Mara Zalite, 2018. Viisi sormea, 348 s. Arktinen banaani. isbn 9789522704047

 Tämä autofiktiivinen lapsuuden kuvaus kertoo Lauran paluusta vanhempiensa kanssa Siperian karkotuksesta, jossa hän on syntynyt viisi vuotta aiemmin. Vanhemmat on rehabilitoitu Stalinin kuolemaa seuranneessa suojasäässä. mutta elämä Latviassa neuvostovallan alla on silti kovaa ja syrjittyä.

Kerronnan näkökulma pysyy koko ajan viisivuotiaan Laura-tytön tasolla. Aluksi lukija odottaa, että kertojaksi siirtyisi välillä joku aikuisista, mutta tarinan edetessä se syvenee tavalla, jota ei voi aavistaa Lauran lapsenomaisista tarinoista.

Stalinin ja NKP:n hirmuhallinnon kauheudet tulevat lukijaa vastaan Lauran läheisten kohtaloiden kautta ja myös Lauran omien Siperian muistojen muistumina, joista vaikuttavin on Lauran mieleen palaava italiankielinen ooppera-aaria, jota samassa Siperian parakissa ollut laulaja on laulanut, ja jonka Laura puumajassa ollessaan alkaa muistaa.

Kirjan luettuaan on saanut tuntea annoksen latvialaisten kovista kokemuksista, mutta herkästi ja taitavasti lapsen näkökulmasta kerrottuna. Vaikuttava lukukokemus, eikä vähiten siksi, että kyseessä on tekijän autofiktio.

Johanna Sinisalo, 2012. Salattuja voimia - opas valoisille ja pimeillle poluille, 361 s. Teos. isbn 9789518514841

 Tämä kirja pitää sisällään aikauslehtimäisiä tarinoita, mikä häiritsi lukemista aloittaessa melkoisesti. Kävikin ilmi, että alkupään tarinat on aiemmin julkaistu Anna-lehdessä. Tarinoissa on vilkasta mielikuvitusta, jopa melkein scifi-henkistä, mikä sekin häiritsi lukemistani. Välipalajutut, jotka on merkitty leimalla "tositarina", taas tuntuvat edelläolevan tarinan turhalta selittelyltä Välillä ja lopussa taas on selvä patikkaharrastelijan opaskirja.

Teos ei siis oikein osaa päättää onko kyseessä fantasianovellien kokoelma, matkaopas patikoinnista kiinnostuneelle tai jotain muuta. Tavaraa on liikaa ja lukijan kiinnostus herpaantuu väistämättä. Kirjaan tarttuessa arvelin saavani lukea syvällistä pohdintaa kävelyn merkityksestä ihmismielelle ja luovuudelle, tyyliin Thoreau tai sitten vaikka kävelemällä tehtyyn taiteeseen tutustuminen.

En kuitenkaan aio vielä antaa periksi. Tilasin saman tekijän aiemman "Ennen päivännousua ei voi", joka kuulemma on suorastaan kulttiteos...

Fernando Pessoa, 2016. Minä, aina vieras, 153 s. Suomentaneet Janne Löppönen ja Harry Salmenniemi. Osuuskunta Poesia. isbn 9789523050518

 Tässä kokoelmassa on Fernando Pessoan runoja kaksikielisenä valikoimana. Suomentajana on Janne Löppönen, jonka oppilaana olin yhden talven portugalin syventävässä opintopiirissä työväenopistossa. Harry Salmenniemen osuus suomennostyössä ei käy ykstyikohdittain selville, mutta oletan, että se ei ole huomattava. Ainakin esipuheesta vastaa yksin Löppönen.

Suomennoksista olen monissa kohdissa kovin eri mieltä. Se todennäköisesti indikoi vain sitä, etten osaa tarpeeksi portugalia tai tunne Pessoan runoutta. Pessoalla on lukuisia heteronyymejä, joilla hän on myös julkaissut ja laatinut näille elämäkertoja. Tässä valikoimassa on omalla ja kahdella heteronyymillä julkaistuja runoja.

Monet runot, niin omalla kuin heteronyymeillä julkaistut menivät minuun kuin kuuma veitsi voihin. Jotkut niistä saivat minut myös tunteilemaan voimakkaasti. Siis hyviä runoja? Tunteet iskivät vain portugalin kielisillä versioilla. Ehkä siksi, että tuohon kieleen liittyy elämässäni suuria tunteita ja onnen ja pettymyksen tapahtumia. Erityisesti omalla nimellä julkaistut runot pohtivat syvällisesti olemista ja minää, mitä olemme ja mitä se merkitsee.

En siis moiti suomennoksia, vaan kiitän, että sivulla oli koko ajan apuväline, johon saatoin turvautua, jos se ei heti selvinnyt portuguêsiksi.

Cidália Fernandes, Jorge Miguel, 2009. Chamo me Fernando Pessoa, 64 s. Didáctica Editora. isbn 9789726508274

 Kun tytär ilmoitti aikovansa gradua Fernando Pessoasta, ajattelin, että täytyy perehtyä lopulta edes vähän tähän nimeen, joka on niin tunnettu ja josta en tiedä mitään.

