Kazuo Ishiguro, 2021. Klara ja Aurinko, 371 s. Tammi, isbn 9789520427207

 Ishiguron kirjat ovat toisistaan hyvin poikkeavia, niin teemoiltaan kuin tyyliltään (ks 1, 2, 3). Tämä on sijoitettu tulevaisuuteen, jossa lapsille ostetaan kaupasta keinotekoisia ystäviä ja heitä parannellaan koulukilpailua varten geneettisesti, huolimatta parantelun aiheuttamista suurista terveysriskeistä.

Tarina saa uusia yllättäviä käänteitä ja lukijalle koko ajankuva selviää vain vähitellen keinoystävän rajallisen maailman kautta. Tarina on hiljaisen kaunis ja jättää lukijan pitkäksi aikaa pohtimaan sen käsittelemiä teemoja, ystävyyttä, kilpailua ja kuolemaa.

Kazuo Ishiguro, 2017. Pitkän päivän ilta, 283 s. Tammi. isbn 9789520400688

Tämä kirja on täysin erilainen kuin aiemmin lukemani Haudattu jättiläinen. Jopa kieli on aivan toisenlaista. Päähenkilö, hovimestari 50-luvun aateliskartanosta, puhuu yläluokkaista ja hyvin muodollista kieltä. Hänen elämänsä on kulunut arvokkuuden ja ammattitaidon tavoittelussa, joka on jäykistänyt hänet emotionaaliseen haarniskaan, joka estää kaikki riskinotot ja tunneilmaisut ihmissuhteissa. Ei edes isän kuolema tai tarjolla oleva naissuhde saa tätä panssaria lohkeamaan, vaan se pysyy ja pitää kantajansa elämän tiukasti urallaan: aina etäisen ja kohteliaan muodollisen hovimestarin roolissa. Siinä vain on jäänyt oma elämä kokonaan elämättä ja ammattiurakin on uhrattu hänen ylhäisyydelleen, joka on joutunut naurunalaiseksi väärien poliittisten pyrkimystensä ja natsiyhteyksiensä takia.
Tarina punoutuu auki muutaman matkapäivän kuvauksena niin kiinteästi ja intensiivisesti, että lukija kokee melkein olevansa päähenkilö itse kaikissa käänteissä. Vain aivan loppuriveillä päähenkilö alkaa yhtäkkiä suoraan puhutella lukijaa ja samastaa lukijan itseensä ja muihin, joille on käynyt samoin: elämän ilta on tullut, eikä kelloa voi kääntää takaisin korjatakseen väärät ratkaisunsa. Nyt ei enää auta, vaan on elettävä loppuelämä niin kuin parhaiten taitaa ja kenties opeteltava leikinlaskua, jotta saisi ympärilleen hieman enemmän viihtyisyyttä ja inhimillistä lämpöä ja kanssakäymistä. Viisas vanhuus.

Kazuo Ishiguro, 2017. Mennen maailman maalari, 253 s. Tammi. Isbn 9789520400675

Toisenlainen, hyvin realistinen Ishiguro. Kirja kertoo vanhan, leskeksi jääneen taidemaalarin tarinan sodanjälkeisessä Japanissa. Antautumisesta on vain vähän aikaa ja maa on vielä miehitetty. Ono-sanin toinen tytär on aikeissa avioitua, mutta ensimmäinen yritys epäonnistuu avioliittoneuvotteluissa mahdollisesti ilmennyttyä, että morsiamen isä on palvellut keisaria ja militääriä valloituspolitiikkaa maalauksillaan.
Toinen yritys kuitenkin onnistuu. Kaiken aikaa seurataan Ono-sanin mielenliikkeitä ja hänen jäljelläolevia ihmissuhteitaan. Kuvaus tekee hyvin havainnolliseksi niin taiteiljauran vaikeudet ja kohokohdat kuin epäilykset ja syyllisyydet suhteessa päättyneeseen sotaan. Syllisyyttä pohtiva päähenkilö päätyy tunnustamaan, että pitää itsekin itseään osasyyllisenä Japanin kärsimyksiin, mutta tämä ei tyttären kauhusta huolimatta kariuta avioliittoneuvottelua.
Edesmennyt sosiologian professori, Antti Eskola, kuvasi kirjassaan Vanhuus, miten tuon viimeisen ajanjaksomme tehtävänä on käydä läpi eletty elämä ja hyväksyä ymmärtäen tehdyt ratkaisut. Tästä on seurauksena viisauden tunne - päinvastaisessa tapauksessa vain katumusta ja kuolemanpelkoa. Tuollaista hiljaista, hyväksyvää viisautta huokuu tämä tarina vanhasta, leskeksi jääneestä taiteilijasta. Arvokas teos.

Kazuo Ishiguro, 2015. Haudattu jättiläinen. S. 378 s. Tammi. 378 s. Isbn 9789513186524

 Tämä on vähän Taru Sormusten Herrasta -hengessä kirjoitettu tarunomainen kertomus. Tässä ei kuitenkaan ole pääosassa seikkailu ja sen käänteet, vaan naaraslohikäärmeen edustama paha ja sen torjunta sekä sen vaikutukset ihmisten elämään ja suhteisiin. Pohjimmiltaan tämä on siis eettistä pohdintaa ja ihmisen mahdollisuuksien pohtimista suhteessa olemassaolevaan, menneeseen ja tulevaan pahaan ja väkivaltaan.
Päähenkilöinä tarinassa on vanha pariskunta ja kaksi kuningas Arthurin ritaria. Päähenkilöt kulkevat kohtaloaan ja kuolemaansa kohti. Naaraslohikäärrme tuntuu ensin edustavan kaikkea pahaa ja väkivaltaa ja sen tuhoaminen tuntuu tärkeältä päämäärällä. Sitten osoittautuukin, että sen aiheuttama unohduksen sumu ylläpitää rauhaa ja estää sodat ja väkivallan. Tarinan lopussa päähenkilöt ovat kuolleet paitsi saksilaisritari, joka käy kohti sodan ja uuden väkivallan ja valloitusten aikaa. Onko siis niin, että elämämme suhteellisen rauhan aika perustuu väärälle unohtamiselle ja lopulta seuraa uusi maailmanpalo? Kirjoittaja on koukuttanut lukijan todella ovelastipohtimaan ihmiskunnan kohtalon kysymyksiä. Hieno kirja.