tiistai 31. joulukuuta 2019

Leena Krohn, 2018. Tainaron, 138 s. Teos. isbn 9789518519082

Tämä on kertomus mielikuvitussaaresta, jonne kertoja on matkustanut laivalla, muttei enää muista miksi. Hän kertoo kirjemuodossa entisen elämänsä ilmeiselle rakastetulle, kuinka elämä tässä uudessa paikassa sujuu.
Ympäröivät oliot ovat hyönteisiä, mutta kuitenkin elävät monella tavalla kuin ihmiset. Kertojan oppaana on jäärä, joka on yhden tyypin kovakuoriainen. Biologina minua hämmentää moinen puolivillaisuus, luonnosta ja hyönteismaailmasta on poimittu monenlaista, mutta paljon hurjempiakin esimerkkejä olisi ollut allegorioiksi ihmiselämän vaikeuksista tms. (ks. esim. Gilbert Waldbauer: Hyönteiset vuodenaikojen vaihtelussa, 1998). On kuin allegorian rakentaminen olisi jäänyt tässä suhteessa kesken. Ainakin näin biologin mielestä. Aineen ja energian kiertokulku on kuvattu, mutta kovin eri lailla kuin se reaalitodellisuudessa tapahtuu, enkä jaksanut lukiessa ymmärtää, miksi poikkeamat ovat olleet tarpeen. En muutenkaan oikein päässyt jyvälle allegorioiden tarkoituksista. Ehkä olen tottunut liian helppoon lukemiseen. Tätä kirjaa pitäisi kai lukea kuin runoja, mutta sisällön runsaus houkuttelee lukemaan läpi nopeasti, jonka jälkeen tulee tunne, että no niin, entä sitten…?

sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Maggie Nelson, 2019. Sinelmiä, 96 s. S&S, isbn 9789515247131

Tämä on pieni kirja erosta ja väristä sininen. Rakenne on aforistinen, numeroituna yhteensä 240 lyhyttä tekstiä, jotka kuitenkin etenevät jossain määrin tarinan tapaan. Tarinana on kertojan ero ja seksielämä sekä intohimo siniseen väriin. Myös filosofialla on osansa, ainakin Wittgenstein, Emerson ja Thoreau tulevat mainituiksi. Intohimo siniseen ei oikein auennut minulle, mutta sinne tänne ripotellut seksin nokareet olivat piristäviä. Kerrankin naisihminen, joka ei sievistele näkemyksiään tai seksielämäänsä - näyttäisi olevan Warholilta lainattu asenne. Hauska pikku kirja.

lauantai 28. joulukuuta 2019

Leena Krohn, 2018. Kadotus, 159 s. Teos. isbn 9789518518481

Tämä pienoisromaani kertoo löytötavaratoimistosta ja löytötavaroiden kautta pieniä osatarinoita, joita leimaa maagisen realismin tapa ylittää siellä täällä todellisuuden rajat. Kokonaisuus ei kuitenkaan oikein auennut minulle ja jäi vähän ikävystyttävän toisteiseksi. Tämä oli kuin piano-oppilaan taitavia sormiharjoituksia, mutta koko sävellys ei minua puhutellut.

keskiviikko 25. joulukuuta 2019

Yuval Noah Harari, 2018. 21 oppituntia maailman tilasta, 368 s. Bazar. isbn 9789522796097

Homo Sapiens käsitteli ihmisen historiaa ja menneisyyttä, Homo Deus tulevaisuutta. Tämä kirja on tiukasti nykypäivässä kiinni ja tulee siksi jotenkin lähemmäksi sekä lukijaa, että kirjoittajaa. Kirjoittaja kertoo enemmän itsestään ja elämästään kuin aiemmin. Uskontojen kritiikki on samaa kuin aiemmissa kirjoissa - yhtä purevaa. Tässä kirjassa myös ihmisen suuret tarinat ja ideologiat ja aatteet tulevat yksi kerrallaan kritisoiduiksi samalla purevuudella. Loppua kohti käy selväksi, että ihminen ei voi hallita historiaa, ei elämäänsä eikä edes sisäistä elämäänsä, sillä vain muutos on pysyvää. Ajattelun terävyys auttaa ymmärtämään monia nykyhetken outoja ilmiöitä, kuten populismin nousua. Lopussa myös paljastetaan, kuinka kirjoittaja pysyttelee ilon ja optimismin puolella kovasta kritiikistään huolimatta - havainnoimalla myös sisintään yhtä kriittisesti ja armottomasti Vipassana-meditaation avulla. Yllättävä, mutta looginen paljastus. Harmi vain, että näin vanhan miehen on vaikea seurata esimerkkiä. Pitää olla nuori ja notkea jaksaakseen istua tuntikausia päivittäin risti-istunnassa.

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Pajtim Statovci, 2019. Bolla, 237 s. Otava, isbn 9789511316824

Tämä on Romeon ja Julion rakkaustarina. Tarina Arsimista ja vaimostaan Ajshesta ja Arsimin intohimosta Milosiin, jonka sota tempaa mukaansa ja tuhoaa. Arsim pakenee vaimoineen ja joutuu palaamaan karkotettuna saatuaan syytteen lapseen sekaantumisesta.
Henkilöt ovat keski-ikäisiä ja yhtenä esikuvana onkin ollut Kissani Jugoslavian isähahmo, joka myös oli säälimätön ja väkivaltainen kuten Arsim, jota, ja jonka väkivaltaisia tekoja, kuvataan suoraan ja epäröimättä. En kokenut kirjaa väkivallan mässäilyksi, vaan ennemminkin sodan ja katastrofin vaikutusten analyysiksi. Kirja ei, Arsimin kirjoituksen julkaisemista seuraavaa pientä toivoa lukuun ottamatta, tarjoile onnellista loppua. Kukaan päähenkilöistä ei koe pelastumista onnettomasta kohtalostaan, vaan jää sen vangiksi.
Kirjan myyttinen kehyskertomus Bollasta ei saa niin paljon painoa kuin myytit Kissani Jugoslavia -kirjassa ja onnistuu jotenkin tukemaan juonta ja teemoja hienosti ja lukijaystävällisesti.
Kirja ja kirjailija on palkintonsa ansainnut.

