tiistai 29. lokakuuta 2019

Julian Barnes, 2011. Kuin jokin päätttyisi, 157 s. WSOY. isbn 9789510391112

Tämä pienoisromaani on kirkas kuin kristalli. Kirjoittajalla on kertomisen taito, joka vie lukijan  mennessään. Luin kirjan lähes kertaistumalla. Alun nuoruuden kuvaus on tarkkaa ja herätti minussa omia nuoruuden ja opiskelija-aikojen muistoja. Loppuosan vanhan miehen elämän kuvaus on myös tarkkaa ja armotonta keskinkertaisen elämän ja luuserin loppuelämän säälitöntä kuvausta. Pieni mutta hyvin vaikuttava kirja.

maanantai 28. lokakuuta 2019

Herman Hesse, 1999. Narkissos ja kultasuu, 346 s. Gummerus, isbn 9789512055814

Luin Hesseä viimeksi melkein 50 vuotta sitten. Ei ihme, että teksti vaikuttaa tyyliltään vähän vanhanaikaiselta ja kankealta. Tässä teoksessa Hesse pohtii henkisyyden, uskonnollisuuden ja maallisen aistinautinnon ja tavallisen elämän suhteita. Lienee selvää, että päähenkilöt Narkissos, tiukka uskonnollinen askeetti, ja Kultasuu, maallinen elämän nautiskelija, ja lopulta taiteilija, ovat saman henkilön tai psyyken eri puolia. Minua hämmästytti sielun ja hengen ja mielen erottelu. En kyllä ymmärtänyt tai hyväksynyt sitä 50 vuotta sittenkään. Narkissoksen tuomio mystiikalle oli myös outo. Lausuntonsa mukaan se oli masennusta ja synkkyyttä vailla selvyyttä. Minulle myös aristotelinen ja platoninen uskonnollisuus on kuitenkin pohjimmiltaan mystiikkaa. En oikein muutenkaan ymmärrä, miksi Narkissoksen askeesi ja dogmaattisuus ja pitäytyminen tiukassa ja kurinalaisessa uskonnon harjoittamisessa asettuisi järjen puolelle vaistojen ja halujen yläpuolelle.
Valistuksen henki, jossa ennen muuta dogmaattisuus ja perusteeton uskominen asetetaan kyseenalaiseksi on tässä kierretty kätevästi asettamalla kertomus keskiaikaan ennen valistusta ja saatu näin uskonnollinen pölvästely näyttämään moitteettomalta ja hengen elämän korkeimmalta muodolta. Pitkä pohdiskelu filosofian umpiperistä ei tässä oikein johda mihinkään ja kun tarinakin on niin kovin vanhentunut, ei juonenkäänteiltään, mutta esitystavaltaan, olin kovasti pettynyt. Ei se nuoruuden Hesse-innostus tainnut olla muuta kuin samaa new age höttöä kuin niin moni muukin 60-70-luvulla alkanut hössötys.

keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Ayobami Adebayo, 2018. Älä mene pois, 300 s. Atena, isbn 9789523003897

Tämä tarina Nigeriasta, moniavioisuudesta ja lapsettomuudesta on rakennettu taitavan dekkarimaisesti, lukijalle tulee aina uusia yllätyksiä ja asiat paljastuvatkin olevan jotain muuta kuin ensin näyttää. Samalla tulee havainnolliseksi miehen ja naisen asema nigerialaisessa kulttuurissa ja yhteisössä. Niin kovin erilaista ja kuitenkin niin paljon samoja tunteita, joissa kaikki avioparit pyörivät.
Kirja yltää kuitenkin parempaan kuin pelkkä dekkari tai raju avioliittotarina. Taustana olevan kulttuurin ja politiikan sekä keskeisten henkilöiden elävän kuvauksen takia tuntee olevansa paikan päällä ja kokevansa samat tunteet ja pettymykset. Olin 90-luvulla Brasiliassa portugalin kielikurssilla, jolla oli myös pari nigerialaista rouvaa. He kysyivät kuinka monta vaimoa minulla oli, eivätkä uskoneet, että olisin tyytynyt vain yhteen. Olihan minulla varaa lentää Suomesta Etelä-Amerikkaan, kai minulla siis oli varaa elättää useampia vaimoja. Niin erilaista. Heistä tilanteeni vaikutti todella kummalliselta.

