Elisabeth Strout, 2018. Nimeni on Lucy Barton, 164 s. Tammi. isbn 9789513199623

Ilmeisesti osittain auto fiktiivinen teos pieni, viehättävä, tarkka ja hienovireinen kuvaus äiidn ja tyttären suhteesta ja rutiköyhästä ja hyväksikäytetystä lapsuudesta. Luvut lyhyitä, kuin aforismeja, mutta muodostavat kuvan fiktiivisestä Lucy Bartonista, josta kauheasta lapsuudesta huolimatta on tullut menestynyt kirjailija. Kuten liepeessäkin sanotaan, havainnoinnin tarkkuus ja osuvuus tuovat mieleen nobelisti Alice Munron. Kerronnan kirkkaus ja viivyttelevyys on kuitenkin aivan omanlaistaan. Loppua kohden kirjoittaja tulee lähemmäksi ja lähemmäksi lukijaa, kuten nykyään autofiktiivisissä teoksissa usein on tapana. Päähenkilön ja lukijan väliin ikään kuin tulee kertoja, joka onkin kirjailija itse, ehkä. 

Rutger Bregman, 2018. Ilmaista rahaa kaikille ja muita ideoita, jotka pelastavat maailman, 321 s. Atena. Isbn 9789523004412

Tämä saattaa olla, Thomas Pikettyn Pääoma 2000-luvulla, ohella yksi tärkeimmistä yhteiskunta- ja taloustieteen piirin kirjoista. Niin vakuuttavasti kuin tässä, en ole nähnyt käsiteltävän perustuloa, taloudellista tasa-arvoa ja maahanmuuttoa. Ollaan realisteja ja vaaditaan mahdottomia!
Kuten Pikettyllä tässäkin luvut ja tosiasiat ja vankat perustelut saavat lukijan puolelleen. Neljäkymmensivuinen lähdeluettelo vakuuttanee osan viimeisistäkin epäilijöistä.
Tämä pitäisi kaikkien lukea ja ryhtyä sitten aktivisteiksi perustulon ja paremman yhteiskunnan ja huomisen puolesta.

Harry Salmenniemi, 2019. Delfiinimeditaatio ja muita novelleja, 224 s. Siltala. ISBN 9789522345585

Novelleja ei kuulemma lue kukaan, mutta tulipa luettua. Osa näistä on novelleja ja osa hauskoja. Osassa kirjoittaja on hypännyt ministerin tai psykiatrin housuihin ja kirjoittaa siitä näkökulmasta oivalluksia. Osa taas on kuin poliittisia julistuksia tai omakohtaisia esseitä maailmasta, osa taas välihuutona tehtyjä lällänlällänlieru tyyppisiä juttuja. En tiedä kirjoittajasta enempää, mutta ainakin nämä novellit olivat lukemiseen käytetyn ajan arvoisia, vaikka välillä ihmettelinkin joitain purkauksia, niin toisia ihailin.

Salla Salminen, 2018. Katrina, 448 s. Teos. ISBN 9789518518542

Tämä 1936 julkaistu teos on uudelleen suomennettu Juha Hurmeelta. Ihastuttavan vanhanaikaista kerrontaa yli sadan vuoden takaisista tapahtumista Ahvenanmaalla. Tarina kertoo pohjalaistärpit tarinan tämän avioliitosta Ahvenanmaalle ja perheen ja yhteisön tapahtumat hienolla kertojanotteella. Tulee mieleen kirjallisuuden suuret kertojat ja uudemmissa ehkä Linna. Nykyaiakana ei enää alistuta kertomustaiteen säännöille ja lineaarisesti juoksevalla ajalla vaan tarinat ovat rikkinäisiä ja reikäisiä kuin nykyihmisen mieli. Uskonnollisuus ja kapinamieli, köyhyys ja vaurastuminen, yksinäisyys ja kylän yhteinen elämä, kaikki tulevat kuvatuksi. Luin tämän riippumatossa, se oli sen ansainnut.

Olga Tokarczuk, 2007. Alku ja muut ajat, 266 s. Otava. ISBN 9789511210672

Tässä kirjassa on osittain samoja hahmoja kuin ”Päivän talo, yön talo” teoksessa, mutta he ovat myyttisempiä ja traagisempia, eikä kerronnassa ole autofiktiivisen tuntua lainkaan. Tapahtumat ovat myös traagisempia sota ja miehitykset ja kommunistivalta ovat hirmutöineen läsnä, vaikka eivät päähenkilöiden elämässä keskeisiä. Elämä kulkee kulkuaan ja luonto ja aika menevät omaa tietään ja henkilöt jäävät elämänsä kanssa alle.

Kerronta on kiehtovaa ja filosofisen tyyliset pohdinnat on toteutettu niin taitavasti, että niitäkin on ilo lukea.

Olga Tokarczuk, 2004. Päivän talo, yön talo, 377 s. Otava. ISBN 9789511362470

Tässä teoksessa lomittuvat keskiaikaiset pyhimystarut, Sleesian vanha ja uusi historia Puolan, Saksan, Itävalta-Unkarin ajoilta, kaupungin, kylän ja naapureiden tarinat ja autofiktiomainen kerronta ja läheisten liittyminen siihen. Välillä kerronta ottaa siivet alleen Marc Chagallin mieleen tuovalla tavalla välillä taas joku osatarina lähtee maagisen realismin poluille. Ruokaohjeet, myrkkysienineen, tuovat mieleen Günther Grassin, toisen Sleesian kuvaajan. Koko ajan kerronta on yksityiskohtaista ja tarkkaa. Tuoksuilla ja hajuilla on suuri osa kuvauksissa. Lähipiirin ihmiset ja suuri osa muistakin jäävät luonnosmaisiksi, jopa ilman nimeä, kuten se-ja-se tai vain R. Tämä ei haittaa, sillä oikeastaan kaikki on omistettu päämäärälle löytää ja kuvata sitä, mikä on ihmisyyden ydintä.

Tämän luettuaan on mieli melankolinen ja tyytyväinen. Noinkin voi elää ja kirjoittaa. Miten hienoa!

Aarne Kinnunen, 2011. Päätoiminen elämä, xxx s.Otava, ISBN 978-951-1-25509-3

Estetiikan professorin ja uudistajan fragmentaarinen muistelmateos. Hyvä. Olen aina vierastanut elämäkertoja, joissa ihmisen elämästä on väännetty johdonmukainen narratiivi. Elämä ei ole sellaista, eikä ihminen muista elämäänsä sellaisena. Pikemmin juuri näin: pätkiä sieltä täältä, sekavassa järjestyksessä ja etupäässä niitä, jotka aikanaan ovat tunteita eniten kuohuttaneet. Yliopistomaailman arki ja paskamaisuus, jossa kilpailijaa lyödään surutta vyön alle, on antoisaa, mutta myös oman alan ja sen kehittämisen kuvaus. Myös muutamat kirjailijakuva ovat herkullisen raadollisia. Mitä niitä peittelemään, jos kerran on tätä mieltä. Monia tavallisia ihmisiä kyllä suojellaan toteamalla, että jääkööt tässsä mainitsematta. Jos ei kirjoita autofikitiota, vaan haluaa pysyttäytyä ”tosiasioissa”, tässä oiva malli, miten saada elämän makuinen teksti aikaan.

Vikram Seth, 1999. Rakkauden musiikki, 436 s. Wsoy. ISBN 9510238201

Saman tekijän iso järkäle sopiva nuori mies romaani Intiasta oli myös kiehtovan taitavasti kirjoitettu, mutta siihen verrattuna tämä on melkein vain pienoisromaani. Todella taitavasti yhteenpunottu tarina muusikoista, musiikista (klassisesta) ja rakkaudesta. Englanninkielinen nimi equal music tekee enemmän oikeutta rakenteelle, jossa Bachin Kunst der Fuge tulee lopussa vastaan kuin ympyrän sulkeakseen. Melankolinen ja mielenkiintoinen tarina, joka kiehtoo kielensä  ja taitavan kerrontaansa takia. Tunsin myös suurta sympatiaa päähenkilöä, avutonta viulistia kohtaan.