Sirkka on kauhistuttavan tasainen ja elämänsä rutiineihin epätoivoisesti takertuva ja melkoisen suvaitsematon persoona. Sirkalla ei ole juuri mitään ambitioita, vaan hän suorittaa elämäänsä eikä halua siihen mitään ylimääräistä. Tämä on tapa selvitä hengissä ja pitää mielensä "viidakottomana" kaikki asiat suorissa ja selvissä riveissä, ilman kaaosta tai tunnemyrskyjä. Väijyvä masennus pysyy rutiineilla juuri ja juuri loitolla. Tässä auttaa myös Sirkan äidin ja ystävän räiskyvät luonteet. Ne ovat kuin vastakohtapeilit, joita käyttämällä Sirkka voi jumittaa entistä tiukemmin omassa elämässään.
Kuulostaako tosi tylsältä ollakseen romaani? Niin minäkin ensin ajattelin, mutta rivien välissä on huumoria ja myötätuntoa ja tunne siitä, että Sirkka onnistuu elämässään torjumaan paljon huonoja vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia.
Tämä on jollain tavalla kehitysromaani, vaika Sirkassa kehitystä tapahtuu vain minimaalisesti ja vain vähittäin ja tasaisesti. Jonkinlainen käännekohta on, kun Sirkka, omaksikin hämästyksekseen, hankkii kissan lemmikiksi kotiinsa. Kissan rajoitettu sosiaalisuus, riippuvuus ja lämpö selässä kissan nukkuessa Sirkan takana sängyssä saa Sirkan mielessä aikaan lämpimiä ailahduksia ja Sirkka alkaa sulaa mahdollisuuksille elämässään.
Ilmestyy jopa mieskandidaatti, joka saa Sirkan houkuteltua deiteille. Sirkka toki ilmoittaa lopulta, ettei halua miestä, eikä mitään muutakaan ylimääräistä elämäänsä. Mutta jotain kuitenkin on tapahtunut. Sirkka on ihmisenä vähän lämpimämpi, vähän enemmän ihminen ja vähän vähemmän robotti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti