sunnuntai 28. elokuuta 2022

Masha Gessen, 2018. Venäjä vailla tulevaisuutta, 528 s. Docendo, isbn 9789522915375

 Tämä kirja oli ollut jo pari vuotta hyllyssäni, ennen kuin sain aikaa lukea sen. Ajattelin, että parasta lukea, ennen kuin vanhentuu kokonaan,

Hämmästyin. Kirja on edelleen kirkkaasti ajan tasalla. Ja lisäksi: tämä kirja kannattaa lukea jo pelkästään sen muodon ja rakenteen takia. Se on tietokirja, mutta myös jossain määrin fiktiivinen elämänkertakertomus seitsemästä henkilöstä. Teksti pysyy kasassa ja imee mukaansa, huolimatta suuresta määrästä kertomukseen osallistuvia henkilöitä. Länsimaisen, ei venäjää osaavan lukijan osaa on helpotettu pidättäytymällä venäläisten nimien moninaisuudesta ja diminutiivien vyörystä. Henkilöt ovat koko ajan samalla nimellä koko kirjan ajan, nuoret etunimellään tai lempinimellään, vanhemmat henkilöt etu- ja isännimellään.

Kaksi henkilöä ovat erityisen valaisevia: sosiologi Lev Gudkov ja "filosofi" Aleksander Dugin, jotka muodostavat huikean vastakohtaparin. Viimemainittu on tunnettu ns. Putinkuiskaajana, jolta Putin aivan ilmeisesti on omaksunut ajatuksiaan kirjoituksiinsa ja toimiinsa. Duginin tytär räjäytettiin autonsa mukana kappaleiksi muutama päivä sitten. Ei ole tolkkua siinä, miksi näin tapahtui, tai kuka on oikea syyllinen. Tämäkin osoitus kirjan ajankohtaisuudesta. 

Venäjän hyökkäys Ukrainaan alkoi viime helmikuussa, mutta tässä kirjassa Ukrainan sota on jo läsnä kirkkaasti, vaikka on julkaistu vuosia ennen Venäjän suoraa hyökkäystä.

Jos haluat taustatietoja Ukrainan ja Venäjän konfliktista, jos haluat ymmärtää mitä Venäjällä tapahtuu ja miksi kaikki näyttää niin hullulta ja jos haluat tietää, miltä tuntuu elää tuon hulluuden keskellä, lue tämä kirja.

sunnuntai 14. elokuuta 2022

Svetlana Aleksijevits, 2015. Tsernobylista nousee rukous, 392 s. Tammi, isbn 9789513199111

 Luin Aleksijevitsin myöhemmän teoksen aiemmin (Neuvostoihmisen...) ja olin jo siitä hyvin vaikuttunut. Tämä teos, vaikka kertoo Tšernobylin ihmisistä, kertoo oikeastaan vielä enemmän Neuvostoliiton arjesta ja sen kauheudesta. Onnettomuuden torjunta rinnastui sotaan, ja, kuten nyt Ukrainan sodassa, Upseerin suojelu ja totuuden piilottaminen näyttävät olevan tärkeimmät päämäärät.

Upseereilla oli omat säteilymittarit, mutta etulinjan palomiehille niitä ei riittänyt. tavallisen kansan henki ei ole minkään arvoinen. Vain uhrautuminen yhteisen isänmaan eteen on arvokasta. Vaikka luvattuja korvauksia ja palkkioita ei sitten kuulukaan.

Puistattavaa luettavaa, varsinkin kun juuri nyt tuo kulttuuri Venäjältä käy sotaa Euroopassa ja Eurooppaa vastaan.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Jennifer Ackerman, 2017. Viisaat linnut, 388 s. Atena, isbn 9789523003293

 Vasta nyt löysin aikaa tämän pari vuotta sitten joululahjaksi saamani kirjan lukemiseen. Kirja käsittelee lintujen biologiaa uusien tieteen tulosten mukaan. Kirjassa on kattava lähdeluettelo ja viittaukset tekstissä, joten se voisi ehkä palvella myös ammattiornitologia.

