Minna Lindgren, 2020. Aina on toivoa, 234 s. Teos. isbn 9789523630369

 Tämä on aluksi vähän hassulta, kuin pitkitetyltä pakinalta, vaikuttava tarina koulumaailmasta. Jatkuessaan tarina kuitenkin syvenee ja, ollakseen raikasta satiiria, saa yllättävänkin monia ulottuvuuksia. Henkilöt tai hahmot toki jäävät hieman pinnallisiksi, mutta satiirille sellaisen voi suoda. Mitään psyyken toiminnan kuvausta ei ole tavoiteltukaan, vaan osuvaa satiirista kritiikkiä nykyajan koulumaaliman trendeistä.

Kirjassa yhteikunnassa ja peruskoulussa nähtävillä olevat kehityskulut yksityistämisestä ja luokattomista koulurakennuksista ja työhuoneettomista epätyöpaikoista on vedetty yli niin, että näistä kärsinyt voi kerrankin nauraa vapautuneesti koko hulluudelle.

Jos tykkäät tästä, voisin oheilukemistoksi suositella Into kustannuksen Ville Yliaskan Tehokkuuden toiveuni -kirjaa. Siinä käydään läpi erilaisia johtojärjestelmäoppeja ja niistä johdettua intoa soveltaa noita hullutuksia julkiseen hallintoon. Minulle tuo kirja oli vapauttava: kaikki työelämän hulluus oli jostain ylhäältä ulkomailta tullutta johtamishullutusta, eikä siinä missään vaiheessa järjellä tai tutkimuksella tai totuudella ole ollut juuri mitään painoa.

Niin taitaa olla osittain käymässä myös peruskoulun kehittämisessä. Terveen järjen kritiikki on unohtunut niin monella suunnalla yhteikunnasssamme ja globaalissa maailmassa. Joskus voi olla vapauttavaa nauraa sille, kuinka vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.

Albert Camus, 1990. Rutto, 391 s. Otava. isbn 9789511110460

 Pandemian erityisen ajankohtaiseksi tekemä kirja. Ei niin, eteikö tämä olisi aina ajankohtainen, sillä itse asiassa tässä käsitellään filosofian "ikuisuuskysymyksiä".

Covid-pandemiaan tämän tarinan liittävät monet uskomattoman tarkat yksityiskohdat. Kasvomaskien käytöstä ei ollut hyötyä käyttäjilleen, mutta ne loivat turvallisuuden tunnetta muille...

Mielialojen vaihtelu epätoivosta turhautumiseen ja taas viriävään toivoon sekä ensin oman edun ja sitten yhteisyyden korostuminen on kuvattu niin, että ne voisivat olla tästä ajasta.

Esimerkiksi kärsimyksen ja uskon ongelma tuodaan esiin lapsen kärsimyskuolemaa seuraamaan joutuvan papin hahmossa. Pappi haastaa itsensä uskomaan, vaikka järki sanoo toista. Lähiaikoina tätä teodikean ongelmaa on käsitellyt Sami Pihlström Negatiivisen ajattelijan  oppaassaan (linkki).

Kuolemanrangaistus ja sen vastustaminen tulee esille yhdessä henkilöhahmossa, joka on joutunut kokemaan isänsä tuomarin roolissa ja nähnyt teloituksia ja tullut tästä syystä pasifistiksi.

Kertoja, lääkäri Rieux, menettää kaiken: ystävänsä, vaimonsa ja ilon ruton päättymisestä. Ystävän kuollessa tämä arvelee "menettäneensä pelin". Rieux tulkitsee tämän tarkoittaneen, ettei hminen voi elämässään saavuttaa muuta kuin tietoa ja muistot. Vain ne ovat jäljellä kuolinvuoteella.

Hämmästyttävää, miten 70 vuotta sitten julkaistu kirja, joka alunperin lienee ollut allegoria Ranskan natsimiehitykselle, voi olla niin monella tavalla ajankohtainen vielä tänään ja uudestaan.

Maria Peura, 2008. Vedenaliset, 166 s. Teos. Isbn 9789518511192

 Tämä on kertomus Mirjasta, joka syntyy saareen kalastajapariskunnalle. Vanhemmat ovat linkolalalisia, jotka ovat syystä tai toisesta erakoittaneet itsensä pois yhteiskunnasta. Mirja kasvaa luonnon keskellä ja isänsä opetuksessa. Elämä muuttuu, kun Mirja lähtee kaupunkiin, jossa yrittää opiskella ja saada ystäviä. Seurustelua ja seksiä on monenlaista, mutta lopulta Mirja päätyy tummaihoisen muslimin vaimoksi ja burkhaan.

Kerronta on villiä ja aistivoimaista ja tuo mieleen Mukan syntisen laulun. Saarielämän kuvaukset voisivatkin kuulua arktisen hysterian genreen. Kaupunkielämä ehkä ei niinkään. Tekstissä on varmasti paljon allegorioita, symbolisia ja metaforisia tasoja, mutta niiden tavoittaminen vaatisi toisen lukukerran. Eka kerran jälkeen juttu jäi vielä aika sekavaksi.

Carlo Rovelli, 2019. Todellisuus ei ole sitä miltä se näyttää, kohti kvanttigravitaatiota, 252 s. Ursa. isbn 9789525985733

 Tekisi mieli täydentää kirjan otsikkoa: Todellisuus ei pohjimmiltaan ole sitä miltä se näyttää. Arkitodellisuutemme, joka koostuu kvantti- ja atomimaailman keskiarvoista on juuri sitä miltä se näyttääkin. Aika ja avaruus ovat meille itsenäisesti olevia, jossa maailma ja me tapahdumme.

Tähän palataan aivan kirjan lopussa ja se olikin minusta antoisinta: arkimaailman ja syvemmän olemisen ymmärtäminen yhtä aikaa.

