maanantai 8. huhtikuuta 2024

Marja-Liisa Vartio, 2012. Hänen olivat linnut, 243 s. Teos. Isbn 9789518514902

 Pyysin tätä kirjaa sisareltani, jonka kirjahyllyssä, muistin sen nähneeni. Se oli kuitenkin viety ja aikaa sitten kierrätykseen. Sisko sanoi inhoavansa sitä, koska se oli pitänyt lukea koulussa.

Kirja löytyi toki kirjastosta. Siskolta saatu ennakkokäsitys vähän harasi ensin vastaan, mutta sitten kerronnan psykologia vei mukanaan. Varmaan turhan rankkaa ja junnaavaa tarinaa kouluikäisille, mutta tarkka ja pikkuhiljaa kehittyvä tarina ja auki kiertyvä henkilöiden psykologia, kiehtoo voimakkaasti tällaista seniori-ikäistä lukijaa. Ehkä suosittelen sisarelleni uusintalukemista.

Teksti on kestänyt hämmästyttävän hyvin aikaa, vaikka 60-luvun lopussa julkaistu teos kertoo viime vuosisadan alkupuolen yhteiskunnasta ja kulttuurista,  jossa yhtenäisyys ja luokka-ajattelu on voimissaan, eikä somesta tai netistä ollut tietoa. Silti kirjalla on annettavaa tällekin ajalle: loppupuolella Lahja kertoo tulipalon tapahtumista Adelen jo kuoltua ja toteaa vääristä huhuista: "joku pani jutut liikkeelle. Ja niin on, että kun juttu on kerran pantu liikkeelle, sitä ei kannata ruveta oikomaan. Se menee maailman läpi sellaisena kuin on liikkeelle pantu. Sitä ei mikään muuta."

Siinäpä oikeaan osunut luonnehdinta ihmisluonnosta hyvissä ajoin ennen totuuden jälkeistä aikaa ja valeuutisia.

Kerronnan tekniikka ja dialogit ovat todella taitavia ja välittävät psyykkistä tapahtumista todella tarkasti. Kertoja ja äänessäolija vaihtuu tiuhaan ja valaisee usein aivan toisia henkilöitä, kuin aluksi aiheena ollutta.

Tämän kirjan ja kirjoittajan tunteminen toki kuuluu kirjalliseen sivistykseen Suomessa.

torstai 4. huhtikuuta 2024

Eeva Turunen, 2022. Sivistynyt ja miellyttävä ihminen, 439 s. Siltala, isbn 9789523880658

 Tätä kirjaa olen yrittänyt kahdesti lukea ja molemmilla kerroilla huonolla menestyksellä. Kirjan muoto on sellainen, ettei se oikein nappaa. Tuntuu kuin istuisi eri huoneessa jonka ovi on vain raollaan ja jota ei voi avata enempää. Toisesta huoneesta kuuluu pulinaa ja välillä vilahtaa joku henkilökin. Tulee ikävä salakuuntelijan olo.

Nuori arkkitehtinainen ja hänen ukkinsa kuolinsiivous, ja uran alku ja työ. Tämän verran selvisi puolesta kirjasta. Loppua selasin, enkä taaskaan jaksanut loppuun. Olo on kuin olisin selannut muistiinpanolappuja, kauppalistoja ja muuta asiaa sivuavaa. Kaikki kertautuu aina uudestaan ja uudestaan. En halua lukijana altistua moiselle, vaikka myönnänkin, että elämä saattaa muistuttaa enemmän tätä kuin jäntevää tarinaa, jota on helppo ja sujuvaa lukea.

PAH.

Leïla Slimani, 2021. Toisten maa, Ensimmäinen osa: Sotaa, sotaa, sotaa, 325 s. WSOY, isbn 9789510456019

 Tässä kirjassa on kiinnostavaa kahden kulttuurin välinen kommunikaatio. Kertomus alkaa ranskalaisen naisen ja marokkolaisen miehen liitosta. Mies on ensin sotimassa Euroopassa ja sitten pari muuttaa Marokkoon miehen maatilalle syrjäiselle seudulle. Henkilöhistorian sijasta pääaiheena on yhteiskunnallinen tapahtuminen. Ranskalaisten siirtomaaherrojen ja berberien välit, naisten asema, kristinuskon ja islamin suhteet.