Kirjan tyyli on amerikkalaista tarinaniskentää, mutta pienen totuttelun jälkeen se lakkaa häiritsemästä. Toinen seikka, joka alkaa harmittaa, on se, että esiteltävät asiat vaikuttavat välillä varsin sekavilta ja tarinan punainen lanka hukkuu aika ajoin. Senkin kuitenkin antaa anteeksi, kun huomaa, että tässä pyritään käsittelemään asioita, jotka edelleen ovat tutkimuksen alaisia ja monien teorialuonnosten ja koeasetelmien kohteena. Sellaistahan se on, tieteen tekeminen. Sekavaa hapuilua, kunnes oikea tulos löytyy ja saa pätevän ja kestävän selityksensä.

Kirjan kohderyhmänä lienee ns. suuri yleisö, jolle se kuitenkin aika ajoin saattaa olla raskasta luettavaa. Suurelle kasvavalle ornitologiharrastajien joukolle kirja sen sijaan sopii ja tarjoaa monenlaista mielenkiintoista aiheista, joita harrastajat usein pohdiskelevat muutenkin.

Samalta tekijältä on tänä vuonna tullut uusi teos "Lintujen ihmeellinen elämä", joka on tämän jälkeen otettava luettavien listalle. Odotan jo mielenkiinnolla, onko teosten välillä havaittavissa lintutieteen edistystä.

perjantai 15. heinäkuuta 2022

Kazuo Ishiguro, 2021. Klara ja Aurinko, 371 s. Tammi, isbn 9789520427207

 Ishiguron kirjat ovat toisistaan hyvin poikkeavia, niin teemoiltaan kuin tyyliltään (ks 1, 2, 3). Tämä on sijoitettu tulevaisuuteen, jossa lapsille ostetaan kaupasta keinotekoisia ystäviä ja heitä parannellaan koulukilpailua varten geneettisesti, huolimatta parantelun aiheuttamista suurista terveysriskeistä.

Tarina saa uusia yllättäviä käänteitä ja lukijalle koko ajankuva selviää vain vähitellen keinoystävän rajallisen maailman kautta. Tarina on hiljaisen kaunis ja jättää lukijan pitkäksi aikaa pohtimaan sen käsittelemiä teemoja, ystävyyttä, kilpailua ja kuolemaa.

perjantai 8. heinäkuuta 2022

Rutger Bregman, 2020. Hyvän historia, ihmiskunta uudessa valossa, 441 s. Atena. isbn 9789523006768

 Saman tekijän "Ilmaista rahaa kaikille" jo vakuutti minut kirjoittajan kyvystä ajatella asioita uudelleen ja kumota vanhoja ennakkoluuloja ja väärinkäsityksiä.

Tässä kirjassa kumotaan monia sosiologian ja yhteiskuntatieteiden piirissä vallitsevia vääriä käsityksiä. useimmat niistä ovat synkkään, vain pinnalta sivistyneen, ihmisen kuvaan, liittyviä. Systemaattisesti ja vakuuttavasti kirjoittaja kumoaa vanhoja käsityksiä, niin Willian Goldingin "Kärpästen herran" kuin "klassisen" kokeen sähköiskujen antamisesta oppilaalle ohjaajan kehotuksesta. Siinä kumoutuu käsitys ihmisen "perisynnistä" ja pohjimmiltaan pahasta luonnosta, Jokaisessa meissä ei asu pieni natsi, vaan päinvastoin, poikkeusolot saavat meidät toimimaan yhteisesti ja vastuullisesti ja kaikkien yhteiseksi hyväksi.

Myös "Tragedy o the commons" ja Eleanor Åströmin käsitykset luonnonvarojen kestävästä hallinnasta tulevat käsitellyksi. Lopputuloksena on paljon marxilais-luterilaista, synkkää, maailmankuvaamme positiivisempi maailmankuva ja ihmiskäsitys. 

