Albert Camus, 2021. Sivullinen, 160 s. Seven. ISBN 9789511249641

Luin tämän viimeksi niin kauan sitten, yli viisikymmentä vuotta, etten enää muistanut teoksesta juuri mitään, aivan viimeisiä lauseita lukuun ottamatta.

Ensimmäisen osan luettuani tunnistin kyllä heti kirjan tunnelman: ihminen kertoo elämästään, mutta kaikki on yhdentekevää, tapahtumat tuntuvat tapahtuvan kuin jollekin toiselle. Huomiota kiinnitetään vain pintaan. Kertojan tunteet ovat poissa; jäljellä on vain olemassaoleminen.

Päähenkilö on modernin ihmisen prototyyppi. Ei ole uskontoa, ei ideologiaa. Ei ota kantaa yhteiskuntaan ei ihmisiin, kaikki on samantekevää, ihan sama!

Kirjasta ei löydy humanistia, joka sanoisi, että jumalat hylättyään, ihmisen on löydettävä oma eettinen mittansa ja otettava vastuu tekemisistään. Ei päinvastoin, voi vaikka tappaa, vain koska aurinko paistaa liian painostavasti. Tapettuaan ei voi kokea mitään merkitystä muilla ihmisillä, ei edes omala elämällä. Moderni maailmaan ja saman tien perikatoon paiskattu ihminen.

Albert Camus, 1990. Rutto, 391 s. Otava. isbn 9789511110460

 Pandemian erityisen ajankohtaiseksi tekemä kirja. Ei niin, eteikö tämä olisi aina ajankohtainen, sillä itse asiassa tässä käsitellään filosofian "ikuisuuskysymyksiä".

Covid-pandemiaan tämän tarinan liittävät monet uskomattoman tarkat yksityiskohdat. Kasvomaskien käytöstä ei ollut hyötyä käyttäjilleen, mutta ne loivat turvallisuuden tunnetta muille...

Mielialojen vaihtelu epätoivosta turhautumiseen ja taas viriävään toivoon sekä ensin oman edun ja sitten yhteisyyden korostuminen on kuvattu niin, että ne voisivat olla tästä ajasta.

Esimerkiksi kärsimyksen ja uskon ongelma tuodaan esiin lapsen kärsimyskuolemaa seuraamaan joutuvan papin hahmossa. Pappi haastaa itsensä uskomaan, vaikka järki sanoo toista. Lähiaikoina tätä teodikean ongelmaa on käsitellyt Sami Pihlström Negatiivisen ajattelijan  oppaassaan (linkki).

Kuolemanrangaistus ja sen vastustaminen tulee esille yhdessä henkilöhahmossa, joka on joutunut kokemaan isänsä tuomarin roolissa ja nähnyt teloituksia ja tullut tästä syystä pasifistiksi.

Kertoja, lääkäri Rieux, menettää kaiken: ystävänsä, vaimonsa ja ilon ruton päättymisestä. Ystävän kuollessa tämä arvelee "menettäneensä pelin". Rieux tulkitsee tämän tarkoittaneen, ettei hminen voi elämässään saavuttaa muuta kuin tietoa ja muistot. Vain ne ovat jäljellä kuolinvuoteella.

Hämmästyttävää, miten 70 vuotta sitten julkaistu kirja, joka alunperin lienee ollut allegoria Ranskan natsimiehitykselle, voi olla niin monella tavalla ajankohtainen vielä tänään ja uudestaan.