Päähenkilö, Mathilde, joutuu kaikissa näissä suhteissa alistettuun asemaan, päinvastoin, kuin olisi ollut, jos hän olisi jäänyt elämään Ranskassa. Tarina ei kuitenkaan ole mikään kärsimyksen ja kurjuuden eepos, vaan kaikesta alistumisesta huolimatta, elämään tulee mieltä ja merkitystä.

Teksti on mukaansa vievää ja viehättävää, lukukokemus on hyvä. Ilmeisesti tulen lukeneeksi trilogian kaksi muutakin osaa.

Juha Seppälä, 2017. Super Market, 122 s. Siltala. Isbn 9789522344663

 Tähän on koottu, vähän kuin supermarkettiin, extra laaja valikoima kansan suussa kulkeneita juttuja, naisjuttuja, armeijajuttuja, räkä- ja paskajuttuja, seksijuttuja jne. Tai ainakin nämä voisivat olla juttuja, joita on kerrottu pienissä miesten porukoissa pienessä kännissä. Ja aivan varmasti kirjailija näitä tarinoita luodessaan on ammentanut tuollaisista lähteistä.

Ehkä tämän tekstin kulttuurinen merkitys onkin siinä, että se tuo tuota sensuroitua alakulttuuria, joka on kuitenkin äärimmäisen yleistä, kirjallisuuden ylevälle estradille. Tekstiä ei voi moittia. Hyvin kirjoitettu, sujuva lukea, muutamasta kohdasta sain hyvät naurut. Moraalisen paheksunnan ja panikoinnin jätän muille.

perjantai 22. maaliskuuta 2024

Günter Grass, 1980. Aivoituksia, 164 s. Tammi. ISBN9513054411

 Günter Grassin Peltirumpu on 50-luvun lopulla ilmestynyt sotasukupolvien nuorten avainromaani, joka mainitaan tärkeäksi teokseksi osana "Vergangenheitsbewältigung"ia Saksan liittotasavallassa. Kirjasta myöhemmin tehty Volker Schlöndorffin elokuva (1979) teki kirjan hyvin ja laajalti tunnetuksi.

Tämä vuonna 1980 ilmestynyt kirja on välityö, joka pohdiskelee kirjoittajansa Aasian matkan pohjalta kirjaideaa opettajapariskunnan matkasta samoille seuduille. Pariskunta pohtii lapsen hankintaa edes ja taas, ja siinä sivussa maaailman väestökehitystä ja ja kehitysongelmia. 

Kirjailija itse esiintyy minämuodossa tekstissä ja käy dialogia Volker Schlöndorffin kanssa kirjan tekemisestä elokuvaksi. Kirjan paras kohta on, kun kirjoittaja välillä muuttaa tyylin elokuvakohtausten luonnosteluksi - siinä lukija suorastaan näkee kameran ja sen liikkeet ja kokee tapahtumisen kuin filmillä.

Kirja on myös kirja kirjoittamisesta ja taiteen tekemisestä. Se ei peitä kirjoittajan ajattelua ja henkilöhahmojen luonnostelua ja kuvittelua. Samalla se vieroittaa lukijan kaavaillusta päähenkilöpariskunnasta ja saa pohtimaan kirjoittajan kanssa miten tarinaa voisi vielä kehitellä eteenpäin. Jonkinlainen Brechtiläinen effekti siis, joka saa pitämään kirjaa ei niin aitona romaanina vaan vähän pamflettiin kallistuvana.

Pamfletti tulee erityisesti esiin kohdissa, joissa käsitellään tulevia liittopäivävaaleja, 1980, ja Franz Josef Straussin kansleriehdokkuutta niissä.

Kirjan julkaisusta suomeksi on nyt 42 vuotta. Sen lukeminen tuo elävästi mieleen 70-luvun ajattelua, nuorisoa ja poliittista liikehdintää Saksassa. Tuosta ajasta oli vielä kuluva 26 vuotta, ennen kuin Grass Frankfurter Allgemainen haastattelussa myönsi kuuluneensa Waffen-SS:ään, Hitlerin henkilökohtaiseen suojajoukkoon ja pahimpien kauheuksien toimeenpanijaan. Grass oli kyllä kertonut kuulumisestaan Hitler-Jugendiin, mutta ei SS:ään. Melkein 60 vuoden vaikeneminen ja paljastuessaan tietysti skandaali. Skandaali, jonka laisia Saksassa on aina saatu nähdä ja paljastumattomia on varmasti jo päässyt lukuisasti haudan lepoon.

maanantai 18. maaliskuuta 2024

Machado de Assis, 2010. Kuuluisuus ja muita kertomuksia, 69 s. Prometheus. ISBN 9789525718102

 Portugalissa ja sen myötä myös entisessä alusmaassa, Brasiliassa, arvostetaan vanhaa, omaa kulttuuria ja sen tekijöitä ja pitkää historiaa tavalla, joka meille uudemman kansallisen heräämisen kulttuurissa eläneille on vaikea kuvitella. 

Toki meilläkin on toissa vuosisadan arvostetut teijät ja kirjailijat, mutta näissä maissa niitä on enemmän ja ovat yhä edelleen hyvin tunnettuja ja arvostettuja. Yksi näistä on Machado de Assis, jonka nimi oli tunnettu jopa minulle, joka olen vain hieman sivunnut maan kulttuuria, ja jolta en ollut lukenut mitään.

Prometheus-kustantamo on tehnyt kulttuuriteon, kun on suomennettu ja julkaistu pienenä vihkosena kolme pientä novellia Machadolta kokoelmasta Várias Histórias. Olisin hyvin ehtinyt lukea nämä kolme myös portugalin kielellä, mutta niiden hankkiminen olisi kestänyt liian kauan. Käännöstä en voi moittia millään tavalla, enhän ole edes nähnyt alkuperäisiäkään, mutta kääntäjän ammattitaitoa ei ole syytä epäillä. Olisin kaivannut vähän enemmän vihjeitä kirjoittajan ajan kulttuuriin Brasiliassa, vihjeitä, joita kieli aina tuo mukanaan enemmän kuin hyväkään käännös.

Mitä sanoisin itse teksteistä? Vaikeaa. Kun yritän nähdä ne 1800-luvun lopun kontekstissa, Brasilian keisarikunnassa, mieleen tulee, että ne ovat ihmeen hyvin kestäneet aikaa. Että ne ovat ihmeen psykologisia otteeltaan kuvatessaan henkilöiden mielenliikkeitä. Varmasti siis jonkinlaisia edelläkävijöitä.

torstai 14. maaliskuuta 2024

Maxim Fedorov, 2023. Minun Ukrainani, Ukrainian resistance, 239 s. Minerva. Isbn 9789523759565

 YLEn toimittaja Ukrainassa vuodesta 2022, Maxim Fedorov, kertoo tässä kirjassa työstään ja kokemuksistaan Ukrainassa. Kuten niin monet muutkin Fedorov on sukujuuriltaan ukrainalainen venäläinen, joka on sekä venäjän että Suomen kansalainen. Hän puhuu paitsi venäjää, myös sujuvaa ukrainaa ja lukuisia muita kieliä, myös suomea, kuten viime aikoina lähes päivittäin Ylen kanavilta kuulemme.

Kirja antaa taustaa Ukrainan tapahtumille ja myös Fedorovin työlle ja elämälle. En usko olevani ainoa, joka on viimeisen kahden vuoden ajan ahminut kaiken Ukrainaa koskevan informaation Hesarista ja Yleltä ja välillä vähän muualtakin. Silti tuntuu, että informaatiota ei ole tarpeeksi, että voisi edes vähän ymmärtää tätä kauheutta, sotaa keskellä Eurooppaa ja yhden ihmisen kykyä aiheuttaa tämä hulluus ja jatkaa sitä vuodesta toiseen, puhumattakaan länsimaiden huonosta kyvystä auttaa Ukrainaa ja estää Venäjää.

Pieneltä osaltaan tämä kirja auttaa informaation nälkään