Elena Ferrante, 2018. Kadonneen lapsen tarina, 512 s. WSOY. isbn 9789510422410

Tämä neljäs osa Elena Ferranten Napolisarjaksi kutsutussa kirjasarjassa vie komeasti loppuun kahden naisen elämäntarinan. Lenú on ilmeisesti kirjailijan alter ego, mutta Lina taitaa olla myös kirjailijan omaelämäkerrallisesti latautunut hahmo. Tämä selittäisi myös sen valtavan intensiteetin, joka kautta koko sarjan vallitsee näiden kahden suhteessa. Lenuccia on sovinnainen urallaan, vaikkei yksityiselämässään, Lina on kapinallinen ja oman tiensä kulkija koko elämänsä. Naiset ovat suhteissa samoihin miehiin ja myös heidän lastensa elämät kietoutuvat enemmän tai vähemmän yhteen. Tarinan ympäristöä on ennen muuta Napoli ja sen erilaisuus suhteessa muuhun Italiaan. Vasemmistoterrorismi ja Camorra ovat osa tapahtumia ja henkilöiden kohtaloita. Seksistä ja syrjähypyistä kerrotaan, ainakin aiemman italialaisen mittapuun mukaan, suoraan ja avoimesti.
Suurin ihme tässä kirjasarjassa on kuitenki se miten se on kerrottu: lineaarinen ja perinteinen romaani etenee verkkaan, mutta yllättäviä käänteitä ja muutoksia tulee niin sopivaan tahtiin, että lukijan mielenkiinto ei pääse lainkaan laskemaan, vaan kirjat on ahmittava lähes yhteenmenoon. Tämän viimeisen osan suomennos ilmestyi viime vuonna ja vain tästä syystä lukemiseen tuli tauko edellisten osien ja tämän välissä. Suomennos on edelleen hyvää tasoa, vaikka Napolin murre ei suomeksi käännykään.

Elena Ferrante, 2018. Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät, 448 s. WSOY, Isbn 9789510422397

Tässä kirjassa päähenkilö elää aikuisuuttaan ja menee naimisiin. Nuoruuden seikkaileva vimma tasaantuu, mutta elämä ei helpotu vaan päinvastoin tulee vaikeammaksi ja ongelmat isommiksi. Kuvattu ympäristö ja yhteiskunta kirkastuu, kun ne nähdään aikuisen silmin. Camorra ja väkivalta, vasemmistoradikalismi ja terrorismi ja opiskelijakapinointi, kaikki ovat osa päähenkilön elämää.
Päähenkilö, jossa lienee osa kirjailjaa, saa tässä osassa elämänsä järjestykseen ja pääsee lopullisesti pois lapsuutensa Napolista ja Camorran ja köyhyyden varjosta. Kuitenkin lopussa nuoruuden rakkaus ja intohimo keikauttaa kaiken päälaelleen ja vähän tätä ennen myös Napoli ja Camorra ovat kaapanneet Lenuccian lapsuuden perheen omaan piiriinsä ja hän joutuu kunnioittavasti tervehtimään jo lapsena pelkäämäänsä vanhaa grande mafiosaa, Solaran perheen koronkiskurileskeä, joka joutuu aivan tarinan lopussa murhatuksi.
Kerronta on yhtä hypnoottisen mukanaan vievää kuin aikaisemmissa osissa ja käännös tästä päätellen erinomainen. Ei haittaa, että takautumia, tai muita romanitaiteen uuisa keinoja, on käytetty säästäen. Lineaarisesti etenevä kerronta pitää kyllä lukijan otteessaan.
Toivottavasti neljännen osan suomennos ilmestyy pian.

Elena Ferrante, 2017, Uuden nimen tarina, 508 s., WSOY, isbn 9789510421086

Tämä toinen  osa vie "loistavan ystävän" avioliittoon ja kertojankin alkavaan rakkauselämään. Kerronta saa uusia ulottuvuuksia koko ajan. Napoli ja sen pohjaton kurjuus ja väkivalta ja Camorra, nuorten elämä uskonnon, vanhempien ja kulttuurin puristuksessa. Koulutuksen saamisen vaikeus, säätykierto, joka suomalaisessa peruskouluyhteiskunnassa on nykyään itsestäänselvyys ja oli jo teoksen kuvaamana aikanakin täällä enemmän kuin vain harvoin mahdollinen, oli tuon ajan Italian etelässä vaikeaa ja nousun esteitä oli ja on (?) paljon enemmän.
Italialialainen avioliitto ja sen katoliset kehykset ja naisten emansipaation ongelmat nousevat kuin vuorenseinä lukijan eteen - meidän pohjoismaisen tasa-arvon maisemaame kontrasti on huikean jyrkkä. Kertojaminän kehitys ja sinnikkyys ja toisaalta sivustakatsojan ja epävarman nuoren osa tulevat entistä selvemmäksi ja herättävät lukijassa sekä myötätuntoa että muistoja (tällaisen vanhan lukijan mielessä) Suomen vanhasta kansa- ja oppikoululaitoksesta ennen peruskoulua. Myös väkivalta, joka oli tuon ajan Italiassa niin perheissä kuin yhteikunnassa arkipäivää oli yhteistä Suomeen vielä viime vuosisadan puolen välin yli. Nyt on toisin, mutta tämä teos pitää edessämme kuvaa ajasta, jolloin väkivalta oli normaalia. Uusille sukupolville, joilla on ollut onni kasvaa ilman väkivaltaa ja pelkoa ja nauttia itsestään selvistä oikeuksista itsemääräämisoikeuteen, tämä teos voi tarjota korvaamattoman näkymän ja tiedon siitä miten paljon yhteiksuntamme, ja toivottavasti myös Italian yhteikunta, on edistynyt noista ajoista. Näm kirjat ovat niin kiehtovia, etten ole varma jaksonko odottaa suomennoksia kahdesta seuraavasta.

Elena Ferrante, 2017, Loistava ystäväni, 362 s., isbn 9789510427385

Tämä tetralogian aloitusosa vie nopeasti mennessään lukijansa. Mikä ilo onkaan lukea kohtuullisen sivumäärän teos, jonka kerronta on laveaa, mutta tiukkaa ja taloudellista. On vaikea päättää, mikä on kerronnan pääkohde, paitsi tietysti minäkertojan henkilö, onko se nuorten naisten kehitystarina, kuvaus Italian etelän kehityksestä vai kenties sittenkin yhden aran nuoren syrjäänvetäytyvä sivustakatsojan elämä. Kerronnassa on maagista voimaa, joka parhaiden kirjallisten perinteiden mukaan (?) vie lukijaansa aikajärjestyksessä tapahtumasta toiseen ja tekee ympäristöt ja henkilöt eläviksi ja monipuolisiksi, eläviksi. Kerrassaan nautinnollista luettavaa. Suosittelen.