Carlo Rovelli, 2018. Ajan luonne, 238 s. URSA, isbn 9789525985603

 Mitä aika on? Kysymys, jota olen pohtinut koko ikäni, aina silloin tällöin , enkä koskaan päätynyt oikein mihinkään, muuhun kuin, että se on suuri arvoitus.

Hämmästyksekseni tämä opus jotenkin tukee tuota ajatusta. Aikaa ei oikeastaan ole. Ei ainakaan jonain ulkopuolisena kellona, joka meistä ja muusta todellisuudesta irrallaan raksuttaa kaikille samaa vääjäämätöntä aikaa.

Suhteellisuusteoriaa en ymmärrä, mutta ei siitä tässä ole mitään kovin uuttakaan. Sen sijaan lämpöopista, sen toisesta pääsäännöstä ja entropiasta, on tässä kovin erilainen esitys, kuin se, jonka olen ennen omaksunut. Jotain siinä on entropian suhteen kovin erilaista kuin aiempi käsitykseni. 

Kun tästä sitten vielä edetään kvanttigravitaatioon ja ajan ja avaruuden pienimpään mahdolliseen osaseen, olen jo aikaa pudonnut kolisten rattailta. Mutta mielenkiintoinen luettava kuitenkin. Sopii toistenkin yrittää selittää näitä asioita kansalle - lupaan lukea kyllä...

Carlo Rovelli, 2019. Todellisuus ei ole sitä miltä se näyttää, kohti kvanttigravitaatiota, 252 s. Ursa. isbn 9789525985733

 Tekisi mieli täydentää kirjan otsikkoa: Todellisuus ei pohjimmiltaan ole sitä miltä se näyttää. Arkitodellisuutemme, joka koostuu kvantti- ja atomimaailman keskiarvoista on juuri sitä miltä se näyttääkin. Aika ja avaruus ovat meille itsenäisesti olevia, jossa maailma ja me tapahdumme.

Tähän palataan aivan kirjan lopussa ja se olikin minusta antoisinta: arkimaailman ja syvemmän olemisen ymmärtäminen yhtä aikaa.

Rovelli on aiemmin kirjoittanut kirjan seitsemän lyhyttä luentoa fysiikasta, joka sekin on antoisa ja hienosti maallikolle nykyfysiikkaa avaava, mutta tämä kirja on sekä parempi, koherentimpi, että menee pidemmälle. Se kun selittää kvanttigraitaation hahmotelmankin, eli yleisen suhteellisuusteorian ja kavanttimekaniikan yhdistämisen ja päätyy siihen, että maailma koostuu kvanttikentistä. Alkeishiukkaset ovat olemassa todennäköisyytenä ja konkretisoituvat vain vuorovaikutuksessa toisen kentän kanssa.

Kvanttikenttien tapahtumisen keskiarvot tuovat mukaan informaation ja lämpöopin! Tällöin myös aika tulee mukaan kuvaan. Sitä kun ei tarvita perustapahtumien kuvauksessa. Entropia, hukkalämpö tuottaa ajan. Ajan suhteellisuus, että se on vain suhteessa kahden tapahtumisen välillä, on vielä helpohko hyväksyä, mutta koko (aineellisen) todellisuuden näkeminen pelkästään kvanttikenttinä on vaativa harjoitus.

Lukukokemuksena ihan suositeltava. Emme tarvitse ilmoitettua, ihmeellistä, jumalallista totuutta, koska todellisuus itsessään on paljon ihmeellisempi.