lauantai 7. joulukuuta 2019

Joel Haahtela, 2019. Adèlen kysymys, 188 s. Otava, isbn 9789511332534

Tämä pienoisromaani kertoo rauhallisen ja tyynen tarinan tutkijasta, joka luostarissa tutkii vanhoja arkistoja ja pyhimystarinaa ja samalla omaa elämäänsä. Vasta lopussa käy ilmi, miksi juuri tämä pyhimystarina liikuttaa tutkijaa niin paljon. Kiireettömyys ja luostarielämän toistuva arkirytmi tulevat lukijalle hyvin konkreettiseksi. Ei Haahtelan paras kirja, mutta ei huonokaan.

perjantai 29. marraskuuta 2019

Riikka Kaihovaara, 2019. Villi ihminen ja muita luontokappaleita, 224 s. Atena, isbn 9789523005334

Nuorena keskikoululaisena harrastin ajattelua. Tein maailmantarkastelukokeita ja seurasin ajatuksiani, minne menivätkin. Yksi koe johti päätelmään: jos maailmassa on kaikki päinvastoin kuin nyt on kaikki samanlailla. Kerroin johtopäätöksestäni koulutoverille, joka ei jaksanut seurata ajatuksenjuoksuani, vaan väitti minun olevan väärässä. Logiikka meni jotenkin niin, että jos kaikki on päinvastoin on valkoinen mustaa, mutta koska kaikki on päinvastoin näyttää musta meistä valkoiselta...
Vähän samanlaisessa tilanteessa olen ollut usein biologiaan liittyvissä aiheissa, ennen muuta evoluutioteorian selittävässä roolissa. On todella tavallista langeta teleologisiin selityksiin Aristoteleen tapaan. Evoluutiolla ei kuitenkaan ole tarkoitusta tai päämäärää. Se, tai siis geenit, vain reagoivat ympäristöön, jättäen siihen parhaiten sopeutuneet henkiin. Sopeutumiseen kuuluu myös tarpeellinen variaatio. Ilman vaihtelua sopeutuminen pysähtyisi ja muuttuvassa ympäristössä seuraa perikato ja sukupuutto. Evoluutioon liittyviä keskusteluja yritin usein käydä kollegoiden kanssa ollessani vielä työelämässä. Useimmat lopulta kieltäytyivät keskustelemasta aiheesta ja palasivat kulloinkin käsillä olevaan biologian osa-ongelmaan välittämättä suuremmasta kehyksestä. Annoin periksi, koska en halunnut pilata kaikkia kahvitunteja viisastelullani. Oli kollegoissa toki joku poikkeuskin, joiden kanssa keskustelu lähti nopeasti aivan sfääreihin, vaikka instituutioihin emme kyenneetkään vaikuttamaan. Yhtä kaikki, kokemus oli yhtä turhauttava kuin kouluajan keskustelu "kaikki-päinvastoin paradoksista".
Oivalluksen, että ihminen on osa luontoa, sain myös jo hyvin nuorena. Hämmästyin, että silloinhan järki ja ideat ovat luontoa ja kulttuurikin on luontoa. Etiikka, hyvä ja paha, ovat myös luontoa. Tämä romahduttaa kaikenlaiset pohdinnat luonnosta, joka on jotain enemmän tai parempaa tai arvokkaampaa, kuin ihmisen aikaansaama ympäristö. Kirjoittaja Kaihovaara pohtii ansiokkaasti joutomaiden arvokkuutta luontona (esim. ruderaatit ovat usein parhaita lintupaikkoja ja voivat sijaita yllättävästi keskellä rakennettua tai teollista ympäristöä) sekä luonnon ja ei-luonnon häilyvää rajaa kuten myös ennallistamisen ristiriitoja. Ennallistetaanko esim, suomalaista metsää sadan vuoden takaisiksi kaskimaiksi vai jääkauden jälkeen kehittyneen taigan sakean kuusimetsän asteelle...
Aineen ja hengen dikotomia jätti minut myös nuorena kylmäksi, en ymmärtänyt, miten jumalan meille antama sielu voisi toimia yhdessä materian kanssa? Tuntui selvältä, että henkisyys ilmaantui evoluution myötä osaksi psykofyysistä kokonaisuuttamme, eikä suinkaan ollut yhteydessä meihin käpyrauhasen kautta, kuten kartesiolainen maailmankuva ansiokkaasti selitti, vaikka Descartes olikin jo hylännyt jumala-hypoteesin tarpeettomana.
Näin minulla oli koossa joukko pirullisia teesejä kahvipöydän keskusteluihin luonnosta ja ympäristönsuojelusta. Kun vielä otin mukaan Humen giljotiinin eli Humen lain, jonka  mukaan tosiasioista ei voi johtaa moraalisia sääntöjä eikä päätellä miten asioiden tulisi olla, tulin vetäneeksi maton melkein jokaisen kanssakeskustelijan alta.
Nyt käsillä oleva teos kirjoittajansa luontosuhteesta ja ihmisen ja luonnon suhteesta yleensä on hämmästyttävän terävää pohdintaa. Pohdiskelu tapahtuu turvautumatta juuri lainkaan evoluutioteoriaan, mikä saa minut kunnioittamaan humanismia hieman enemmän. (Kirjan kirjoittaja on toimittaja, siis mahdollisesti humanisti.) Tällainen humanismi, joka paneutuu ihmiseen osana luontoa ja hyväksyy ihmisen (ja luonnon) pimeän ja villin puolen ansaitsee hatunnoston, sillä se voi päästää meidät monesta pahasta umpikujasta. Hyväksymällä ihmisen kokonaisempana, voimme päästä eteenpäin myös suhteessamme luontoon. Kohti faktakeskeisempää ympäristöajattelua. Ympäristön ja luonnonsuojelu on raskautettu väkevillä tunteilla ja romantiikalla, ja intuitio lähtee siksi helposti viemään suuntaan, jossa faktat karisevat ja ehdottomuus valtaa. Ympäristöala on täynnä näitä pahoja, pirullisia ongelmia (wicked problems), joista keskustelu ei yleensä johda mihinkään muuhun kuin entistä lukkiintuneempiin asenteisiin. On myös hyvä huomata, että vihreät ja ympäristöliike olivat ensimmäiset populistit, uudet populistiset liikkeet ovat vain kaataneet samaan muottiin kansallisuusaatetta ja mamuvastaisuutta.
Kirja kuitenkin tuotti minulle loppuosastaan pienen pettymyksen. Se ikään kuin lässähtää ja lyö korvalle aikaisempia pohdintoja. Kirjoittaja perääntyy johtopäätöksistään ja perääntyy jonkinlaiseen romanttiseen luddiitti-luontopakolaisuuteen. Tämä voisi olla sukua Linkolalaisuudelle, vaikka lähteenä ovatkin monet uudemmat "intiaaniliikkeet" tai takaisin luontoon ajattelut sekä ns. syväekologia, josta en ole koskaan saanut oikein selvää.
Oikea johtopäätös siitä, että ihminen on osa luontoa ja siis myös teknologiamme ja ajattelumme on sitä, olisi se, että ei ole mitään "luontoa", johon voisimme paeta, koska jo elämme keskellä sitä. On vain paneuduttava biologian, evoluutioselitysten ja psykologian ja aivotutkimuksen faktoin siihen, mikä toimii ja on kestävää tässä "kokonaisluonnossa". Näin on mahdollista myös ottaa vastuuta kokonaisuudesta, eikä paeta sitä "luontoon", jonka erillisyyttä teoksen alkuosa kritisoi niin ansiokkaasti. Villi luonto on meissä jokaisessa, mielemme toimii edelleen kuin kivikautisella esi-isällämme ja biologiamme on seuraus sopeutumisesta ihmisapinalajimme olosuhteisiin tuhansia vuosia sitten. Sopeutuminen, villiintyminen, tähän ja toisaalta teknosysteemiimme edellyttää näiden faktojen tarkkaa punnintaa ja tutkimista ja tuomista päätöksentekoon. Sama koskee teknosysteemimme sopeuttamista, tekemistä kestäväksi, pitää palata totuuteen ja tieteellisiin faktoihin, joita muutetaan ja kehitetään sitä mukaa kuin uutta tietoa kertyy. Luontoa pitää suojella ihmiselle ja ihmiseltä, mutta luontoa ei tarvitse suojella luonnolle itselleen. Tässä ei auta metsiin pakeneminen aitoa elämää elämään, vaan tosiasioiden kunnioittaminen ja populismin vastustaminen. Tunnuslauseena voisi olla, ei "takaisin luontoon", vaan takaisin totuuteen ja kokonaiseen ihmiskuvaan. Palataan siis valistukseen.

