Orhan Pamuk, 2019. Punatukkainen nainen, 322 s. Tammi. isbn 9789520401177

 Tämä on Pamukin kirjoista mielestäni paras. Aiemmin lukemistani "Kummallinen mieleni" ja erityisesti "Istanbul. Muistot ja kaupunki" olivat paikka paikoin kuolettavan tylsää luettavaa.

Tässä kirjassa on selkeä, ja jopa jännittävä, melkein dekkarimaisen taitava juoni eikä lainkaan loputtomia sivupolkuja ja kaaria ja mutkia, jotka noissa aiemmissa teoksissa eksyttävät lukijaa.

Selkeyttä tuo myös suoraviivainen kronologia ja jako osiin kunkin tapahtumien taitoksen kohdalla. Lisäksi turkkilaisen yhteiskunnan jaot ja jännitteet ovat tässä esillä suoraan ja selkeästi toisin kuin aiemmissa kirjoissa. Ehkä nobelistin ei tarvitse enää pelätä sensuuria?

Oidipaalinen tai persialaiseen taruun perustuva myyttisyys ja symboliikka ovat läsnä voimakkaina ja erityisen alleviivattuina, mutta niin taitavasti juoneen punottuna uskottavana lisänä, että sekään ei haittaa tai tee lukemisesta liian puisevaa.

Selja Ahava, 2015. Taivaalta tippuvat asiat, 222 s. Gummerus. isbn 9789512098774

 Luin aiemmin saman tekijän "Ennen kuin mieheni katoaa", joka on hyvin elämäkerrallinen ja vähän kiusallinen tarina naiseksi muuttuvasta aviomiehestä. Kirjaan oli otettu kehystarinaksi Columbuksen matka, mikä häiritsi minua kovin, koska se ei mielestäni toiminut.

Vähän huono tulokulma siis tähän kirjaan, Tässä on "kehystarinaksi" otettu taivaalta putoavat esineet, joista yksi on laitettu lentokoneesta putoavaksi jääkimpaleeksi, joka surmaa kirjan päähenkilön äidin. Tämä tapahtuu kirjan alussa ja on epäuskottavaa luettavaa. Sama koskee vähemmässä määrin välitarinaa lottovoittajasta, joka harmikseen voittaa kaksi kertaa päävoiton ja on siksi kirjeenvaihdossa miehen kanssa, johon salama on lyönyt seitsemän kertaa.

Parasta kirjassa on kouluikäinen Saara, jonka silmin ja korvin tarinaa suurelta osin kuljetetaan. Saaran tuumiskelut ovat osuvia ja humoristisiakin. Pidin niistä ehkä siksi, että niisssä ei ollut mitään googlatun makuista, vaan ne tuntuivat eletyltä elämältä - lapsuudelta.

Han Kang, 2018. Vegetaristi, 215 s. Gummerus. isbn 9789512409754

 Tämä on pienoisromaani, joka on suorastaan hypnoottisen intensiivinen. Se kertoo etelä-Korealaisesta naisesta, joka näkee pahoja unia ja niitä välttääkseen ryhtyy vegetaariksi.

Tämä päätös osoittautuu kohtalokkaaksi, paitsi hänelle itselleen, myös aviomiehelle ja avioliitolle, sisaren aviomiehelle ja sisarelle.

Samalla tämä on kuvaus seksuaalisuuden erilaisesta ilmentymästä, naisen asemasta, mielenterveyden häiriöistä sekä niiden vaikutuksesta ihmissuhteisiin korealaisessa yhteiskunnassa.

Suosittelen. Hyvä lukukokemus.

