Andersson Claes, 2019. Seuraavaksi Jätkäsaari, Oton elämää 3, 224 s. WSOY, isbn 9789510444948

Entisen naapurini Claesin viimeiseksi jäänyt romaani on todella antoisaa luettavaa. Eikä pelkästään siksi, että tapahtumat ja paikat ovat naapuruuden ja yhteisen lukupiirin takia osittain tuttuja. Aikaisempien Otto-sarjan teosten tapaan tässä on huumoria ja hauskoja käänteitä sekä pohdintaa maailmasta ja sen tilasta.
Tämän lisäksi koin erityisen vaikuttavana kohdat, joissa käsitellään kirjoittamista ja sen terapeuttista vaikutusta. Vaikka Oton kannanotot on puettu eläkeläisryhmän tapaamisessa esitettyjen muistiinpanojen muotoon, koin ne hyvin tärkeäksi kirjailijan testamentiksi kaikille elämäkertureille, muistelijoille ja harrastajakirjoittajille. Tämä johtuu tietysti omasta kirjoitusharrrastamisesta ja siitä, että Claes oli minulle jo aiemmin, ikään kuin kannustukseksi, sanonut, että kirjoittaminen on terapiaa ilman terapeuttia (kirjassa hän lisää vielä: "... ja siksi halvempaa!").
Kirjassa käsitellään parasta ystävää, joka on yllättäen ja selityksittä hylännyt Oton vuosiksi. Useassa eri luvussa pahoitellaan tätä, kunnes kahdessa viimeisessä ystävä palaa ja kaikki on taas hvyin ja he voivat yhdessä taas keskustella ja mennä vaikka elokuviin aivan kuten ennenkin.
Kiusaannuin aluksi siitä, että tätä hylkääjäystävää käsitellään vähän hyökkäävässä sävyssä, joka ei koskaan ole kuulunut Oton tyyliin. Vasta kirja luettuani tajusin, että Otto, tai ainakin Claes, huijaa taas: tuota ystävää ei ole olemassakaan vaan sehän on Claes itse, joka kokee kovia vanhentumisen ja luopumisen tuskia. Tästä vakuuttumisessa auttoi vielä, kun muistin Claesin viimeisen runokirjan, jossa on hauska runo parhaasta ystävästä, joka on mitä ilmeisimmin Claes itse.

Koskinen, J.P., 2019. Tulisiipi, 352 s. Like. isbn 9789520118334

Tämä finlandiaehdokas on ihan hyvä ja uskottava tarina. En tiedä johtuuko koronasta vai mistä, mutta minulla oli yllättäviä vaikeuksia saada koko kirja luetuksi. Yleensä ahmaisen tällaisen parissa päivässä, mutta nyt meni monta viikkoa. Siihen kyllä saattoi vaikuttaa sekin, ettei kirjan palautuksella ole kiirettä, koska kirjastot ovat koronan takia suljetut.
En osaa sanoa, mistä johtuu, ettei tarina oikein imaissut mukaansa. Sinänsä päähenkilö, jokasäilyy pikkupoikana lähes koko kuvatun elämänsä on mielenkiintoinen vaikkei kovin syvällinen henkilö, muut jäävät ehkä vähemmälle kuvauksessa.
Kyllä tämä kuitenkin finlandia-ehdokkuutensa oli ansainnut, vaikkei ehkä voittoa.