lauantai 16. marraskuuta 2019

Teemu Keskisarja, 2018. Saapasnahka-torni, Aleksis Kiven Elämän-kertomus, 272 s. Siltala. isbn 9789522344977

Keskisarja pysyttelee tässäkin kirjassa melko tiukasti historioitsijan roolissaan vaikka aihe on monella tavalla kaunokirjallisuuteen liittyvä. Keskisarja on esiintyjänä monenlaisia tunteita herättävä: Hän osaa painottaa asiantuntemusta ja saa sanottavansa puetuksi jotenkin ehdottoman asiantuntijan lausunnoiksi. Esiintymis- ja pukeutumistyyli ja ulosanti, joka aika ajoin muistuttaa esipuberteettisen nuoren äksyilyä, lyö kuitenkin korvalle tätä ensin syntyvää vaikutusta.
Tässä kirjassa tuollainen uhittelu ja näyttämisenhalu kuitenkin jää vähemmälle ja enimmäkseen jälki on vakuuttavaa ja myös hyvää luettavaa. En ole lukenut muita Kivi-elämäkertoja, joten en niiltä osin pysty arvioimaan tätä, mutta vaikuttaa aivan luotettavalta ja kokonaisuus on hyvin rakennettu. Tekijä nostaa itseään esiin vain aivan lopussa ja se sallittakoon.

