Jari Järvelä, 2025. Raiteet, 479 s. Tammi. Isbn 9789520464073

 Järvelä on kirjailija, joka tönäisi Alvar Aaltoa kansakunnan kaapin päällä (Aino A.) ja kuvasi puutavarayhtiön koloniaalista ryöstöretkeä Aunukseen heimosotien hulinassa (Veden paino).

Tässä teoksessa Järvelän kertojan  lahjat ja juonen rakentelun taidot ovat päässeet oikein kunnolla kukkaan. Kolmeen osaan jakautuvaa teosta yhdistää Helsinki-Pietarin rata ja sen rakentaminen.

Ensimmäisessä osassa rataa rakennetaan keskellä pahoja nälkävuosia 1800-luvulla ja nälkään kuolleita kuopataan ratapenkkaan ja meno on muutenkin raakaa. Ero ratajätkien ja herrojen välillä on sääty-yhteiskunnan ylittämätön kuilu.

Seuraavassa osassa radanrakentajan tytär toimii panssarijunan junan kuularuiskun ampujana sisällisodassa ja loppu huonosti kaikki huonosti.

Seuraava osa sijoittuu jatkosodan vuosiin ja Aunukseen (kuten Veden painonkin tapahtumapaikat). Kirjassa konnia ovat paitsi vihollisvenäläiset myös natsihenkiset upseerit, jotka tapattavat ja näännyttävät sotavankeja ja sisällisodan alta paenneita venäjältä vangittuja, desanteiksi leimattuja suomalaisia.

Kovaa ja raakaa tapahtumista ja äärimmäisen taitavasti lukijaa koukuttavaa juonen kuljettamista.

Jonas Gardell, 2023. Oikeus rakkauteen, 281 s. Johny Kniga. Isbn 9789510490266

 Tämä kirja kertoo homoseksuaalien vapautumisesta ja tämän kehityksen vaiheista etupäässä pohjoismaissa. Alun intensiivisesti kerrottu tarina 1800-luvulta on taitavaa kerrontaa siitä, miten vaikeaa kaapissa oleva elämä on ja millaiseksi elämä muodostuu, kun osa itsestä täytyy pitää piilossa lähes kaikilta.

Tämän jälkeen on tarinaa viime vuosisadan puolenvälin molemmin puolin, kuinka vähitellen suvaitsevuus ja ymmärrys yhteiskunnissa lisääntyy ja kaapista tulijoita, ensimmäiset rohkeat pioneerit, ilmestyvät. Myös nämä tarinat ovat kertomisen ja lukemisen arvoisia.

Myöhemmän ajan kuvauksissa on myös "tapauskuvauksia" ja yleistä tarinaa "puskaseksistä", joka ei ole Suomessakaan ollut tuntematonta. Onhan siitä kerrottu lehdissä pitkin viime vuosisadan loppua.

Lopulta päästään nykyaikaan, Pride-marssien aikaan ja toisaalta Venäjän ja muiden diktatuurien taka-askeliin. Tarinat, vaikka kerrotaan fiktiona, ovat todellisia ja osa henkilöistä kuvataan oikeilla nimillään. Tässäkin mielessä arvokas ja tärkeä kirja.

Pentti Haanpää, 1989. Kenttä ja kasarmi, 43-124. Otava, Isbn 9511108204

 Lukupiiriin piti lukea Haanpään juttukokoelma "Heta Rahko korkeassa iässä". Sen luettuani, tuumasin, että jotain muutakin Haanpäältä olisi luettava. Niin tunnettuja ovat hänen teoksensa, että tunsin itseni noloksi, kun en mitään ollut aiemmin lukenut.

Kenttä ja kasarmista minulla oli jostain syystä ennakkokäsitys, että se kertoisi sota-ajasta tai ainakin sodan jälkeisestä ajasta 40-luvulla. Nämä tarinat kertovatkin 20-luvusta, mutta vain kasarmielämästä ja uusien asevelvollisten tavasta selviytyä simputtavista aliupseereista. Muutenkin armeijaelämä tulee kuvatuksi monenlaisten alokkaiden näkökulmasta, myös niiden, jotka eivät ole erityisen isänmaallisia ja jotka kärsivät putkarangaistuksen toisensa jälkeen.

Olivat tutustumisen arvoisia kertomuksia.