Anni Kytömäki, 2020. Margarita, 582 s. Gummerus. isbn 9789512418954

 Tämä Finlandia-voittaja 2020 saa minut vähän ymmälleni. Tarina Sennistä, joka on isänsä opissa opiksellut hierojaksi ja hoitaa kylpylävieraita kesäkartanossa on sinänsä hyvin ja tarkasti rakennettu. Sennin päätös lopulta ottaa askel seksin kokeiluun johtaa raskauteen, mutta väärälle miehelle, toiselle kuin Senni luuli ja toiselle kuin lukija kuvittelee puolen kirjaa. Raskaus johtaa patologiseen pahoinvointin ja melkein tappaa äidin. Synnytys tehdään keisarinleikkauksella, mutta synnyttäjän äiti kertoo vauvan kuolleen. Vauva sukeltaa takaisin tarinaan Sennin rakastajan ottolapsena ja poliopotilaana, joka kuolee noin nelivuotiaana. 

Senni on introvertti, joka pakenisi mielellään joen pohjalle raakkujen seuraksi. Lopuksi seurataan muutaman kymmenen raakun pelastusmatkaa puolen Suomen halki parissa avoimessa ämpärissä.

Hieno tarina ja paljon yllättäviä käänteitä. Miksi sitten olen ymmälläni? En oikein osaa selittää. Tarinassa on tavattoman paljon yksityikohtia, mikä tekee kuvauksesta välillä jopa väsyttävän tarkkaa. Jotkut jutut saavat minut kovin epäileväksi - olikohan silloin todella noin, käytettiinkö tuollaista sanaa ja ilmaisua jo tuolloin, voiko kahta vesiämpäriä ajeluttaa satoja kilometrejä niiden tyhjentymättä. Pieniä juttuja, jotka saavat minut epäröimään, mutta eivät vaikuta tarinan juoksuun mitään. 

Toinen asia on, että koko tarina on niin moneen kertaan käännetty ja kaulittu, että lukija välillä putoilee kyydistä. Sotasäikyn karkurin päätyminen yllätysrakastajaksi ja lapsen siittäjäksi, mutta kuolema saman tien ja siitoksen saaneen nautinto kosken kuohuissa on dramatisointia, johon en oikein pääse mukaan.

Kehystarina raakusta ja sen omista meietteistä toimii ihan hyvin, sitä en tässä moiti. Introvertin sielun maisemaa, mutta riittävän yksinkertaista ollakseen raakun ajatusta.

Kirjoittaja on opiskellut hierojaksi ja on ilmaissut olevansa introvertti. Tämä panee minut pohtimaan, onko tarinassa muitakin autofiktiivisiä aineksia. Mikään tunnustusromaani tämä ei kuitenkaan taatusti ole.

Jo Kultarinnassa saatiin oivia näytteitä Kytömäen lahjoista eeppisenä kertojana, vanhanaikaisen draaman ja kaikkitietävän kertojan taitajana. Samaa on tässäkin teoksessa paikka paikoin lukija suorastaan syöksyy kerronnan mukana kuin lastu koskessa. Väliin tulee sitten kuitenkin muunlaisia jaksoja ja lukeminen muuttuu kokemuksena aivan toiseksi. Minun on tunnustettava, että tämä teki minulle lukemisen välillä sietämättömän vaikeaksi. Siitä hämmennys ja ymmällään olo.

Mara Zalite, 2018. Viisi sormea, 348 s. Arktinen banaani. isbn 9789522704047

 Tämä autofiktiivinen lapsuuden kuvaus kertoo Lauran paluusta vanhempiensa kanssa Siperian karkotuksesta, jossa hän on syntynyt viisi vuotta aiemmin. Vanhemmat on rehabilitoitu Stalinin kuolemaa seuranneessa suojasäässä. mutta elämä Latviassa neuvostovallan alla on silti kovaa ja syrjittyä.

Kerronnan näkökulma pysyy koko ajan viisivuotiaan Laura-tytön tasolla. Aluksi lukija odottaa, että kertojaksi siirtyisi välillä joku aikuisista, mutta tarinan edetessä se syvenee tavalla, jota ei voi aavistaa Lauran lapsenomaisista tarinoista.

