Aiemmin olen lukenut kaksi Gappahin kirjaa (1 ja 2). Tämä on kuitenkin parasta Gappahia, jota olen lukenut. Novellimuoto tuntuu sopivan kirjailijan tapaan kertoa ja rakentaa tarina. Nämä ovat uskomattoman intensiivisiä ja mukanaan vieviä tekstejä. Lisäksi tarinat ovat enemmän tai vähemmän nykypäivän Zimbabwesta, päinvastoin kuin aiemmat lukemani romaanit, jotka käsittelivät enimmäkseen Zimbabwen historiaa.
Suosittelen lämpimästi!
Saman tekijän aiempi kirja oli juonen rakenteeltaan paljon monimutkaisempi kuin tämä teos. Tässä kerrotaan David Livingstonen viimeisistä päivistä ja ruumiin kuljetuksesta kotimaahan.
Näkökulmahenkilöitä on kaksi: nuori nainen Halima, tohtorin kokki, ja nuorukainen Jacob Wainwright, joka myös oli vapautettu orja, joka oli käynyt Intiassa lähetyssaarnaajien koulua ja innokkaasti omaksunut kristinuskon ja halausi itsekin lähetyssarrnaajaksi.
Tarina etenee melko suoraviivaisesti ajassa ja paikassa kuljettaen Livingstonen ruumiin sisämaasta rannikolle Englantiin laivattavaksi. Seurueeseen kuuluu kymmeniä paikallisisa, eikä lainkaan valkoisia, muzunguja. Seurueen suhteet toisiinsa ja eri kulttuureihin ja uskontoihin tulevat käsitellyiksi perusteellisesti, mutta ikään kuin sivulauseissa. Jacob Wainwrightillä on keskeinen ja suurempi osuus, kun taas tämän osuuden molemmin puolinj on Haliman kertomaa, kevyemmin omaksuttavaa juttua.
Minua Jacobin tolkuton jumalisuus ja into äklötti, mutta ymmärsin sen kertovan jotain olenneista kolonialismista ja kulttuuri-imperialismista. Asiaa alleviivataan vielä Chirango nimisellä nuorella miehellä, joka on oikeastaan ainoa kapinallinen ja salajuonittelija, joka käy kaikkien alistajiensa kimppuun ja murhaa heidät. Näin kolonialismi ja kulttuurien ristiriidat tulevat näkyviksi ja saavat lukijan paitsi kauhistelemaan, ehkä myös pohtimaan.