tiistai 22. lokakuuta 2019

Antonio Munoz Molina, 2011. Kuun tuuli, 323 s. Tammi. isbn 9789513149161

Tässä tarinassa kirjailijan alter egon lapsuudesta ja nuoruudesta tukikertomuksena toimii ensimmäinen kuumatka ja sen seuraaminen. Tekniikka, jossa kaksi kertomusta lomittuu on paljo käytetty. Esim. kirjassa Ennen kuin mieheni katoaa (Seija Ahava, 2017) tukikertomuksena oli Kolumbuksen matkat. Siinä se vain häiritsi ja sekoitti, eikä tukenut varsinaista tekstiä, mutta tässä käy päinvastoin. Tukitarina toimii, koska päähenkilö on hyvin kiinnostunut kuumatkoista ja seuraa aktiivisesti sen tapahtumia. Harvoin myöskään olen lukenut niin tarkkoja ja yksityiskohtaisia kuvauksia nuoren miehen heräävästä seksuaalisuudesta ja sen ristiriidoista kirkon paineissa.
Kirjan lopun kuvaus paluusta lapsuuden maisemaan etäännyttää lukijan siitä ja tuo tilalle muistelevan ja kirjoittavan kirjailijan. Tapa, jota kirjoittaja käyttää jatkuvasti teoksessa Sefarad ja yhtä onnistuneesti. Tuossa onnistumisessa on niin paljon taitoa, että sen voi saavuttaa vain todella taitava ja lahjakas kirjailija.

perjantai 18. lokakuuta 2019

Antonio Munoz Molina, 2007. Sefarad, 545 s. Tammi. isbn 9789513137656

Tämä kirja on lukukokemuksena henkeäsalpaava ja innostava, vaikka se käsittelee viime vuosisadan historian kauhun hetkiä niin holokaustin kuin Stalinin vainojen kuin varhempien juutalaisvainojen kautta. Teksti on valtavan intensiivistä, melkein kuin tajunnanvirtaa, mutta kuitenkin hyvin pikkutarkkaa ja tunnollisen järjestynyttä. Yksityiskohdat vyöryvät esiin sellaisella tarkkuudella ja vauhdilla, että lukija melkein näkee kaiken kuin valkokankaalla edessään ja kuitenkin kokee olevansa kulloinkin äänessä olevan kertojan pään sisässä. Kerronnan valtava intensiteetti ja eri henkilöiden tarinoiden villi risteily tyyntyy keskivaiheilla hetkeksi suutarin ja nunnan rakkaustarinassa, joka poikkeuksellisesti tulee kerrotuksi kokonaan alusta loppuun, eikä siihen enää palata. Epilogissa kirjailija tunnustaa, että on keksinyt vain pienen osan henkilöhamoista. Sivulla 520 onkin lause: "Miten joku tohtiikin olla niin kevytmielinen että keksii henkilöitä, kun on niin monta elämää, jotka ansaitsevat tulla kerrotuiksi, kun jokainen niistä on romaani siinä toisiinsa kytkeytyvien verkkojen sarjassa, joka johtaa toisiin romaaneihin ja toisiin elämiin." Juuri tuolla tavalla tämä kirja on rakentunut. Ehdottoman suositeltavaa luettavaa.

tiistai 8. lokakuuta 2019

Zinaida Linden, 2017. Rakkaus kolmeen appelsiiniin, 210 s. Into. isbn 9789522647931

Kahdeksan novellia. Toinen toistaan intensiivisempiä, tarkkoja ja ajankohtaisia. Ensimmäisen luettuaan vähän pettyy. Ei siksi, että se olisi huono, vaan siksi, että tarina ei jatkukaan, vaan alkaa uusi. Uudetkin ovat kuitenkin kerta kerralta mukaansa vieviä ja niissä on hauskoja yllätyksiä. Viimeisessä Matti Pellonpään identiteetin ympärillä pyörivässä tarinassa, lukija putoaa kyydistä useammankin kerran, mutta hauskaa on. Tarkkanäköisen kirjoittajan hauskaa tekstiä.