Stalinin ja NKP:n hirmuhallinnon kauheudet tulevat lukijaa vastaan Lauran läheisten kohtaloiden kautta ja myös Lauran omien Siperian muistojen muistumina, joista vaikuttavin on Lauran mieleen palaava italiankielinen ooppera-aaria, jota samassa Siperian parakissa ollut laulaja on laulanut, ja jonka Laura puumajassa ollessaan alkaa muistaa.

Kirjan luettuaan on saanut tuntea annoksen latvialaisten kovista kokemuksista, mutta herkästi ja taitavasti lapsen näkökulmasta kerrottuna. Vaikuttava lukukokemus, eikä vähiten siksi, että kyseessä on tekijän autofiktio.

Johanna Sinisalo, 2012. Salattuja voimia - opas valoisille ja pimeillle poluille, 361 s. Teos. isbn 9789518514841

 Tämä kirja pitää sisällään aikauslehtimäisiä tarinoita, mikä häiritsi lukemista aloittaessa melkoisesti. Kävikin ilmi, että alkupään tarinat on aiemmin julkaistu Anna-lehdessä. Tarinoissa on vilkasta mielikuvitusta, jopa melkein scifi-henkistä, mikä sekin häiritsi lukemistani. Välipalajutut, jotka on merkitty leimalla "tositarina", taas tuntuvat edelläolevan tarinan turhalta selittelyltä Välillä ja lopussa taas on selvä patikkaharrastelijan opaskirja.

Teos ei siis oikein osaa päättää onko kyseessä fantasianovellien kokoelma, matkaopas patikoinnista kiinnostuneelle tai jotain muuta. Tavaraa on liikaa ja lukijan kiinnostus herpaantuu väistämättä. Kirjaan tarttuessa arvelin saavani lukea syvällistä pohdintaa kävelyn merkityksestä ihmismielelle ja luovuudelle, tyyliin Thoreau tai sitten vaikka kävelemällä tehtyyn taiteeseen tutustuminen.

En kuitenkaan aio vielä antaa periksi. Tilasin saman tekijän aiemman "Ennen päivännousua ei voi", joka kuulemma on suorastaan kulttiteos...

Fernando Pessoa, 2016. Minä, aina vieras, 153 s. Suomentaneet Janne Löppönen ja Harry Salmenniemi. Osuuskunta Poesia. isbn 9789523050518

 Tässä kokoelmassa on Fernando Pessoan runoja kaksikielisenä valikoimana. Suomentajana on Janne Löppönen, jonka oppilaana olin yhden talven portugalin syventävässä opintopiirissä työväenopistossa. Harry Salmenniemen osuus suomennostyössä ei käy ykstyikohdittain selville, mutta oletan, että se ei ole huomattava. Ainakin esipuheesta vastaa yksin Löppönen.

Suomennoksista olen monissa kohdissa kovin eri mieltä. Se todennäköisesti indikoi vain sitä, etten osaa tarpeeksi portugalia tai tunne Pessoan runoutta. Pessoalla on lukuisia heteronyymejä, joilla hän on myös julkaissut ja laatinut näille elämäkertoja. Tässä valikoimassa on omalla ja kahdella heteronyymillä julkaistuja runoja.

Monet runot, niin omalla kuin heteronyymeillä julkaistut menivät minuun kuin kuuma veitsi voihin. Jotkut niistä saivat minut myös tunteilemaan voimakkaasti. Siis hyviä runoja? Tunteet iskivät vain portugalin kielisillä versioilla. Ehkä siksi, että tuohon kieleen liittyy elämässäni suuria tunteita ja onnen ja pettymyksen tapahtumia. Erityisesti omalla nimellä julkaistut runot pohtivat syvällisesti olemista ja minää, mitä olemme ja mitä se merkitsee.

En siis moiti suomennoksia, vaan kiitän, että sivulla oli koko ajan apuväline, johon saatoin turvautua, jos se ei heti selvinnyt portuguêsiksi.