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

J. Pekka Mäkelä, 2018. Hunan, 552 s. Like, isbn 9789520117528

Tämä tarina suomalaisesta lähetyssaarnaajasta ja sveitsiläisestä lehtimiehestä Kiinan neljäkymmentäluvulta on puolidokumentaarinen, se ei ole kokonaan fiktiota, vaikka isolta osaltaan. Kirja alkaa Kiinaan matkaavalta laivalta ja päättyy paluuseen ja sen jälkeiseen epilogiin. Tarina piirtää tarkan ja monipuolisen kuvan tuon ajan tapahtumista ja ristiriidoista, niin Japanista miehittäjänä, kuin Kuomingtangin ja kommunistien sotajoukkojen väkivaltaisuuksista. Henkilöiden tarinat ovat hyvin erilaisia. On aina hyveellisen kristillisenä pysyvä kirjailijan kummi- ja isotäti, näin ainakin aitojen päiväkirjamerkintöjen mukaan, joita kirjoittaja arvasi muiden lukevan. On uskossaan horjuva lähetysaseman työntekijä, on sveitsiläispariskunta, joka avioituu Kiinassa ja kokeeaviolitton epäonnistumisen ja kariutumisen, on Kiinalainen pikkutyttö, joka joutuu väkivallan kohteeksi ja selviytyy kaikesta huolimatta ja elää lopulta pitkän elämän. Kirja tuo vanhan Kiinanmaakunnan lukijan lähelle ja ilmeisen aidosti ja elvävästi, vaikka lukija ei tätä tietysti pysty luotettavasti arvioimaan.

lauantai 2. marraskuuta 2019

Kazuo Ishiguro, 2017. Pitkän päivän ilta, 283 s. Tammi. isbn 9789520400688

Tämä kirja on täysin erilainen kuin aiemmin lukemani Haudattu jättiläinen. Jopa kieli on aivan toisenlaista. Päähenkilö, hovimestari 50-luvun aateliskartanosta, puhuu yläluokkaista ja hyvin muodollista kieltä. Hänen elämänsä on kulunut arvokkuuden ja ammattitaidon tavoittelussa, joka on jäykistänyt hänet emotionaaliseen haarniskaan, joka estää kaikki riskinotot ja tunneilmaisut ihmissuhteissa. Ei edes isän kuolema tai tarjolla oleva naissuhde saa tätä panssaria lohkeamaan, vaan se pysyy ja pitää kantajansa elämän tiukasti urallaan: aina etäisen ja kohteliaan muodollisen hovimestarin roolissa. Siinä vain on jäänyt oma elämä kokonaan elämättä ja ammattiurakin on uhrattu hänen ylhäisyydelleen, joka on joutunut naurunalaiseksi väärien poliittisten pyrkimystensä ja natsiyhteyksiensä takia.
Tarina punoutuu auki muutaman matkapäivän kuvauksena niin kiinteästi ja intensiivisesti, että lukija kokee melkein olevansa päähenkilö itse kaikissa käänteissä. Vain aivan loppuriveillä päähenkilö alkaa yhtäkkiä suoraan puhutella lukijaa ja samastaa lukijan itseensä ja muihin, joille on käynyt samoin: elämän ilta on tullut, eikä kelloa voi kääntää takaisin korjatakseen väärät ratkaisunsa. Nyt ei enää auta, vaan on elettävä loppuelämä niin kuin parhaiten taitaa ja kenties opeteltava leikinlaskua, jotta saisi ympärilleen hieman enemmän viihtyisyyttä ja inhimillistä lämpöä ja kanssakäymistä. Viisas vanhuus.

tiistai 29. lokakuuta 2019

Julian Barnes, 2011. Kuin jokin päätttyisi, 157 s. WSOY. isbn 9789510391112

Tämä pienoisromaani on kirkas kuin kristalli. Kirjoittajalla on kertomisen taito, joka vie lukijan  mennessään. Luin kirjan lähes kertaistumalla. Alun nuoruuden kuvaus on tarkkaa ja herätti minussa omia nuoruuden ja opiskelija-aikojen muistoja. Loppuosan vanhan miehen elämän kuvaus on myös tarkkaa ja armotonta keskinkertaisen elämän ja luuserin loppuelämän säälitöntä kuvausta. Pieni mutta hyvin vaikuttava kirja.

maanantai 28. lokakuuta 2019

Herman Hesse, 1999. Narkissos ja kultasuu, 346 s. Gummerus, isbn 9789512055814

Luin Hesseä viimeksi melkein 50 vuotta sitten. Ei ihme, että teksti vaikuttaa tyyliltään vähän vanhanaikaiselta ja kankealta. Tässä teoksessa Hesse pohtii henkisyyden, uskonnollisuuden ja maallisen aistinautinnon ja tavallisen elämän suhteita. Lienee selvää, että päähenkilöt Narkissos, tiukka uskonnollinen askeetti, ja Kultasuu, maallinen elämän nautiskelija, ja lopulta taiteilija, ovat saman henkilön tai psyyken eri puolia. Minua hämmästytti sielun ja hengen ja mielen erottelu. En kyllä ymmärtänyt tai hyväksynyt sitä 50 vuotta sittenkään. Narkissoksen tuomio mystiikalle oli myös outo. Lausuntonsa mukaan se oli masennusta ja synkkyyttä vailla selvyyttä. Minulle myös aristotelinen ja platoninen uskonnollisuus on kuitenkin pohjimmiltaan mystiikkaa. En oikein muutenkaan ymmärrä, miksi Narkissoksen askeesi ja dogmaattisuus ja pitäytyminen tiukassa ja kurinalaisessa uskonnon harjoittamisessa asettuisi järjen puolelle vaistojen ja halujen yläpuolelle.
Valistuksen henki, jossa ennen muuta dogmaattisuus ja perusteeton uskominen asetetaan kyseenalaiseksi on tässä kierretty kätevästi asettamalla kertomus keskiaikaan ennen valistusta ja saatu näin uskonnollinen pölvästely näyttämään moitteettomalta ja hengen elämän korkeimmalta muodolta. Pitkä pohdiskelu filosofian umpiperistä ei tässä oikein johda mihinkään ja kun tarinakin on niin kovin vanhentunut, ei juonenkäänteiltään, mutta esitystavaltaan, olin kovasti pettynyt. Ei se nuoruuden Hesse-innostus tainnut olla muuta kuin samaa new age höttöä kuin niin moni muukin 60-70-luvulla alkanut hössötys.

keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Ayobami Adebayo, 2018. Älä mene pois, 300 s. Atena, isbn 9789523003897

Tämä tarina Nigeriasta, moniavioisuudesta ja lapsettomuudesta on rakennettu taitavan dekkarimaisesti, lukijalle tulee aina uusia yllätyksiä ja asiat paljastuvatkin olevan jotain muuta kuin ensin näyttää. Samalla tulee havainnolliseksi miehen ja naisen asema nigerialaisessa kulttuurissa ja yhteisössä. Niin kovin erilaista ja kuitenkin niin paljon samoja tunteita, joissa kaikki avioparit pyörivät.
Kirja yltää kuitenkin parempaan kuin pelkkä dekkari tai raju avioliittotarina. Taustana olevan kulttuurin ja politiikan sekä keskeisten henkilöiden elävän kuvauksen takia tuntee olevansa paikan päällä ja kokevansa samat tunteet ja pettymykset. Olin 90-luvulla Brasiliassa portugalin kielikurssilla, jolla oli myös pari nigerialaista rouvaa. He kysyivät kuinka monta vaimoa minulla oli, eivätkä uskoneet, että olisin tyytynyt vain yhteen. Olihan minulla varaa lentää Suomesta Etelä-Amerikkaan, kai minulla siis oli varaa elättää useampia vaimoja. Niin erilaista. Heistä tilanteeni vaikutti todella kummalliselta.

tiistai 22. lokakuuta 2019

Antonio Munoz Molina, 2011. Kuun tuuli, 323 s. Tammi. isbn 9789513149161

Tässä tarinassa kirjailijan alter egon lapsuudesta ja nuoruudesta tukikertomuksena toimii ensimmäinen kuumatka ja sen seuraaminen. Tekniikka, jossa kaksi kertomusta lomittuu on paljo käytetty. Esim. kirjassa Ennen kuin mieheni katoaa (Seija Ahava, 2017) tukikertomuksena oli Kolumbuksen matkat. Siinä se vain häiritsi ja sekoitti, eikä tukenut varsinaista tekstiä, mutta tässä käy päinvastoin. Tukitarina toimii, koska päähenkilö on hyvin kiinnostunut kuumatkoista ja seuraa aktiivisesti sen tapahtumia. Harvoin myöskään olen lukenut niin tarkkoja ja yksityiskohtaisia kuvauksia nuoren miehen heräävästä seksuaalisuudesta ja sen ristiriidoista kirkon paineissa.
Kirjan lopun kuvaus paluusta lapsuuden maisemaan etäännyttää lukijan siitä ja tuo tilalle muistelevan ja kirjoittavan kirjailijan. Tapa, jota kirjoittaja käyttää jatkuvasti teoksessa Sefarad ja yhtä onnistuneesti. Tuossa onnistumisessa on niin paljon taitoa, että sen voi saavuttaa vain todella taitava ja lahjakas kirjailija.

perjantai 18. lokakuuta 2019

Antonio Munoz Molina, 2007. Sefarad, 545 s. Tammi. isbn 9789513137656

Tämä kirja on lukukokemuksena henkeäsalpaava ja innostava, vaikka se käsittelee viime vuosisadan historian kauhun hetkiä niin holokaustin kuin Stalinin vainojen kuin varhempien juutalaisvainojen kautta. Teksti on valtavan intensiivistä, melkein kuin tajunnanvirtaa, mutta kuitenkin hyvin pikkutarkkaa ja tunnollisen järjestynyttä. Yksityiskohdat vyöryvät esiin sellaisella tarkkuudella ja vauhdilla, että lukija melkein näkee kaiken kuin valkokankaalla edessään ja kuitenkin kokee olevansa kulloinkin äänessä olevan kertojan pään sisässä. Kerronnan valtava intensiteetti ja eri henkilöiden tarinoiden villi risteily tyyntyy keskivaiheilla hetkeksi suutarin ja nunnan rakkaustarinassa, joka poikkeuksellisesti tulee kerrotuksi kokonaan alusta loppuun, eikä siihen enää palata. Epilogissa kirjailija tunnustaa, että on keksinyt vain pienen osan henkilöhamoista. Sivulla 520 onkin lause: "Miten joku tohtiikin olla niin kevytmielinen että keksii henkilöitä, kun on niin monta elämää, jotka ansaitsevat tulla kerrotuiksi, kun jokainen niistä on romaani siinä toisiinsa kytkeytyvien verkkojen sarjassa, joka johtaa toisiin romaaneihin ja toisiin elämiin." Juuri tuolla tavalla tämä kirja on rakentunut. Ehdottoman suositeltavaa luettavaa.

tiistai 8. lokakuuta 2019

Zinaida Linden, 2017. Rakkaus kolmeen appelsiiniin, 210 s. Into. isbn 9789522647931

Kahdeksan novellia. Toinen toistaan intensiivisempiä, tarkkoja ja ajankohtaisia. Ensimmäisen luettuaan vähän pettyy. Ei siksi, että se olisi huono, vaan siksi, että tarina ei jatkukaan, vaan alkaa uusi. Uudetkin ovat kuitenkin kerta kerralta mukaansa vieviä ja niissä on hauskoja yllätyksiä. Viimeisessä Matti Pellonpään identiteetin ympärillä pyörivässä tarinassa, lukija putoaa kyydistä useammankin kerran, mutta hauskaa on. Tarkkanäköisen kirjoittajan hauskaa tekstiä.

