Minna Lindgren, 2011. Sivistyksen turha painolasti, 341 s. Teos. isbn 9789518511475

 Luin lukupiiriin saman tekijän Aina on toivoa, joka kritisoi koulumaailmaa. Tämä kirja tuli esiin keskustelussa ja tilasin sen lisälukemiseksi. Lindgren tuntuu kuuluvan niihin ihmisiin, jotka ovat päättymättömän tuotteliaita. Lienee sama persoona, joka tekee sanavalmiita ja hauskoja maisteri Lindgrenin musiikkiohjelmia.

Tämä kirja on tehty vanhan ja pahasti vanhentuneen tietosanakirjan pohjalta sen hakusanoja aakkosissa läpikäyden. Kussakin sanassa on kuitenkin sisältönä läheinnä tekijän oman elämän sattumuksia reippaan itseironisesti maalailtuina. Niistä hahmottuu, paitsi turhan nippelitiedon raskaus päissämme, myös tekijän elämästä kohtalainen pala. Autofiktiivinen sisältö ei kuitenkaan ole, eikä ehkä tällaisella rakenteella voikaan olla, erityisen kunnianhimoinen. Parodiointi toki tekee siitä hauskempaa luettavaa, mutta kovin yksiulotteiseksi päähenkilö jää.

Hauska kesäkirja kuitenkin. Ja huokaus, että meillä on Wikipedia, ettei tarvitse ainakaan kaikkea nippelitietoa yrittää omaksua. Mallia siitä, mikä ei ole turhaa, vaan sisvistävää sisältöä, kannattaa ehkä hakea tekijän muista teoksista, vaikka niistä musiikkipakinoista.

Henrik Jansson, 2009. Otteita kumouksellisista kokouksista, 256 s. Sammakko. isbn 9789524830980

 Verrattuna taistolaisliikkeen suureen suosioon 70-luvulla on tällaisten tuota aikaa ja sen osallisia luotaavien kirjojen määrä minimaalinen. Tässä mielessä tämä kirja on ansiokas. Kirjoittaja hakee omaelämäkerrallista ymmärrystä joutumisestaan stalinismin pauloihin ja selvittää myös tekemisiään. Syyllisyyden tai pahan omantunnon potemisesta ei ole kovin paljon merkkejä, mutta ehkä sentään katumuksesta. Itseään on niin helppo ymmärtää, tai ainakin antaa anteeksi - oltiin niin nuoriakin ja tyhmiä ja kokemattomia jne.

Mikään puhdistava omantunnon tilitys tämä ei siis ole. Tällä ei synny sellaista Vergangenhaeitsbewältigungia, menneisyyden hallintaa, joka voisi auttaa, ettei yhteiskunnassa enää toistuisi samaa. Kuvaus näistä nuorista on kuitenkin aito, paikoin jopa liikuttava.

Ihailtavaa kirjassa on se, kuinka taitavasti se on kirjoitettu ja koostettu. Tuntuu, että ollaan koko ajan kirjoittajan tuoreen assosiaation jäljillä. Hyppely nykyajan ja 70-luvun ja vällillä muidenkin aikatasojen välillä ei vaivaa lukijaa, eikä tarvitse mitään apumuuttujia, kuten vuosilukuja, tuekseen. Näinkin voi kirjoittaa ja saa lukijan tuntemaan, että on helppo lukea, helppo samastua hahmoihin. Luultavasti kirjoitusprosessi on ollut raskas ja työtä vaativa, että tarinat on saatu juoksemaan noin hienosti sisäkkäin. Hienoa työtä.

On hyvä, että taistolaisuutta aletaan käsitellä enemmän. Antti Hassin postuumit muistelmat ovat pöydän toiselta puolelta katsottuna TAIKin taistolaismellastuksen kuvaus (linkki). Seuraavaksi lukulistalla on Lauri Hokkasen Kenen joukoissa seisoin, joka vaikuttaa huomattavan påaljon lupaavammalta teokselta.