Hannu Väisänen, 2024. Viisikko, 200 s. Siltala. Isbn 9789523882928

 Tämä kirja kertoo sisarusparvesta, joka tapaa säännöllisesti synttäreillä kirjoittajakertojan Ranskan asunnolla vanhassa pappilassa. Sisarusten vanheneminen näkyy ja tuntuu, yksi dementoituu ja muillakin  on vaikeuksia. Kirja on autobiografinen tai ainakin autofiktiivinen. Kertoja äityy välillä tarinoimaan sisaruksilleen villiä tarinaa vanhuskorvesta, jonne kaikki ylijäämävanhukset ajetaan selvitytymään omillaan pois yhteikunnalle kustannuksia aiheuttamasta. tarinan kertoja kehittelee tarinaa kertoessaan, mutta se jää kesken ja tarina viisikon tapaamisista jatkuu.

Jotenkin kevyttä ja mieleenjäävää kerrontaa ja lukemista.

Susan Abulhawa, 2015. Sininen välissä taivaan ja veden, 319 s. Like. Isbn 9789520112486

 Tämä kertoo tekijän suvusta ja perheestä autofiktiivisesti. Perhe elää Israelin Gazan kaistalla ja ulkomailla ja kärsii Israelin miehittäjän kovista otteista.

Perheen jäsenien kovat kohtalot ja joutuminen välillä pitkikisi ajoiksi eroon ja hukkaan toisiltaan on raastavaa luettavaa. Tarinassa on myös muslimikulttuurin maagisia piirteitä enneunien ja dzinnien muodossa.

Valistava kirja palestiinalaisten näkökulmasta ja kärsimyksistä.

Abdulrazak Gurnah, 2024. Kivisydän, 322 s. Tammi. Isbn 9789520446406

 Tämä on kolmas nobelisti Gurnahin suomennettu teos ja kolmas häneltä lukemani. Tämä on aiempia kompaktimpi ja helppolukuisempi. Minusta myös selvästi autofiktiivisempi, niin paljon on yhtäläisyyksiä kirjailijan oman elämän kulkuun.

Kertomisen intensiivisyys ja suopea soljuminen on kuitenkin yhtäläistä aiemmin lukemiini. Juonikuviossa on mielenkiintoa ylläpitävä koukku, joka pitää sisällään suvun ja perheen salaisuuden, josta päähenkilö pääsee selville vasta lopussa. Hyvä lukukokemus.

Antto Terras, 2022. Suomalaisuuden kultainen kirja, 201 s. Into. Isbn 9789523516588

 Luin ensin Viro-kirjan js sitten tartuin tähän ajatellen, että tässä varmaan on herkullista vertailua suomalaisten ja virolaisten välillä.

No, kyllä sitä vähän on, mutta enimmäkseen kierrätetään vanhoja ennakkoluuloja ja kuluneita vitsejä suomalaisuudesta. Loppua kohti kirja vähän paranee. Ehkä lopun teksti on tuoreempaa, siis myöhemmin kirjoitettua. Alku tuntui kuin viime vuosituhannella kirjoitetulta. En suosittele käyttämään tähän aikaa. Parempia kirjoja on vielä niiin paljon lukematta.

Antto Terras, 2020. Viro (sensuroimaton), 184 s. Into. Isbn 9789523512610

 Eestin kielen kurssilaisen vihjeestä luin tämän Suomen eestiläisen, nykyään suomalaisen, irvailun entisestä kotimaastaan. Tyyli on pakinatyyliä ja jotkut heitot jopa naurattavat lukijaa. Luvut ovat tyyliin kuuluvan lyhyitä, ettei lukija rasitu liikaa. Juonena on tarkastella Viroa ulkoapäin ja suomalaisin silmin. Kirjoitaja on ollut Viron kiertomatkalla tekemässä Visit Estonian tlauksesta matkailumainosfilmimateriaalia. Kaikenlaista kommellusta sattuu matkan varrelle. Mitään erityisen uutta ei kohteissa ole Viron harrastajalle, lähes kaikista kohteista olin ainakin kuullut jo ennestään.