maanantai 30. syyskuuta 2019

Yoko Ogawa, 2016. Professori ja taloudenhoitaja, 286 s. Tammi, ISBN 9789513190422

Suloinen tarina professorista, jonka muisti vamman seurauksena toimii vain 80 minuutin ajan kaiken tätä vanhemman kadotessa työmuistista. Hänelle tulee taloudenhoitaja, joka on yksinhuoltaja. Pian myös poika tulee mukaan iltaisin koulun jälkeen ja professori osoittaa suurta huolenpitoa ja mielenkiintoa poikaa kohtaan päinvastoin kuin muuten.
Kirja käy läpi myös matematiikkaa lempeällä professorin taidolla. Eulerin yhtälö luonnollinen luku potenssiin pii kertaa miinusyhden logaritmi plus yksi on yhtä kuin nolla, saa jopa tällaisen keskilahjattoman matematiikan tuntijan ihastelemaan sen yksinkertaista kauneutta ja mystistä voimaa. Kunpa tällaista matematiikkaa ja siihen perehdytystä olisi kouluissa ja joka paikassa enemmän. Saisimme nauttia mystisestä yhteydestä totuuteen ja kauneuteen enemmän. Kaunis tarina. Hieno kirja.

Jari Järvelä, 2001. Veden paino, x s.. WSOY. ISBN 9789510261033

Tässä tarinassa tapahtuu. Heti ensimmäinen luku on täynnä hurjaa menoa hautajaisineen. Sitten seuraa rauhallisempi vaihe, kun nuori ja vähän lapsellinen päähenkilö Yrjö hakeutuu kesätöihin uittoon Karjalaan ennen opiskelujensa alkua. Aluksi vaikea uitttyö etenee rauhallisesti, mutta sitten alkaa tapahtua ja uittoporukka jää kahteen kertaan heimosotien jalkoihin ja menettää jäseniään taisteluissa ja terrorissa. Yrjö vääntää tapahtunutta itselleen sankariteoiksi, mutta toisella kerralla vankina peli paljastuu ja Yrjön aikuisriittinä on paljastuneen muistikirjan tuhoaminen. Lopulta käy ilmi, että uittoporukka on ollut henkensä kaupalla ryöstöretkellä vieraan valtakunnan alueella ja uittamassa myös muiden yhtiöiden tukkeja. Uitto onnistuu, mutta suurilla tappioilla, voittaja  on ennen muuta yhtiö, joka on saman tien myynyt koko tukkimäärän. Yrjö lienee kuitenkin saanut kokemusta, joka auttaa myöhemmin elämässä.

maanantai 23. syyskuuta 2019

Helena Tšizova, 2018. Naisten aika, 261 s. Into. ISBN 9789522649416

Tarina tytöstä, joka ei puhu ennen seitsemättä ikävuottaan. Tarina lapsuudesta useamman maatuska-mummon hoivissa ja orvoksi jäätyä mummojen organisoimasta valeadoptiosta. Kaikista stalinismin kauheuksista ja neuvostoarkipäivän epäoikeudenmukaisuuksia, korruptiosta ja mielivallasta huolimatta tarina kääntyy onnelliseksi selviytymiseksi. Lukija huokaisee helpotuksesta, kun lopussa käy ilmi, että tarnan henkilöt, syöpään kuollutta äitiä lukuunottamatta ovat selvinneet, ja päähenkilö jopa hyvin, taiteilijaksi, jonka teoksilla on kysyntää.

tiistai 10. syyskuuta 2019

Edward St Aubyn, 2018. Loistava menneisyys, Patrick Melrosen tarina I-III, 456 s. Otava, isbn 9789511313830

Tämä kertomus on suorastaan iljettävä. Ensimmäinen osa kertoo Patrickin lapsuudesta, jonka pilaa pedofiili isä ja yläluokkainen tyhjän toimittaminen. Toinen osa taas kertoo huumehuuruisesta nuoruudesta. Heroiinin vaikutusten kuvaus kuin huumeisen sielun sisältä käsin on kiehtovaa ja kammottavaa. Viimeinen osa kertoo yläluokan juhlista, joihin myös huumeista kuiville päässyt Patrick osallistuu. Viimeisillä sivuilla pilkahtaa pieni toivo elämän ilon mahdollisesta paluusta.
Kirja osoittaa todeksi sen, että moraali ja tavat velvoittavat vain keskiluokkaa. Rahvasta ne eivät koske, koska eletään kädestä suuhun ja turvaudutaan tarvittaessa vaikka rikoksiin elossa pysymiseksi. Eliittiä ne eivät koske, koska säännöt ja moraali on säädetty vain kansan kurissa pitämiseksi ja eliitti voi rauhassa rikkoa kaikkia sääntöjä kunhan se tehdään tyylillä ja tarvittaessa piilossa. Kirjassa piirtyvä kuva pöyhkeästä eliitistä vailla moraalia on äärimmäisen vastenmielinen. Mutta eikö se ole totta? Jolloin johtopäätökset yhteiskunnan suhteen ovat radikaaleja.

