Luin joku aika sitten uudestaan Olive Kitteridgen. En juuri koskaan lue mitään kirjaa toista tai useampaa kertaa. Stroutin kirjalijalaatu on sellainen, että jopa minä pystyin lukemaan kirjan toiseen kertaan ja nauttimaan siitä. Tuntui jotenkin, siltä, että kirjailija kuvaa kahta tasoa todellisuutta: ensin tavallista arkeamme ja sitten toista piilotettua, tai salaista, vain pilkahtelevaa totuutta, joka kätkee jotain, mikä kuitenkin on tunnistettavaa. Ahdistusta, turhautumista, seksuaalisuutta tai hyväksikäyttöä tai jopa jotain rikollista.
Tässä kirjassa nuo kaksi tasoa ovat myös koko ajan kuvattuina. Arki ja pinta sekä toinen, henkilöiden tajunnan ja oman ajatelun ja tunteiden taso. Reaalimaailma ja tunteet ja se, miten niistä muodostuu ihmisen elämä.
Tähänkin kirjaan sisältyy yksi murha ja sen selvittäminen ja seksuaalisia jännitteitä ja ihmissuhteita. jotka ahdistavat tai ihastuttavat ja muuttuvat ajan ja kirjan kuluessa.
Loppujaksossa ikään kuin kerrataan henkilöhahmoja, jotka ovat olleet esillä koko Stroutin pitkässä tuotannossa, ja jätetään heille hyvästejä harvinaisen idyllisen ja onnellisen lopun myötä.
Taattua laatua, kannattaa lukea.