Satuin löytämään helmet-haulla aivan juuri sopivan kirjan, joka kertoo lyhyesti mutta vaikuttavasti kuvituksella täydentäen runoilijan elämän tarinan ja näyttää muutamia runoja.

Helpo omaksua ja lukea, koska - kirja on tarkoitettu yli 9-vuotiaille. Suosittelen lämpimästi. 

Olin ollut juuri viikonloppuna tapaamassa pojanpoikia ja lopun suppeassa antologiassa oli runo "O avô e o neto" (isoisä ja lapsenlapsi). Joka sai minut itkemään. Ei huono, runo, eikä runoilija, eikä kirja.

Golnaz Hashemzadeh, 2018. Olimme kerran, 218 s. Otava. isbn 9789511320104

 Tämä on kertomus iranilaisista pakolaisista Ruotsissa. Päähenkilö Nahid on paennut miehensä Masoodin kanssa ja elää Ruotsissa. Hän saa syöpädiagnoosin, joka saa hänet katkeraksi ja ajattelemaan, onko kaikki ollut turhaa. Katkeruus purkautuu tytärtä kohtaan, mutta tämän raskaus muuttaa Nahidin suhtautumisen toiseksi ja saa hänet ponnistellen elämään lapsenlapsen syntymään saakka.

Pakolaisten kokema vaino ja Nahidin elämä Masoodin väkivallan allan on ollut kovaa, mutta aika ajoin hän vakuuttuu tehnnensä oikean ratkaisun paetessaan.

Kirjan lauseet ja kappaleet ovat lyhyitä ja iskeviä, välillä suorastaan tyrmääviä. Tarina kuitenkin kulkee ja tulee kerrotuksi intensiivisesti ja vie lukijan täysin mukaansa.

Tarina saa ajattelemaan, kuinka tärkeää olisi tuntea maahanmuuttajiemme tarinoita ja ajatuksia. Voisimme saada heistä liittolaisia fundamentalistien ja terroristien vastustamiseen sen sijaan, että pitäisimme kaikkia maahanmuuttajia vihollisinamme. 

Elisabeth Strout, 2019. Kaikki on mahdollista, 260 s. Tammi, isbn 9789520427702

 Luin aiemmin saman tekijän ”Nimeni on Lucy Barton”. Jo se oli hyvä, mutta tämä kirja on erinomainen. Se selventää tuon teoksen henkilöhahmoja, äitiä ja tytärtä, mutta kertoo laajemmin heidän elämänpiiristään, pienestä amerikkalaisesta kylästä. 

Ulkoinen tapahtuminen on pientä, mutta henkilöiden psyykkinen myllerrys välillä hurjaa. Juuri nämä kohdat ovat vaikuttavimmat osuvuudessaan ja aitoudessaan. Lukija saa niistä tunteen, että osallistuu ja ymmärtää näiden tavallisten ja kovia kokeneiden ihmisten elämään. Kirjan nimi kuvaa amerikkalaista unelmaa, loppulauseena siihen on vielä lisätty sana kaikille. Ihan tavallista amerikkalaisen unelman tarinaa tämä ei ole. Kaikki hahmot ovat kokeneet kovia ja selviytyneet juuri ja juuri. 

Luvut eivät muodosta yhtenäistä juonellista tarinaa, vaan ovat kuin itsenäisiä pieniä novelleja. Kuitenkin niiden henkilöt lomittuvat ja ovat toisiinsa suhteissa saman elämänpiirin kautta ja siis myös tuon aiemman kirjan elämänpiireihin.

Päähenkilöä ei tässä kirjassa ole, eikä merkittävämpiä tapahtumia. Pääasiana on juuri tuo psyykkinen tapahtuminen ja selviäminen ja tuon kokonaisuuden näkeminen.

Niin suositeltava opus, että päätin lukea myös muut Stroutilta suomennetut.

Yaa Gyasi, 2020. Maa ja taivas, 274 s. Otava. Isbn 9789511366386

 Tarina kertoo Ghanalaisesta maahanmuuttajaperheestä Yhdysvalloissa. Perheen isä on lähtenyt takaisin Ghanaan, äiti kärsii mielenterveysongelmista ja poika sortuu opioidiriippuvaiseksi ja kuolee yliannostukseen. Tytär, varsinainen päähenkilö tukee äitiään, horjuu uskon ja ateismiin välillä ja purkaa paineita suuntaamalla kaiken tarmonsa opiskeluun ja uraan neurotieteilijänä. Tarkoituksena on selvittää onko mahdollista ja miten, välttää riippuvuutta ja riskinottoa.

Kerronta on tässä yhtä laadukasta, kuin tekijän edellisessä teoksessa, luku luvulta lukijaa pidetään tehokkaasti juonessa mukana ja poikkeamat ajan juoksussa esitetään selvästi erilaisella typografialla, päähenkilön suorina muistoina, tms. Jännite uskonnon ja tieteen välillä päähenkilön elämässä nousee lopulta pääaiheeksi, mutta jää jotenkin vaillinaisesti käsitellyksi. Ristiriita kovien faktojen ja uskonnollisten myyttien välillä yhden ihmisen korvien välissä on ollut ehkä hiukan liian kova pala uskottavammin käsiteltäväksi.

Kirja on tästä huolimatta lukemisen arvoinen, vaikkei nousekaan tekijän edellisen kirjan veroiseksi.