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Antti Tuuri, 2018. Aavan meren tuolla puolen, 222 s. Otava, ISBN 9789511308911

Kertomus ruotsinsuomalaisten elämästä ennen ja nyt tuo ovelalla tavalla eri kertojan äänillä kritiikin niin Ruotsin tapaan kohdella suomalaissiirtolaisiaan kuin nykyisiin ruotsidemokraatteihin ja muihin rasistisiin ja äärioikeistolaisiin liikkeisiin. Kirja ei ole pätkääkään pitkästyttävä. Päinvastoin eri henkilöiden käyttäminen vuoron perään kertojina ja tarinan kuljettajana tuo mehevyyttä ja monipuolisuutta. Erityisen herkullinen on Petterin, patologisen valehtelijan ja kroonisen epäonnistujan hahmo hänen itsensä kertomana. Ammattitaidolla ja taitavasti kerrottu. Toivottavasti jatkoa seuraa.

perjantai 23. elokuuta 2019

Sisko Savonlahti, 218. Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, 304 s. Gummerus. isbn 9789512411412

Tämä on kertomus nuoren naisen elämästä noin yhden vuoden ajalta. Nuori ja turhautunut, melankolinen ja masentunut päähenkilö käy terapiassa ja kamppailee epätoivonsa kanssa poikaystävän jätettyä. Lukijalle tulee, ainakin näin vanhemmalle setä-ihmiselle vähän outo olo. Voiko joku olla noin saamaton ja sekaisin ilman tuon suurempia vaikeuksia elämässään. Lopulta tulee kyllä sitten siihen johtopäätökseen, että kai sitä voi. Loppu jossa ei seuraa miten ihmepelastumista, vaan elämä kulkee kulkuaan saa lukijan vakuuttumaan, että tarina voisi olla totta. Niinhän se elämä kulkee pienina ja suurine pettymyksineen.

Katja Kettu, 2018. Rose on poissa, 172 s. WSOY, isbn 9789510438664

Tämä on tarina intiaanin ja suomalaisen Amerikan siirtolaisen rakkaudesta ja kohtaloista. Heidän tyttärensä, johon kohdistettu monenlaista "kotouttamista" etsii juuriaan molemmilta puoliltaan ja saa lopulta selville, mitä kadonneelle äidille aikoinaan tapahtui.
Tarina on kerrottu päähenkilön vanhempien, Rosen ja Ettun sekä ystävien kautta. Rakenne ja monimutkainen kieli tekevät tarinan seurannasta paikka paikoin kovin vaikeaa ja lukijalle tulee kiusallinen olo, että mukaan on ujutettu ylimääräisiä juonikuvioita ja kielen koukeroita vain kirjoittajan taitavuuden osoittelemiseksi. Tunne on sama häiritsevän kiusallinen kuin Jari Tervon Matriarkkaa lukiessa.
Katja Ketun Kätilö oli samalla lailla monimutkaisesti rakenneltu, mutta juoni paljastui kuitenkin lopulta ehjästi, eikä kielikään tuntunut keinotekoisen monimutkaiselta kuten tässä teoksessa.

torstai 8. elokuuta 2019

Juha Kauppinen, 2019. Monimuotoisuus. Kertomuksia katoamisista, 349 s. Siltala. isbn 9789522345806

Ilmastonmuutos ja monimuotoisuuden häviäminen ovat kaski suurta ongelmaamme. Ilmastonmuutokseen on Greta Thunbergin lisäksi herännyt muitakin ja jotain sille ehkä pystytään tekemään. Ainakin sitä ymmärretään ja tosiasioita siitä kertyy koko ajan lisää ja tulee tunnetuksi. Mutta miten on biodiversiteetin laita? Luin vuosia sitten Edward Wilsonin kirjan Biodiversity. Silloin se tuntui monessa kohtaa hurskahtelevalta indoktrinaatiolta, enkä uskonut perusteluihin tai pidin niitä vajavaisina. Olen ehkä pehmentynyt ajan myötä tai sitten biodiversiteetin vähentyminen on käynyt vakavammaksi ja tullut lähemmäksi. Kauppisen kirja on ansiokas siinä, että se tuo asian kotikulmille ja arkipäivään, jokapäiväiseksi silmiemme alle. Aikanaan koulupoikana olin lintuharrastaja. Peltosirkku ja hömötiainen olivat hyvin yleisiä lintuja. Nyt peltosirkku on käynyt harvinaiseksi ja hömötiainenkin on taantumassa hurjaa vauhtia. Kauppisen kirjasta löytyvät nämä tarinat ja monta, monta muuta ja syitä niille.
Evoluutiotarkastelu, jolla kirja alkaa pohdiskelee mahdollisuutta, että Darwin olisi erehtynyt tai ainakin teorian popularisointi olisi saanut väärän malthuslaisen sävyn. Varmasti evoluutio etenee monimutkaisemmin kuin teorian yksinkertainen populaariversio esittää. Heikoille spesialisteille on tilaisuutensa, eivätkä ne ole kovia kilpailijoita vaan joustavia sopeutujia. Samaan tarkasteluun olisi sopinut mielestäni hyvin Stephen J. Gouldin kontingenssin merkitys evoluutiossa. Siis se, että sattumalla voi olla hämmästyttävän suuri merkitys siihen, mihin suuntaan elämän puu on haaronut. Gould onnistui saamaan minut ymmärtämään tämän. Evoluutiosta puuttuu paitsi teleologia, joskus myös determinismi. (Tämä ei ole kannanotto Gouldin evoluution hyppäyksiin tai Dawkinsin ja Gouldin kiistoihin!).
Parhaimmillaan Kauppinen on luvussa ruusuruohomaamehiläinen, joka käsittelee ketoja, kuivia niittyjä ja niiden lajistoa. Maatalouden muutos, tehostuminen, on johtanut mm. näiden biotooppien vähenemiseen ja sitä kautta ovat häviämässä monet hyönteis- ja ehkä myös lintulajit. Hämmästyttävää on kuinka pienestä voi olla kiinni jonkin lajin säilyminen paikallisesti: pientareiden myöhäisempi niitto voisi jättää aikaa maamehiläisille lisääntyä ja säilyä osana ketoekosysteemiä.
Seikka, jota pohdin erityisesti soidensuojelua koskevaa osaa lukiessani, on se kenelle kirja on ensi kädessä suunnattu: asiantuntijoille vai suurelle yleisölle vai kenties päättäjille. Näille eri yleisöille pitää tekstin painottua eri tavoin. Suurelle yleisölle pitää olla paljon henkilökohtaista fiilistelyä ja asiantuntijoille se pitää karsia pois. Poliitikot lienevät jossain välissä, kuten koin kirja kokonaisuutena olevan. Ehkä tämä siis on yritys vaikuttaa päättäjiin? Ei voi kuin toivottaa onnea yritykselle ja menekkiä kirjalle. Vaikka olen biologi koulutukseltani, avasi tämä kirja silmiäni monessa kohtaa ja jopa monet asiakohdat olivat minulle uusia. Toivottavasti myös asiantuntijat ottavat kirjan lukeakseen ja alkavat käydä luovaa keskustelua työpaikoillaan. Sellaista, jota minä niin kaipasin, silloin kun vielä olin työtätekevien kirjoissa. Uskallan silti suositella kirjaa myös meille eläkeläisille.