Rovelli on aiemmin kirjoittanut kirjan seitsemän lyhyttä luentoa fysiikasta, joka sekin on antoisa ja hienosti maallikolle nykyfysiikkaa avaava, mutta tämä kirja on sekä parempi, koherentimpi, että menee pidemmälle. Se kun selittää kvanttigraitaation hahmotelmankin, eli yleisen suhteellisuusteorian ja kavanttimekaniikan yhdistämisen ja päätyy siihen, että maailma koostuu kvanttikentistä. Alkeishiukkaset ovat olemassa todennäköisyytenä ja konkretisoituvat vain vuorovaikutuksessa toisen kentän kanssa.

Kvanttikenttien tapahtumisen keskiarvot tuovat mukaan informaation ja lämpöopin! Tällöin myös aika tulee mukaan kuvaan. Sitä kun ei tarvita perustapahtumien kuvauksessa. Entropia, hukkalämpö tuottaa ajan. Ajan suhteellisuus, että se on vain suhteessa kahden tapahtumisen välillä, on vielä helpohko hyväksyä, mutta koko (aineellisen) todellisuuden näkeminen pelkästään kvanttikenttinä on vaativa harjoitus.

Lukukokemuksena ihan suositeltava. Emme tarvitse ilmoitettua, ihmeellistä, jumalallista totuutta, koska todellisuus itsessään on paljon ihmeellisempi.

Pirkko Saisio, 1998. Pienin yhteinen jaettava, 254 s. WSOY, isbn 9510230162

 Tämä olisi tietysti pitänyt lukea ensin, ennen punaista erokirjaa. Ehkä sillä olisi ollut vaikutusta siihen miten erokirja vaikutti minuun lukijana. Pidän tätä parempana, suorastaan nerokkaana. Kertojan otteen syntyninen kahdeksanvuotiaana, jonka jälkeen kerrotaan "hänestä", mutta silti vapaasti välillä otetaankin taas minäkertoja kommentoimaan.

Siirtymät, kappaleen lopun alla uudella rivillä oleva "Ja", jonka jälkeen väli ja uusi pienellä kirjaimella alkava kappale ovat se suola joka tekee kerronnasta maukasta ja saa lukijankin oivaltamaan asioita ja seuraamaan kirjoittajan assosiaatioketjuja ja tunneliikkeitä.

Jos erokirjassa ihailin opiskelijaelämän ja homoskenen kuvauksia, niin tässä hienointa on lapsuuden ja pienen tytön elämän ja ajattelun herkkä kuvaaminen. Mieleenpainuvia ovat myös vanhempien kuvaukset, erityisesti ristiriitainen isä, joka on vaativa ja haihatteleva SN-seuran aktiivi ja K-kaupan perustaja yhtä aikaa. Ajan kuvaa, mielen ja lapsen kehitystä ja psyyken kuvausta, kaikkea yhtä aikaa ja vuoron perään. Hieno kirja.

Anja Portin, 2020. Radio Popov, 289 s. S&S, isbn 9789515251688

 Nuorten finlandia-voittaja 2020 on hyvä kirja myös aikuisille. Se kertoo tarinan, joka on sellaisenaan lähes uskottava reaalimaailmaan, mutta sisältää klassisia satuaineksia, jotka tuovat mieleen Astrid Lindgrenin tai vastaavat lasten vapautusliikkeen tarinat.

Kirja käsittelee vakavaa asiaa: lasten laiminlyöntiä ja kaltoinkohtelua sekä empatiaan kyvyttömiä aikuisia ja vanhempia. Satumaista tässä on se, että lapset pärjaavät pitkälti keskenään parin yliempaattisen aikuisen avulla ja loppu vaikuttaa onnelliselta.

Vaikuttavinta kirjassa oli kuitenkin päähenkilön ja tämän isän, joka "osaa olla poissa kahdella tavalla", yksi lyhyt kohtaaminen ja pieni tuikahdus empatiaa isän puolelta. Tämä saa päähenkilön tuntemaan voimakkaasti kaikesta vuosien unohtamisesta ja kaltoin kohtelusta huolimatta. Näin vaikuttavaa tarinan kerrontaa ei syntyne ilman, että takana on myös omakohtaisia kokemuksia. Ajattelen, että ehkä koko motivaatio tämän tarinan luojalla on samalla tavalla omakohtainen ja on ollut takaamassa tarinaan tullutta intensiteettiä.

Pavel Sanajev, 2014. Haudatkaa minut jalkalistan taakse, 205 s. Into. isbn 9789522642899

 Koin tämän kovin slaavilaisena tarinana. Sasa Saveljev joutuu asumaan mumminsa ja vaarinsa kanssa, koska äiti ei uudessa avioliitossaan ole kyennyt hänestä huolehtimaan.

Mummi on huolehtivainen, omistushaluinen, suorastaan ylihuolehtiva ja uhrauksiaan kaiken aikaa korostava Matruuna. Tämän lisäksi hän on slaavilaisen vuoristorata-tunne-elämän omaava hurjapää, joka kiroilee enemmän kuin siili.

Sasa joutuu alistumaan tilanteeseen ja tarkkailee isovanhempiaan ja äitinsä elämää parhaansa mukaan. Mummin huolehtiminen yltyy yhä hurjemmaksi samoin kuin hänen kielenkäyttönsä sekä miehensä ja tyttärensä panettelu ja halveksunta. Varsinainen kliimax on teoksen loppu, jossa on sivukaupalla mummin epätoivoista monologia ja tyttärensä kovistelua, tämän haettua lopulta poikansa takaisin omaan hoitoonsa.

Kamala tarina, mutta omalla irvokkaalla tavallaan hauskakin.