Richard Bach, 2013. Lokki Joonatan, 94 s. Gummerus. isbn 9789512092734

 Tämän kirjan nimi on minulle tuttu jo kaukaa menneisyydestäni: jo kun olin vielä hyvin nuori, kuulin nuorten tyttöjen ja naisten huokailevan, kuinka iihana tuo kirja on!

No, silloin en kiinnostunut sitä lukemaan, mutta luinpahan nyt, vuoden 2013 painosta, jossa kirja on ehtinyt 38. painokseensa. Jotain aikaa kestävää siis ihastuksessa on oltava.

Lukiessani kuvausta lokista, joka on vapauden, henkisen vapauden, ja ihmisen jalostumispyrkimysten symboli, putosin välillä Nangijalaan ja välillä zen-buddhalaisuduen gurun luo. Nuo molemmat ansat kuitenkin teksti välttää: ei liian pitkälle meneviä mielikuvitustaivaita tai tuonpuoleisia, eikä myöskään autoritaarista uskomusjärjestelmää, jossa ainoa oikea totuus on johtavan papin ja kassalippaan avaimen haltijalla.

Luontainen kyynisyyteni kuitenkin edelleen estää minua ihastumasta tähän tarinaan nuoruuteni tyttöjen lailla. No, onhan tämä iihana, mutta ei kuitenkaan kanna ihan koko tarinaa. Minua viehättää enemmän aivotutkimukseen ja muuhun ihmistutkimukseen pohjaava realistinen tieto ja teokset ihmisen mahdollisuuksista. Ehkä vaikuttavinta tässä tarinassa minulle on kuvaus rahvaan torjuvasta käytöksestä: uuden oppijaa ja ennakkoluulojen kaatajaa ei rakasteta vaan, päinvastoin, hyljeksitään ja ajetaan laumasta.

Kirjan seuraavassa painoksessa on uusi neljäs osa, joka nostaa tekstin uudelle tasolle. Tulkintani siitä on vapautta rajoittavien toimien antiklerikaalinen kritiikki. Nostaa tekstin pelkästä sokerihattarasta yhteiskuntakritiikiksi.

Kari Hotakainen, 2021. Tarina, 268 s. Siltala, isbn 9789522349583

 Hotakaisen tarina kertoo Suomesta, jossa on tehty suuri muutos rauhoittamalla maaseutu virkistysalueeksi ja ottamalla asukkaat, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta, kaupunkiin asumaan.

Asukkaat saavat paremman asunnon, jos pystyvät meritoitumaan tarinansa kirjoittamalla valitsijoita tyydyttävällä tavalla. Kukaan ei tässä onnistu. Hotakainen vyöryttää esiin toinen toistaan erilaisempia tyyppejä ja tarinoita. Väliin mahtuu kaikenlaista huumoria ajasta ja oloista. Jopa TV-showhun menneistä kirjailijoista, jotka eivät osaa enää kirjoittaa muuta kuin show-anekdootteja etukäteen paperille.

Jossain määrin viihdyttävä, mutta kovin risainen opus luettavaksi.

Meri Valkama, 2021. Sinun Margot, 556 s. WSOY. isbn 9789510456200

 DDR:n lopun aikaan sijoittuva kolmiodraama, johon päähenkilön tutkimusmatka kohdistuu, on hämmästyttävän tarkasti ja taitavasti rakennettu. Lukija pysyy kyydissä ja ympäristön ja olosuhteiden kuvaus on uskottavaa ja saa ihmettelemään nuoren kirjoittajan taitoa eläytyä aikaan, jolloin itse oli alle kymmenvuotias.

Olin itse Saksassa ja vierailin Berliinissä sekä ennen, että jälkeen, muurin kaatumisen ja muistan hyvin TV-uutiset, jossa rajan avaaminen ilmoitettiin. Tunsin silloin, että silmieni edessä kirjoitettiin historiaa ja niin se on, hyvin kuvattuna, tämän kirjan lopussakin.

Minulla on setämäinen tapa löytää nuorempien kirjoittajien teoksista aikakauteen kuulumattomia virheitä, mutta tässä tarinassa oli vain pari kohtaa, jotka panivat epäilyni liikkeelle: Henkka ja Maukka oliko jo 80-luvulla Berliinissä? Varmaan oli, vaikka Suomessa vasta myöhemmin. Toinen juttu oli, etten oikein jaksa uskoa, että ohilentävät linnut olisivat välittömästi pudonneet kuolleena maahan Tšernomyrdin voimalan päältä. Todella pieniä juttuja, jotka liittyvät taustatöihin, eivät henkilöihin tai tarinaan, joka on huolellisesti punottu kasaan ja säilyttää draaman jännityksen loppuun asti.

Hyvä kirja, ei ihme, että on suuressa maineessa ja loppuunmyyty ja kirjastoista tuhansien jonon päässä. (Minulla oli onni saada ystävän kirja lainaksi.)