Tällä päivämäärällä se tuli luetuksi. Aloitin jo kesäkuun alkuuolella, mutta välillä piti lukea muuta ja loppuun pääsy venyi tähän päivään. Nyt voisin ostaa Kustavin Kilpi-päiviltä sen t-paidan, jonka selässä lukee: "Olen lukenut Alastalon salissa". Kirja on kuulemma kamala luettava, joka jää kaikilta kesken.
No, ei jäänyt. Sujuvaa tekstiä ja, kun tekstin rytmiin tottuu, valuu se päähän kuin sula voi, helposti ja notkeasti. Ei tämä nyt mikään maailman paras teos ole. Onpahan omanlaisensa. Barokin Biedermeier tyylistä tekstiä, jossa on koukero koukeron päällä ja vielä senkin päällä monta kiemuraa. Jos kieli olisi maltillisempaa, riittäisi monta sataa sivua vähemmän saman tarinan kertomiseen. Saariston merenkävijäisännät kokoontuvat yhteen saliin ja allekirjoittavat sopimuksen parkkilaivan rakentamisesta. Kuuden tunnin harras kokous, jonka osanottajien päässä pyörivät kaikilla samanlaiset biedermeier-ajatus-kiemurat. Pidin eniten yhdessä kohtaa, yhden isännän kertomuksesta laivanvarustaja-, retari-, nuorukaisesta, joka varustaa laivan ja palkkaa tutun kapteeniksi ja odottaa sitten seitsemän vuotta laivaansa ilman viestiä sen menestyksestä tai tuhosta. Noilta osin kerronta on tavanomaisempaa ja suoraa, ilman protagonistien ajatusmaailmojen yliperusteellista läpikäyntiä.
Tulipahan luettua. Kyllä se kesälukemiseksi sopii.
