Golnaz Hashemzadeh, 2018. Olimme kerran, 218 s. Otava. isbn 9789511320104

 Tämä on kertomus iranilaisista pakolaisista Ruotsissa. Päähenkilö Nahid on paennut miehensä Masoodin kanssa ja elää Ruotsissa. Hän saa syöpädiagnoosin, joka saa hänet katkeraksi ja ajattelemaan, onko kaikki ollut turhaa. Katkeruus purkautuu tytärtä kohtaan, mutta tämän raskaus muuttaa Nahidin suhtautumisen toiseksi ja saa hänet ponnistellen elämään lapsenlapsen syntymään saakka.

Pakolaisten kokema vaino ja Nahidin elämä Masoodin väkivallan allan on ollut kovaa, mutta aika ajoin hän vakuuttuu tehnnensä oikean ratkaisun paetessaan.

Kirjan lauseet ja kappaleet ovat lyhyitä ja iskeviä, välillä suorastaan tyrmääviä. Tarina kuitenkin kulkee ja tulee kerrotuksi intensiivisesti ja vie lukijan täysin mukaansa.

Tarina saa ajattelemaan, kuinka tärkeää olisi tuntea maahanmuuttajiemme tarinoita ja ajatuksia. Voisimme saada heistä liittolaisia fundamentalistien ja terroristien vastustamiseen sen sijaan, että pitäisimme kaikkia maahanmuuttajia vihollisinamme. 

Elisabeth Strout, 2019. Kaikki on mahdollista, 260 s. Tammi, isbn 9789520427702

 Luin aiemmin saman tekijän ”Nimeni on Lucy Barton”. Jo se oli hyvä, mutta tämä kirja on erinomainen. Se selventää tuon teoksen henkilöhahmoja, äitiä ja tytärtä, mutta kertoo laajemmin heidän elämänpiiristään, pienestä amerikkalaisesta kylästä. 

Ulkoinen tapahtuminen on pientä, mutta henkilöiden psyykkinen myllerrys välillä hurjaa. Juuri nämä kohdat ovat vaikuttavimmat osuvuudessaan ja aitoudessaan. Lukija saa niistä tunteen, että osallistuu ja ymmärtää näiden tavallisten ja kovia kokeneiden ihmisten elämään. Kirjan nimi kuvaa amerikkalaista unelmaa, loppulauseena siihen on vielä lisätty sana kaikille. Ihan tavallista amerikkalaisen unelman tarinaa tämä ei ole. Kaikki hahmot ovat kokeneet kovia ja selviytyneet juuri ja juuri. 

Luvut eivät muodosta yhtenäistä juonellista tarinaa, vaan ovat kuin itsenäisiä pieniä novelleja. Kuitenkin niiden henkilöt lomittuvat ja ovat toisiinsa suhteissa saman elämänpiirin kautta ja siis myös tuon aiemman kirjan elämänpiireihin.

Päähenkilöä ei tässä kirjassa ole, eikä merkittävämpiä tapahtumia. Pääasiana on juuri tuo psyykkinen tapahtuminen ja selviäminen ja tuon kokonaisuuden näkeminen.

Niin suositeltava opus, että päätin lukea myös muut Stroutilta suomennetut.

Yaa Gyasi, 2020. Maa ja taivas, 274 s. Otava. Isbn 9789511366386

 Tarina kertoo Ghanalaisesta maahanmuuttajaperheestä Yhdysvalloissa. Perheen isä on lähtenyt takaisin Ghanaan, äiti kärsii mielenterveysongelmista ja poika sortuu opioidiriippuvaiseksi ja kuolee yliannostukseen. Tytär, varsinainen päähenkilö tukee äitiään, horjuu uskon ja ateismiin välillä ja purkaa paineita suuntaamalla kaiken tarmonsa opiskeluun ja uraan neurotieteilijänä. Tarkoituksena on selvittää onko mahdollista ja miten, välttää riippuvuutta ja riskinottoa.

Kerronta on tässä yhtä laadukasta, kuin tekijän edellisessä teoksessa, luku luvulta lukijaa pidetään tehokkaasti juonessa mukana ja poikkeamat ajan juoksussa esitetään selvästi erilaisella typografialla, päähenkilön suorina muistoina, tms. Jännite uskonnon ja tieteen välillä päähenkilön elämässä nousee lopulta pääaiheeksi, mutta jää jotenkin vaillinaisesti käsitellyksi. Ristiriita kovien faktojen ja uskonnollisten myyttien välillä yhden ihmisen korvien välissä on ollut ehkä hiukan liian kova pala uskottavammin käsiteltäväksi.

Kirja on tästä huolimatta lukemisen arvoinen, vaikkei nousekaan tekijän edellisen kirjan veroiseksi.

Riitta Kylänpää, 2020. Utelias mieli, Claes Anderssonin elämä, 352 s. Siltala, isbn 9789522346476

 Minulla oli onni oppia tuntemaan Claes Anderrssonia, kun asuin kolme vuotta hänen naapurinaan. Hän ei osallistunut kovinkaan paljoa yhteisötalon asioihin, eikä sitä kukaan paljoa odottanutkaan, koska hän oli jo kahdeksankymmentä.

Mutta lukupiiriin hän tuli ja olikin oikea suola siihen  ryhmään. Keskustelut muuttuivat välistä todella mielenkiintoisiksi, sillä Claes tunsi paljon kirjailijoita ja kertoi heistä ja omasta kirjoittamisestaan ja kirjoistaan.

Monet tämän kirjan jutuista ja anekdooteista olivat minulle näin ollen jo tuttuja, mutta toki hänen perhe-elämänsä tuli tässä esille hamasta alusta asti, mikä oli uutta minulle. Tätä on verrattu saman tekijän Linkola-elämäkertaan ja väitetty huonommaksi. Minusta tämä antaa kuitenkin kohteestaan hyvän ja monipuolisen kuvan.

Minulle tämän lukeminen oli kuin osa surutyötä, sillä Claesin poismeno aiheutti minussa yllättävän suuren tunteen, vaikka olin tuntenut hänet vain vähän aikaa ja pinnallisesti. Sain hänestä hyvän, ystävällisen ja kannustavan vaikutelman ja sama kuva välittyy myös tästä elämäkerrasta. Tältä pohjalta voin siis suositella sitä kaikille.

Antti Tuuri, 2019. Levoton mieli, 446 s. Otava, isbn 9789511336860

 Tämä taiteilija Arvid Bromsin loppuelämästä kertova teos on kiusallista luettavaa, koska sen päähenkilö on niin vaivaannuttava: epäluotettava juoppo huijari. Siitä huolimatta kirjan saa luettua, vaikkei se mikään nautinto olekaan sujuvasta ja ammattitaitoisesta kerronnasta huolimatta. Koko tarina on kirjoitettu epäsuorana kerrontana jossa on vain päähenkilön näkökulma eikä lainkaan suoraa dialogia.

Tässä ei pääosassa ole taiteen tekeminen ja luomisen tuska, vaan ennemminkin päähenkilön tuskainen elämä. Hänen mielensä ei näytä olevan hetkeäkään aloillaan (jonkinlainen adhd kenties?) ja alkoholismi vielä pahentaa tätä. Vain sairaanhoitajavaimon hätätiloissa piikittämä rauhoittava aine suo ajoittain levon. Ikävä kirja, mutta lukemisen arvoinen.