Pyysin tätä kirjaa sisareltani, jonka kirjahyllyssä, muistin sen nähneeni. Se oli kuitenkin viety ja aikaa sitten kierrätykseen. Sisko sanoi inhoavansa sitä, koska se oli pitänyt lukea koulussa.
Kirja löytyi toki kirjastosta. Siskolta saatu ennakkokäsitys vähän harasi ensin vastaan, mutta sitten kerronnan psykologia vei mukanaan. Varmaan turhan rankkaa ja junnaavaa tarinaa kouluikäisille, mutta tarkka ja pikkuhiljaa kehittyvä tarina ja auki kiertyvä henkilöiden psykologia, kiehtoo voimakkaasti tällaista seniori-ikäistä lukijaa. Ehkä suosittelen sisarelleni uusintalukemista.
Teksti on kestänyt hämmästyttävän hyvin aikaa, vaikka 60-luvun lopussa julkaistu teos kertoo viime vuosisadan alkupuolen yhteiskunnasta ja kulttuurista, jossa yhtenäisyys ja luokka-ajattelu on voimissaan, eikä somesta tai netistä ollut tietoa. Silti kirjalla on annettavaa tällekin ajalle: loppupuolella Lahja kertoo tulipalon tapahtumista Adelen jo kuoltua ja toteaa vääristä huhuista: "joku pani jutut liikkeelle. Ja niin on, että kun juttu on kerran pantu liikkeelle, sitä ei kannata ruveta oikomaan. Se menee maailman läpi sellaisena kuin on liikkeelle pantu. Sitä ei mikään muuta."
Siinäpä oikeaan osunut luonnehdinta ihmisluonnosta hyvissä ajoin ennen totuuden jälkeistä aikaa ja valeuutisia.
Kerronnan tekniikka ja dialogit ovat todella taitavia ja välittävät psyykkistä tapahtumista todella tarkasti. Kertoja ja äänessäolija vaihtuu tiuhaan ja valaisee usein aivan toisia henkilöitä, kuin aluksi aiheena ollutta.
Tämän kirjan ja kirjoittajan tunteminen toki kuuluu kirjalliseen sivistykseen Suomessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti