Aiemmin olin lukenut saman tekijän Hugo Simberg elämäkerran. Mielenkiintoinen oli sekin, mutta tämä kirja, joka kertoo vielä elävästä kirjailijasta ja joka näin käy läpi aikaa, jota olen itsekin elänyt, oli tämän takia vielä mielenkiintoisempi.
Aulikko Oksasen muutamat runot ovat painuneet niin minun, kuin kaikkien muidenkin suomalaisten, päähän ikuisiksi ajoiksi yhteisiksi perimiksi. Yllätys minulle oli, että kirjailija on niiden lisäksi julkaissut lukuisia proosateoksia ja vielä kuvataiteilija, joka on kuvittanut niitä ja julkaissut kuvateoksia/sarjakuvaa ja vielä pitänyt näyttelyitäkin piirroksistaan.
Miksi vierastin kirjaan tarttumista, oli se, että pidin Oksasta sarvikuonona, taistolaisena. No, sitä hän epäilemättä on, eikä sinnä ole mitään anteeksi annettavaa. Kuitenkin tämä kirja tuo hänen elämänsä rehellisesti esiin kaikkine puolineen. 60-luvun yhden asian liikkeet ja niiden jälkeen vasta tulevan taistolaisuuden. 60-luvun ajoissa olin lukiessa mukana täysin, mutta myöhempi stalinistinen suvaitsemattomuus teki olon lukijana epämiellyttäväksi - kuin ennen 70-luvulla, kun poliittista vääntöä oli yliopistoni täynnä.
Kirja on kuitenkin niin rehellinen ja taiten kirjoitettu, että sen loppuun lukeminen ei ollut ollenkaan vaikeaa. Myös uudet etunojalaulajat, joista ainakin yksi, Vuokko Hovatta, olivat hakeutuneet sukupolvea vanhemman Oksasen kanssa taiteelliseen yhteistyöhön, ovat aina ensin herättäneet inhon väreitä tyylillään ja musiikillaan - niin paljon se muistuttaa stalinistien taistelulaulua. Mutta, on minunkin myönnettävä, komeaa se on ja Oksasen riimittely todella taitavaa.
Kerran olen Aulikki Oksasen nähnytkin. Hän oli seuraamassa siirtolapuutarhan kehohuoneella Hovatan ja Zarkus Poussan esitystä juhannusjuhlilla. Pitkä vaaleatukkainen, vähän aran oloinen nainen nousi esille eturivistä esiintyjien sitä vaadittua. Nähty! ja nyt luettu hänen elämänsä. Itselleen ja taiteelleen ja valitettavasti myös ssuvaitsemattomalle aatteelleen uskollinen Taiteilija.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti