Claire Keegan, 2024. Kasvatti, 83 s. Tammi. Isbn 9789520461102

 Tämä pieni minikirja, pienoisromaani tai novelli, on minimalistinen myös tyyliltään. Tarina kerrotaan noin kuusivuotiaan lapsen silmin. Tämä pääsee kesäksi sukulaisten luo parempiin oloihin. Kesätalossa ei ole lapsia; pariskunta on menettänyt ainoan poikansa onnettomuudessa. Petalin kotona on vanhempien lisäksi liuta sisaruksia ja lisää tulossa.

Aluksi Petal on sulkeutunut ja peloissaan, mutta vähitellen hyvinkohtelu saa hänet avautumaan ja voimaan aina vain paremmin. Paluu syksyllä kotiin on pienelle tytölle raastavaa. Ero sisaruksiin on suuri, mutta palaaja ei sorru kiusaamaan sisariaan. Kaipuu läheisyydestä ja hyväksymisestä saa hänet juoksemaan vielä kerran sijaisisän syliin, ennen tämän lähtöä takaisin.

Vaikuttavaa, että reilun kahdeksankymmenen sivun teksti ja kuusivuotias päähenkilö pitää lukijan näin lujassa otteessa.

Elizabeth Strout, 2026. Haluan kuulla kaiken, 333 s. Tammi. Isbn 9789520467142

 Luin joku aika sitten uudestaan Olive Kitteridgen. En juuri koskaan lue mitään kirjaa toista tai useampaa kertaa. Stroutin kirjalijalaatu on sellainen, että jopa minä pystyin lukemaan kirjan toiseen kertaan ja nauttimaan siitä. Tuntui jotenkin, siltä, että kirjailija kuvaa kahta tasoa todellisuutta: ensin tavallista arkeamme ja sitten toista piilotettua, tai salaista, vain pilkahtelevaa totuutta, joka kätkee jotain, mikä kuitenkin on tunnistettavaa. Ahdistusta, turhautumista, seksuaalisuutta tai hyväksikäyttöä tai jopa jotain rikollista.

Tässä kirjassa nuo kaksi tasoa ovat myös koko ajan kuvattuina. Arki ja pinta sekä toinen, henkilöiden tajunnan ja oman ajatelun ja tunteiden taso. Reaalimaailma ja tunteet ja se, miten niistä muodostuu ihmisen elämä.

Tähänkin kirjaan sisältyy yksi murha ja sen selvittäminen ja seksuaalisia jännitteitä ja ihmissuhteita. jotka ahdistavat tai ihastuttavat ja muuttuvat ajan ja kirjan kuluessa.

Loppujaksossa ikään kuin kerrataan henkilöhahmoja, jotka ovat olleet esillä koko Stroutin pitkässä tuotannossa, ja jätetään heille hyvästejä harvinaisen idyllisen ja onnellisen lopun myötä.

Taattua laatua, kannattaa lukea.

Eila Kilpinen, 2025. Unen kalastaja, 319 s. Momentum Kirjat. Isbn 9789524171656

 Olen tavannut Eilaa jo useiden vuosien ajan Vuosaaren kirjaston lukupiireisssä. Eila on sanavalmis ja reilun tuntuinen nainen. Yli vuosi sitten tammikuussa ensimmäisessä kevään lukupiirissä hän kertoi kirjoittaneensa joululomalla kirjan ja allekirjoittaneensa kustannussopimuksen.

Ajattelin silloin, että Aviador on taas huijannut rahat yhdeltä hyväuskoiselta, joka uskoo olevansa kirjailija. Kustantajalta pitää ostaa 200 kirjaa, eikä myynti todennäköisesti koskaan korvaa tuota menoa. Toisinhan siinä kävi, onneksi. Kirjasta on otettu jo kolme painosta. Sain ostettua kirjan Eilalta vasta pari lukupiiriä sitten, kun ei ollut osuttu yhtä aikaa paikalle ja Eilan julkkareihin en päässyt.

Perustamassani asuintaloni lukuöpiirissä Claes Andersson kertoili kerran ajatuksiaan lähitulevaisuuden näkymistä ja kansalaiskirjallisuudesta, jonka uskoi syntyvän, kun (oma)kustantaminen on tullut niin helpoksi. Tuohon aikaan internetttiäkin vielä ajateltiin ihmisten yhdistäjänä ja vastakohtaisuuksien lieventäjänä. Sen nykyinen paska-aalto ei ollut vielä rajähtänyt kaikkien silmille. Claes näki edessään kansalaisten julkaisevan kirjoja omastaa elämästään ja arjestaan ja lisäävän näin yhteistä hyvää.

Eilan kirja ainakin lisää yhteistä hyvää, niin kuin Eilakin, sitkeä taakan- ja vastuunkantaja, joka ei väisty eikä väsy, jos lähimmäinen tarvitsee tukea. Vuosien varrella sain aika ajoin kuulla Eilan tosi raskaasta omaishoitajan arjesta. Tuon arjen kuvaus onkin tärkeimpiä tämän kirjan asioita. Toki Eila on myös elänyt uskomattoman moninaisen elämäntaipaleen sitkeänä 50-lukulaisena naisena ja perheenäitinä. Näin sen koin luettuani. Kirjan autofiktiivisyys on selvää, vaikka päähenkilöllä, Anneli Kivikolla, ja todennäköisesti myös muilla henkilöillä, onkin eri nimi, kuin todellisuudessa.

Kirjan lopulla esiin nouseva Eilan kamppailu Theodicean kanssa oli minulle yllätys. Itse olen tuon painin käynyt yli viisikymmentä vuotta sittten ja päätynyt samaan lopputulokseen: jumalaa ei ole. Vielä yksi syy lisää kunnioittaa Eilan sitkeyttä.

Balli Kaur Jaswal, 2021. Eroottisia tarinoita Punjabilaisille leskille, 354 s. Sitruuna. Isbn 9789527343357

 Pitkään aikaan en ole lukenut näin hauskaa kirjaa. Tarina imaisee mukaansa ja kantaa loppuun asti. Tapahtumat on sijoitettu Lontooseen, jossa on vahva sikhiläinen yhteisö. Tarinan päähenkilö on vapaamielinen, länsimaistunut Nikki, joka on isänsä pettymykseksi keskeyttänyt oikeustieteen opintonsa ja päätynyt työntekijäksi irlantilaisbubiin ja ottaa vastaan ohjaajan toimen Punjabilaistemppelin opistossa ohjatakseen luovaa kirjoittamista. Ohjattavat eivät kuitenkaan, suurin osa, taida lainkaan lukemisen tai kirjoittamisen taitoa. Tarinan kerronta heiltä kuitenkin sujuu ja kurssilta löytyy sopiva sihteeri kirjoittamaan tarinat ylös Punjabin kielellä.

Alusta asti leskien tarinat ovat eroottisia, suorastaan pornografisia, mutta ne voimaannuttavat kertojiaan ja saa heidät vapautumaan ja kertomaan aina huimempia tarinoita. Koska tämä pornografia on naisten kirjoittamaa, se ei ole niin vaivaannuttavaa ja tylsää kuin "main stream" pornografia, ja saa lukijansa naurahtelemaan leskille, jotka kerrankin saavat irrotella. Pornoilu ja sen salailu nostaa sopivasti esiin lontoolaisen ja sikhi-yhteisön eroja vapaamielisyyden ja konservatiivisuuden välillä.

Kirjan tarinassa on myös dekkarimainen murhatarina, joka selviää enemmän tai vähemmän päähenkilön avulla ja myös Nikkin ja siskonsa Mindin avioituminen näyttää järjestyvän joko "järjestettynä" tai spontaanisti.

Hyvän mielen kirjallisuutta, mutta ihan taitavaa sellaista.

Asko Sahlberg, 2024. Pompeius, 463 s. Like. Isbn 9789511370512

 Pilatus ja Herodes ovat Sahlbergin aiemmat antiikin Rooman aikaiset historialliset romaanit. Tässä uusimmassa Sahlbergin vakaa ja sujuva kerronta on entisellään, jollei jopa parempi. Kirjan lukeminen on viihdyttävää ja samalla ehkä myös vähän sivistävää - käsitteleehän se historiaa, jolla on merkitystä meidän päiviimme saakka.

Jos demokratian perinteet ovat kreikkalaisilta kaupunkivaltioilta, niin demokratian haastaminen poliittisilla salajuonilla ja päätyminen diktaattoreiden vallan alle on mitä suurimmassa määrin peräisin Rooman tasavallasta. Varsin ajankohtaisia teemoja juuri nyt.

Sikäli kuin pienellä Wikipedian tarkastuksella voi päätellä, Sahlberg on suurimmalta osaltaan pitäytynyt faktoissa. Tarinaan on tietysti luotu lukuisia mieleen jääviä ja eri tavoin vaikuttavia sivuhenkilöitä. Pitkästä aikaa oli kiva lukea vanhaa hyvää romaanitaidetta.

Terhi Törmälehto, 2024. He ovat suolaa ja valoa, 349 s. Otava. Isbn 9789511447597

 Kaksi fundamentalistikristittyä, tms. evankelikaalia, kaksi suomalaista naista, matkustavat Israeliin tukemaan juutalaisia ja heidän valtiotaan ja Jeesuksen toista tulemista.

Todella tympäisevä aihe kirjalle, johon en olisi ollenkaan välittänyt tarttua. Luin sen kuitenkin, kun se oli lukupiirikirjaana. Yllätyin, että lukeminen ei ollut sen suurempi kärsimys. Naisista toinen pysyy ekstreemissä uskossaan ja osallistuu palestiinalaisia vastaan suunnattuun hyökkäykseen siirtokunnan juutalaisnuorten kanssa. Toinen taas rakastuu juutalaismieheen, joka on sekulääri ja vapaamielinen. Sukupuolitauti ja synnin tunto saavat naisen, ilmeisesti, tulemaan järkiinsä, tai ainakin toisiin ajatuksiin.

Kirja onnistuu demoamaan juutalaista ja kristillistä ääriajattelua kahden eri tavoin käyttäytyvän naisen kautta. Lukija tulee lopulta jotopäätökseen, että jos juutalaisella puolella isokin osa ajattelee näin, ei palestiinalaisten ongelmaan heidän puoleltaan ole koskaan tuleva mitään järkevää ratkaisua.

Anne Moilanen, 2025. Uhma, 195 s. Johny Kniga, Isbn 9789523622494

 Tästä kirjasta oli sen ilmestyessä useita lehtijuttuja (esim,), joista jäi mieleen, että kirjoittaja on tehnyt "räväkän" kirjan, jossa seksistä puhutaan naisen näkökulmasta ja suoraan. Naisen seksuaalisuudesta ovat naiset ilahduttavasti kirjoittaneet yhä enemmän ja suorempaan. Mikäpä voisi olla miehille enemmän tarpeen?

Jossain mainittiin kirjan olevan "häpeämätön". Hassua, kun juuri sitä ikiaikuista häpeää kirjoittaja yrittää väistää. Kirja on pikemminkin hävyllinen suorassa naisen seksuaalisuuden ja toiveiden kuvauksessaan. Miehet lienevät kuvanneet omaa osaansa vastaavasti jo kauan, vaikka juuri nyt ei muistukaan mieleen "rehellistä esimerkkiä".

Kirjassa kuvataan eronneen keski-ikäisen Marian elämää eron jälkeen. Miessuhteita ja uusia pettymyksiä. Avioliiton kuvausta ja eron jälkeistä epätoivoa ja laastarisuhteiden hakua. Arvostin kuitenkin ehkä eniten lapsuuden muisteluita, jotka osuivat siihen, vielä 70-luvullakin voimakkaana eläneeseen, perinteeseen, ettei lasta pidä kiitellä tai kannustaa, vaan moittia ja rangaista.

Ihan hyvä kirja. Toivottavasti kirjan maine saa monet muutkin sen lukemaan. Siinä kun kyllä on muutakin sisältöä kuin pillun nuolentaa.