamaan uutta, toisenlaista elämää.