Virginia Woolf, 2025. Mrs. Dalloway, 277 s., Otava. Isbn 9789511519478

 Tämä modernismin klassikko vie mukanaan, vaikka ensin on vaikeuksia havaita, milloin on hypätty yhden henkilön tajunnanvirrasta toiseen. Minkäänlaista saumakohtaa kun ei ole tekstissä havaittavissa. Jotenkin kerronta ja tajunnanvirta kuitenkin hakeutuu uomaansa ja lukija voi vain jättäytyä virran vietäväksi ja ihailla kirjailijan tarkkoja ja herkkiä huomioita.

Rouva Dallowayn kutsujen tarkka kuvaus pitkästyttää aika ajoin, mutta kutsuille osallistuvien mielenliikket eivät. Teksti ei suoraan ota kantaa tai moralisoi, mutta henkilöt ovat moderneja ja vapaamielisiä, paitsi tietysti jotkut heidän vastakohtansa.

Pitäisi lukea enemmänkin klassikoita.

Rutger Bregman, 2024. Moraalinen kunnianhimo, 286 s. Atena. Isbn 9789511489818

 Hyvän historia, Ilmaista rahaa kaikille ja nyt tämä kirja. Bregman osaa ajatella toisin. Tämä kirja on sekä innostava, että lannistava. Innostava, sillä se tuo esiin lukuisia esimerkkejä ihmisistä ja heidän pyrkimyksistään, jotka ovat toteutuneet sitkeällä työllä ja organisoinnilla - ja tuoneet paljon hyvää suurelle joukolle lähimmäisiä. Lannistava, koska oma elämä on jo iltapuolella, eikä suuriin elämän muutoksiin ole enää aikaa tai mahdollisuuksia.

Tämä kirja pitäisikin antaa jokaisen 15-vuotiaan käteen, jotta maailma voisi muuttua heille ja tuleville sukupolville paremmaksi paikaksi.

Sissi Enestam, 2025. Simulaatioteoria, 291 s. Tammi. Isbn 9789520472443

 Kirjan alaotsikkona on "Mitä jos todellisuus ei ole sitä mitä luulemme". Tuohon voisi sanoa, että ihan varmasti ei ole. Meistä itse kukin luulee, mitä luulee, ja todellinen maailma aistiemme ja ennakkoluulojemme takana on toinen, eikä sen hahmottaminen ja kokonaan tunteminen ole helppoa. Voi olla, että se on mahdotonta. Todellisuus on fiktiota ihmeellisempi, sillä fiktion pitää olla uskottavaa, kuten kirjoittajakin lopuksi toteaa.

Simulaatioteoriaa ei ole (vielä), mutta simulaatiohypoteesia testataan tai ainakin yritetään. Se on huono hypoteesi, koska sitä ei voida koskaan falsifioda eli osoittaa paikkansa pitämättömäksi, koska aina voidaan vedota siihen, että simulaation "luoja" on voinut laatia sen niin, ettemme voi havaita olevamme simulaatiossa.

Koko hypoteesi, ja ainakin tämä kirja, lienee saanut alkunsa scifi hahmotelmista, joita on paljon ja suosittuja, populaarikulttuurin piirissä, ja joita kirjan lopussa luetellaan koko joukko "lähdeaineistona". Simulaation ja todellisuuden suhde jää loppujen lopuksi aika ohueksi tässä tarkastelussa. Siitä ei tietysti voi olla tietoa, mutta mikä estää spekuloimasta, kun koko hypoteesikin on vain spekulointia?

Simulaatiohypoteesin lisäksi, vai pitäisikö sanoa: siitä huolimatta, kirjassa on paljon milelenkiintoista populaarifysiikkaa. Esimerkit ovat toki tuttuja, mutta tässä mielelnkiintoisen tuoreesti esiteltyjä.

Chin Ping Mei, 1966. 782 s. Gummerus

Tämä kiinalainen klassikko, jonka tekijästä ei ole varmuutta, eikä tekijää ole käännökseenkään merkitty, oli mainittu Suomi-lehden vanhoja klassikota käsittelevässä jutussa yhtenä kolmesta tunnetuimmasta kiinalaisesta klassikoista. Kirjan mainittiin olevan eroottinen. Pitihän se sitten tilata antikvariaatista luettavaksi. Käännös on tehty englannin, ruotsin ja saksan kielisten käännösten pohjalta. Kirjaan liittyy myös pieni selitysosa. Kirjan ajankohta on Kiinan historian 1200-luvulla.

Romaani kertoo Hsi Menin ja hänen kuuden vaimonsa ja lukuisten rakastajattariensa tarinan. Kirjan nimi tarkoittaa luumuoksaista metallimaljakkoa. Kiinasta ja sen historiasta ja tavoista ja kulttuurista avautuu lukijalle melkoinen näkymä ja pitkä taival kuljettavaksi, melkein 800 sivua, ja kyseessä on länsimaita varten tehty lyhennelmä.

Erotiikkaa ja myös murhia ja salajuonia ja yllättäviä käänteitä riittää ja lopussa aika moni vaimoista on kuollut. Itse päähenkilö kuolee kiihkeän elämänsä takia jo nuorena, mutta vaimojen tarina vielä jatkuu.

Joskus on hyvä tarttua kesäaikaan klassikkoon vieraamasta kulttuurista.

Andrus Kivirähk, 2025. Eesti rahva uued jutud, 294 lk. Eksa. Isbn 9789916768303

Kivirähk on saanud minu lemmikkirjanikuks eesti autorite seas. Tema huumor on täiesti omanäoline ning kirjutamislaad ühendab tänapäevase rahvapärimuse ja Eesti ajaloo. Kõik tarkused ja naljad ei avane mulle siiski alati – olen küll välismaalane, kes tunneb veidi Eestit ja eesti keelt, kuid Eesti kultuuri ja ajaloo tundmisest jääb veel puudu.

See raamat on aga suuremas osas kergesti loetav ega nõua lugejalt selles mõttes liiga palju. Esimese loo „Puulased ja tohtlased“ olin juba varem lugenud eraldi väikese raamatuna.

Teine lugu „Vaeslapsi käsikivi“ räägib vaesest teenijatüdrukust, kes jahvatab päevast päeva käsikivil vilja. Vana võlur Soome tark tahab teda aidata ja annab talle võlurätiku, mille abil hakkaks käsikivi iseenesest jahvatama. Tüdruk ei julge seda kasutada, sest kardab, et vana mees tahab teda ära kasutada. Kui kuri perenaine sellest teada saab, satub ta koos võlurätikuga unenägude imemaale ja kaob. Nii saab vaese teenijatüdruku elu lõpuks paremaks.

Järgmine lugu räägib mulla ketrajast, keda on nõiduse abil pannud maisipõllu õitsema. Naaberkolhoosi brigadir tahab kadedusest, et sama tüdruk teeks imet ka kolhoosi põldudel. Loomulikult ei lähe see hästi – nõiast ei saa kolhoosi brigadiri.

„Öised praamireisijad“ jutustab kirjanikust, kelle väga moodne teos trükituna hästi ei müü. Ta sõidab kirjandusfestivalile oma raamatut tutvustama, kuid satub mitmesuguste seikluste järel kummituspraamile, kus õnnestub siiski mõned eksemplarid maha müüa.

„Naljakas härjamüümine“ on õhtujutt, mis paneb seda kuulanud poissi härjast kahju tundma. Poiss usub, et härg jäeti pärast puudele müümist metsa maha, ning tahab teha kõik, et loom päästa. Härga ta ei leia ning vanaema hiljem välja mõeldud õnnelikum lõpp ei veena teda sugugi.

„Kuuvalgel vihtlevad neitsid“ räägib noorest mehest nimega Lembit, kes vaimustub nõidumisest samamoodi nagu tänapäeva noored TikTokist. Lõpuks õnnestub tal näha kuuvalgel vihtlevaid neide, kes on nii lummavad, et ta soovib minna nende maailma ja isegi muutuda nende vihaks, et neile võimalikult lähedal olla. Tema emale on see suur mure – poeg liguneb ämbris ning aeg-ajalt võtab mõni neiu ta välja ja vihtleb temaga oma rindu ja häbet.

„Lopi ja lapi“ on õigupoolest anekdoot või nali, mida on Eestis vist juba kaua räägitud. Siin on see aga jutustatud nii vaimukalt, et pani mind valjusti naerma.

„Rõugutaja tütar“ on omamoodi nõialugu.

„Udumäe kuningas“ jutustab naisest, kes nooruses pääses haldjamäele ja veetis seal oma elu kõige õnnelikuma aja. Võib-olla on see ka unistus pääseda igavast abielust.

„Pikse pill“ räägib talumehest ja samas talus elavast oboemängijast, kes töötab Estonia teatris. Vastamisi on kõrgkultuur ja tavalise tööinimese argipäev, kusjuures lugu on jutustatud viimase vaatenurgast.

„Kuidas seitse rätsepat Loomingut ostmas käisid“ räägib kirjandusajakirjast Looming, mille ostmises nähakse midagi ülevat. Nii muutub seitsme lihtsa rätsepa retk ajakirja ostma humoorikaks vastanduseks kirjandusliku kõrgkultuuri ja tavalise rahva vahel.

„Tontla mets“ kujutab endast omamoodi võlumetsa, millest vanemad ei taha pere pojale rääkida, kuigi poiss seda visalt nõuab. Vanemad näivad olevat kuidagi madude soost, kuid lubavad tal lõpuks metsa minna.

„Tark mees taskus“ jutustab targast mehest, kes osutub soomlaseks. Tema taskusse sattumine tagab peategelasele õnneliku elu koos taskukellaga.

„Vägev vähk ja luhtunud võimalus“ oli minu jaoks mingil põhjusel kogu kogumiku kõige keerulisem lugu. Vähid, Eesti taasiseseisvumine ja veel mitmesugused muud teemad on siin omavahel üsna pöörases segus.

„Vinguv jalaluu“ räägib äraneetud luust, mida paikkonda kolinud õpetaja püüab omakorda nõidusega taltsutada, kuid üsna kehva eduga.

Elisabeth Gilbert, 2022. Tämä kokonainen maailmani, 576 s. Gummerus. Isbn 9789512421732

 Tältä tekijältä olen aiemmin lukenut "Eat, pray, love" kirjan, joka on aivan muuta kuin tämä teos. Se nimittäin on ns. kevyttä kesälukemista, vaikka onkin ehkä vakavaksi tarkoitettua autofiktiota.

Tämä teos on sijoitettu kauas nykyajasta edellisille vuosisadoille ja kertoo Alma Whittakerin ja tämän perheen tarinan. Taustatyöt on tehty ja faktat ovat kohdallaan, ainakin minun ymmärrykseni mukaan ja aikakaudet piirtyvät historiallisine tapahtumineen selkeästi.

Alun tarina Alman isästä ja hänen päätymisestään menestyväksi kasvikauppiaaksi USA:han on herkullista tekstiä. Ironia sai korvissani kuulumaan koko ajan kertojan äänen, kuin maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmissä, - yllätyksiä ja koko ajan tunne, että jotain hauskaa on tulossa.

Alman lapsuus ja aikuiseksi varttuminen on tasaisempaa ja vähemmän ironista, mutta silti hyvin mielenkiintoista luettavaa. Räväkän Alman pariutuminen hauraan ja ilmeisen homoseksuaalin miehen kanssa saa Alman pettymään pahemman kerran avioliitossaan.

Alman isän kuoltua Alma hakeutuu Tahitille, jonne oli aviomiehensä pettyneenä passittanut ja jossa tämä oli sittemmin kuollut. Tämä jakso tuntuu venytetyltä ja jännityksen kerääminen Alman elämän ainoaan seksikokemukseen miehen kanssa, hieman epäuskottavalta. Niin tuntuu myös Alman kyky kirjoittaa Eurooppaan matkaavilla laivoilla ilman kirjojaan ja muistiinpanojaan 40-sivuinen tutkielma luonnonvalinnasta.

Darwinin ja Wallacen referoiminen osana kirjaa saa toivottavasti mahdollisimman monen lukijan ymmärtämään evoluutioteoriaa täsmällisemmin. Ja ehkä muistamaan, että altruismille on uudemmissa esityksissä esitetty täysin päteviä ja empiirisestikin koeteltuja selityksiä.

Hauska kirja, jota oli kiva lukea, ainakin näin luonnontieteilijänä.

Emily St. John Mandel, 2022. Asema 11, 394 s. Tammi. Isbn 9789520439989

 Tämä kuvaus pandemiasta, josta seuraa dystooppinen maailman tila, on mahdollisuuksien tarkastelua, mutta äärimmilleen vietyä.

Harva patogeeni tappaa yhdeksän kymmenestä sairastuneesta. Jos tappaisi, leviäminen loppuisi lyhyeen. Tästä ja monista muista uskottavuuteen liittyvistä syistä, pidin tätä enemmän viihteenä kuin kannanottona ihmiskuntaa uhkaaviin vaaroihin.

Yhteiskuntien ja valtioiden romahtaminen, sähkön ja puhtaan juomaveden ja teollisen ruuan loppuminen, lienevät mahdollisia, mutta eivät todennäköisiä. Lisäksi tilanteen kuvaus kiinnitti kovin vähän huomiota siihen, miten harvat selvityneet ryhmät olivat ratkaisseet nämä käytännön ongelmansa.

Näistä huomioista huolimatta luin tarinaa vaeltelevasta sinfoniaorkesteri/Shakespeare-teatterista sen parissa jossain määrin viihtyen.