Täytyy toivoa, että nämä ajatukset leviävät ja syrjäyttävät negatiivisen käsityksen ihmisestä ja mahdollistavat meille ongelmiemme ratkaisuja ja parempaan maailmaan pääsemisen tämän hetken takapakista ja Putinista ja muista diktaattoreista huolimatta.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2022

Riitta Kylänpää, 2017. Pentti Linkola - Ihminen ja legenda, 462 s. Siltala. ISBN 9789522343505

 Kuuntelin Linkolan puhetta Luonto-Liiton talvipäivillä 70-luvun alussa. Hän ilmoitti halveksuvansa deodorantin käyttäjiä, sillä "kunnon suomalainen mies haisee hielle, pihkalle ja paskalle." Metsien raiskausta käsitellessään hän kertoi, että sitä perustellaan kansainvälisellä kilpailulla. Tämän vuoksi hän kysyi: "Kuka on ilmoittanut Suomen sellaiseen kilpailuun?" Mieliinpainuvia tokaisuja, muistan ne edelleen elävästi yli viidenkymmenen vuoden takaa.

Seuraavan kerran tapasin Linkolan Luomuliiton talvipäivillä. En muista hänen puheensa aihetta, mutta sali oli täynnä ja ovilla oli ihmisiä, jotka eivät mahtuneet sisään. Linkola puhui niitä omia juttujaan, ehkä jotain myös luomuviljelystäkin. Kun minun alustusvuoroni tuli Linkolan jälkeen, sali tyhjeni ja jäljelle jäi vain muutamia ihmisiä, jotka ehkä olivat kiinnostuneita aihhestani, luomukalankasvatus.

Nämä tarinat kuvaavat Linkolaa ja hänen ominaisuuttaan kyetä ottamaan yleisönsä. Hän oli saarnaaja, joka osasi kääriä sanomansa sopivaan määrään huumoria ja kyynisyyttä saadakseen maksimihuomion.

Ajattelin tuolloin ja vieläkin Linkolaa romantikkona, en luonnontieteilijänä. Hänen näkymänsä ikimetsien häviämisestä ja laajasta lajikadosta on toki oikein ja oli aikaansa edellä, kuten monet hänen tunnollisesti tekemänsä lintukartoituksetkin.

Onko Linkolan huutavan äänestä korvessa ollut sitten enemmän hyötyä vai haittaa luonnon- ja ympäristönsuojelulle? En ole ollenkaan varma asiasta. Paluu menneisyyteen ei ole mahdollinen hänen haaveilemallaan tavalla. Olen Linkolan halveksima teknouskovainen ja uskon sekä ilmastomuutoksen, että luontokadon ratkaisuun valistuneella järjellä ja yhteistyöllä. Helppoa se ei tule olemaan, mutta mahdollista. Linkolan ajattelu kumpusi diktatuurien ja autoritaaristen yhteiskuntien malleista. 

Kylänpään elämäkerta tekee oikeutta Linkolalle ja hänen elämäntyölleen ja -tavalleen. Kirja on harvinaisen luettava ja hyvin koostettu.

perjantai 10. kesäkuuta 2022

Pirkko Saisio, 2021. Passio, 732 s. Siltala. isbn 9789522349286

 Aiemmin olen lukenut vain "Punaisen erokirjan", "Pienin yhteinen jaettava" ja "Spuuki Spidermän ja raju nonna". Tämä kirja on jotain ihan muuta. Toisenlaista Saisiota. Pitkä eeppinen kertomus vuosatojen halki kulkevasta korusta, joka yhdistää ja erottaa kertomuksia, jotka voisivat olla kukin oma kirjansa tai novellinsa. Tarinat ovat toinen toistaan mestarillisempia ja vievät lukijan uskomaan kirjailijan näkyihin. Kultainen koru, joka yhdistää kertomuslaput kuin lanka tilkkutäkissä, ilmaantuu välillä vasta kauan uuden tarinan alettua, tai, kuten viimeisessä stalinin ajan tarinassa, vasta lopussa ja liittää tarinan edellisiin.

Ajan kuvaa, ihmisenä olemisen vaikeuden ja ihmisen loputtoman julmuuden ja siitä selviytymisen kuvausta, kaikkea yhtä aikaa ja vuoron perään. Hieno kirja.