Tämä Booker-palkittu omaperäinen romaani on takakanne munkaan ansainnut joukon superlatiiveja. Minussa tämä sai aikaan joukon ristiriitaisia ajatuksia. Jos oli tarkoitus ylistää maapallon kauneutta avaruudessa, se onnistuu vain lukijan mielikuvitukseen ja hyvään tietämykseen avaruusvalokuvista perustuen ja on ristiriidassa avaruusaseman työntekijöiden tylsään arkipäivään ja inhimillisiin murheisiin.
Teksti on sinänsä taitavasti kudottu yhteen arkisten avaruuden tekniikka-asioiden ja fiilistelyn ja toisaalta maapallon suojelusaarnan kanssa, mutta minut se sai lähinnä pitkästymään, ei vakuuttumaan. Onneksi teksti on lyhyt, pienoisromaani, vain 162 sivua.