Kahden kansan edustajien käsitykset toisistaan ja erityisesti se, mitä toinen pitää toisessa hassuna tai omituisena, on aina mielenkiintoista. Niistä lukeminen voi avata silmiä ja päätä tiedostamaan eroja ja ehkä jopa ymmärtämään ja hyväksymään niitä. En tiedä käykö tässä niin, vai tapahtuuko vain vanhojen ennakkoluulojen vahvistumista? Ehkä kumpaakin.

Virolaisen vävypojan hyväksyminen Suomen sukulaisiin tulee myös esille, erityisesti kirjan lopussa, mutta myös koko tekstissä. Kirjoittaja tuntee itsensä suomalaiseksi ja esittäytyy niin myös Virossa. No ei kansalaisuus tai tunne siitä aina ole syntyperäistä. Nämä kipukohdat tulevat tekstin irvailuista huolimatta esiin ja saavat ainakin jotkut lukijat huumoriotteesta huolimatta pohtimaan asiaa tarkemminkin.

Samalta tekijältä on ilmestynyt myös toinen, Suomea käsittelevä kirja. Ehkä luen sen seuraavaksi, tasapuolisuuden nimissä.

Ljudmila Ulitskaja, 2002. Iloiset hautajaiset, 185 s. Tammi. Isbn 9513118185

 Luin aiemmin tämän kirjoittajan kaksi myöhempaa teosta: tyttölapsia ja Sielun ruumis. Niiden kerronta on kevyttä ja humoristista, muun muassa. Tässä kirjassa, jossa kerrotaan venäläisistä emigranteista Amerikan ihmemaassa, huumori on kuitenkin aivan omaa luokkaansa.

Aluksi en tahtonut päästä jyvälle tapahtumista ollenkaan. Niin paljon henkilöitä, joilla on vain venäläisiä diminutiivinimiä, joista en osaa ymmärtää onko kysymys naisesta vai miehestä. Se kun ei suomenkielisessä käännöksessä käy muutenkaan ilmi.

Vähitellen kerronta kuitenkin selkeytyi ja ehkä jopa jäntevöityi niin, että pääsin tarinaan mukaan. Tarina on absurdi taiteilijan loppupäivien ja kuoleman kuvaus. Ympärillä pyörii ystävien, ystävien ystävien ja rakastajattarien ja lasten karuselli, joka ei pysähdy hetkeksikään. Myös ortodoksisuus ja juutalaisuus kiertyvät mukaan viimeisten päivien tapahtumiin. Kaikki tapahtuminen on kuitenkin, vaikkakin surumielistä, iloista ja railakasta, jotenkin elämää ja erilaisuutta, jopa venäläisyyttä, arvostavaa.

Raakel Lignell, 2019. Älä sano että rakastat, 267 s. Siltala. Isbn 9789522346209

 Tämä kertomus nuoren suomalaisen viulistinaisen ja Beniniläisen afrikkalaismiehen myrskyisästä suhteesta vie lukijaa kuin kaarnalaivaa myrskyssä.

Ruusunhohtoisena ja romanttisena alkanut suhde muuttuu raskauden myötä painajaiseksi. Kuvankaunis afrikkalaismies osoittautuu pettäjäksi, taloudellisesti loiseksi ja narkomaaniksi ja huumehöyryissään äärimmäisen väkivaltaiseksi. 

Kertomuksen mustavalkoinen asetelma saattaa joissakin lukijoissa voimistaa rasisitisia käsityksiä, vaikka Beninin sukulaisista löytyy myös ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä. Plussaa kertojalle on, että muutamassa kohdassa hieman katsotaan asioita myös toisen osapuolen kannalta, niin anteeksiantamaotonta kuin tämän käytös onkin.

Tarinan loppu on kutakuinkin onnellinen, koska hirviömiehestä on päästy eroon. Jäin tosin ihmettelemään, onko eroon pääsy täydellinen, sillä lapsensa tunnustaneella isällä on oikeus lapsensa tapaamisiin.

Huikea teksti, jonka soisin kaikkien nuorten naisten lukevan. Juuri niiden, jotka ovat varmoja, etteivät anna itseään kohdeltavan huonosti eikä ainakaan väkivaltaisesti.