Susan Abulhawa, 2010: Jeninin aamut, 351 s. Like. Isbn 9789520103835

 Tämä Abulhawan aikaisempi teos kertoo pidemmän jakson palestiinalaisten sortohistoriaa kuin aiemmin lukemani kaksi teosta (1 ja 2). Tarina kertoo yhden suvun kautta Israelin valtion synnystä ja sortokolonialismista ja palestiinalaisten työntämisestä pois omilta mailtaan.

Tämän kirjan rinnalla tai ennen olisi hyvä lukea Israelin historiaa, esim Hannu Juusolan teos. Abulhawan sukutarina täsmää historiaan ja faktoihin. Tarina on niin karmea, että tavallinen lukija voi alkaa epäillä sitä liioitteluksi, ellei ole tauastaksi perehtynyt faktoihin.

Hannu Raittila, 2001. Canal grande, 328 s. WSOY. Isbn 9789510244937

 Tämä oli elokuvakäsikirjoituksen, sarjakuvan ja ties minkä tyylinen ja varsinkin alkuun kamalan sekava juttu. Kertoo Venetsialaisesta EU-projektista, johon joukko suomalaisia on myös osallistumassa. Tästä asetelmasta kirjoittaja ottaa kaiken irti kritisoidakseen EU-byrokratiaa ja tehottomuutta ja italialaista tapaa vetää etuja omaan pussiin ja ottaa muutenkin löysästi.

Paikka paikoin tarina on toisteisuudessaan suorastaan työlästä luettavaa, varsinkin kun juoni on dekkarimainen, jossa selitykset absurdeille tapahtumille annetaan lukijalle viimeisenä ja viimeisillä sivuilla. Tarinan olisi voinut sijoittaa periaatteessa mihin tahansa EU-maahan, mutta kirjoittaja ei ole voinut vastustaa kiusausta sijoittaa tapahtumat Venetsiaan, joka on tunnettu paitsi ainutlaatuisesta arkkitehtuuristaan myös peri-italialaisesta kulttuuristaan kaikkine sulle-mulle-juonineen. Myös Venetsian karnevaali on yhdessä osassa ja kymmeniä sivuja tapahtuu sekavana karnevaalina.

Ihailla voi suomalaisen kirjailijan rohkeutta sijoittaa tapahtumat toiseen kulttuuriin ja onnistua siinä tai ainakin ennakkoluulojemme vahvistamisessa.

Trude Teige, 2025. Isoäiti tanssi sateessa, 309 s. WSOY. Isbn 9789510497784

 Tommi Kinnusen "ei kertonut katuvansa" käsittelee suomalaisten saksalaissotilaiden morsiamien pakoa Norjan leiriltä Suomeen. Kirja on minulta vielä lukematta, vaikka olen aiheen pannut merkille. Tämä Teigen krja käsittelee norjalaisten saksalaismorsiammien kohtaloita ja sodan jälkeisiä oloja Norjassa ja Saksassa. Kirjassa on kolme sukupolvea naisia samasta perheestä ja kaikilla on hirveä kohtalo ensimmäisen miehensä kanssa. Sekä isoäiti että tyttärentytär löytää kuitenkin uuden ja hyvän suhteen. Armollista lukijalle, koska tarina muutoin on armoton ja väkivaltainenkin. Venäläisten valtaamillaan Saksan alueilla tekemät systemaattiset raiskaukset tulevat käitellyiksi ja osaksi sukupolvien juonta. Onneksi loppu on onnellinen ja antaa lukijan hengähtää. Teksti on niin sujuvaa ja kuvaus osuvaa, että luin kirjan melkein yhdeltä istumalta.

Pentti Haanpää, 1947. Heta Rahko korkeassa iässä, 206 s. Otava

 Kirjapiiriin valittiin Haanpäätä klassikoksi ja valinta osui tähän juttukokoelmaan. Kerrassaam mainiota luettavaa, tarinoita kolmen neljän sivun mittaisina paloina, jotka juuri kun aikovat alkaa pitkästyttää saavat uuden käänteen ja päättyvät jo seuraavalla sivulla. Tarinoiden henkilöt ovat sodan jälkeisen ajan maaseudun pieneläjiä. Toinen toistaan erikoisempia tyyppejä ja - toisaalta - omana aikanaan oman ympäristönsä tyyppiedustajia.

Nautin myös rehevästä ja kansanmomaisesta kielestä, johon kirjailija on selvästi keksinyt omia täydennyssanojaan savaolaiseen tapaan.