tiistai 6. elokuuta 2019

Jenny Offill, 2018. Syvien pohdintojen jaosto, 234 s. Gummerus. isbn 9789512409488

Tämä kirjan liepeissä ja takakannessa ylistetty tarina on hieman banaali avioliiton kuvaus. Liiton, joka hajoaa miehen uskottomuuteen - siis se tavallinen tarina. Eikä muotokaan ole mainostekstien mukaisesti uudistunut tai uusi romaanimuoto. Ei sitä tee se että tekstissä on välillä kuin keskenjääneitä muistilappuja tai muita huolimattomuuksia. Ne saavat lukijan vain ajattelemaan, että kirjan viimeistely on kesken tai kirjoittaja on niin osa tarinaa, että epätoivo estää kirjoittamasta kunnon kuvausta raastavista hylätyksi tulemisen tunteista. Suomennoksen tasolla saattaa olla jotain tekemistä tämän vaikutelman kanssa - ainakin epäilen kirjan nimen suomennosta, alkuteoksen nimi on Dept. of speculation, minulle siitä ei tule mieleen mitään syvällistä tai ensi sijassa edes pohdintaa. Voi kuitenkin olla, että tässä on kustantajan vaikutusta ja suomennos kuvaa alkuteoksen juuri oikein. Ei mikään suuri lukukokemus, mutta lukihan tuon muun kärsimyksen ohessa.

David Grossman, 2018. Hevonen meni baariin, 196 s. Otava. isbn 9789511320975

Tämä kertomus on kuin venytetty pakina stand up -koomikosta. Se saa kyllä pitkittyessään syvempiä sävyjä ja ottaa mutkan kautta kantaa Israeliin ja sen ilmiöihin. Toki taitavasti kirjoitettu, mutta aiempiin Grossmannin teksteihin verrattuna tunsin jonkinlaista pettymystä. Juoneltaan ja henkilöiltään tämä ei ole rikas romaani vaan, niin, lähinnä pakina kahdesta lapsuusystävästä ja toisen traagisesta puoliorpoutumisesta.

Elena Ferrante, 2018. Kadonneen lapsen tarina, 512 s. WSOY. isbn 9789510422410

Tämä neljäs osa Elena Ferranten Napolisarjaksi kutsutussa kirjasarjassa vie komeasti loppuun kahden naisen elämäntarinan. Lenú on ilmeisesti kirjailijan alter ego, mutta Lina taitaa olla myös kirjailijan omaelämäkerrallisesti latautunut hahmo. Tämä selittäisi myös sen valtavan intensiteetin, joka kautta koko sarjan vallitsee näiden kahden suhteessa. Lenuccia on sovinnainen urallaan, vaikkei yksityiselämässään, Lina on kapinallinen ja oman tiensä kulkija koko elämänsä. Naiset ovat suhteissa samoihin miehiin ja myös heidän lastensa elämät kietoutuvat enemmän tai vähemmän yhteen. Tarinan ympäristöä on ennen muuta Napoli ja sen erilaisuus suhteessa muuhun Italiaan. Vasemmistoterrorismi ja Camorra ovat osa tapahtumia ja henkilöiden kohtaloita. Seksistä ja syrjähypyistä kerrotaan, ainakin aiemman italialaisen mittapuun mukaan, suoraan ja avoimesti.
Suurin ihme tässä kirjasarjassa on kuitenki se miten se on kerrottu: lineaarinen ja perinteinen romaani etenee verkkaan, mutta yllättäviä käänteitä ja muutoksia tulee niin sopivaan tahtiin, että lukijan mielenkiinto ei pääse lainkaan laskemaan, vaan kirjat on ahmittava lähes yhteenmenoon. Tämän viimeisen osan suomennos ilmestyi viime vuonna ja vain tästä syystä lukemiseen tuli tauko edellisten osien ja tämän välissä. Suomennos on edelleen hyvää tasoa, vaikka Napolin murre ei suomeksi käännykään.

lauantai 3. elokuuta 2019

Rachel Cusk, 2019. Ääriviivat, 207 s. S&S, isbn 9789515246026; Siirtymä, 218 s., isbn 9789515247070

Cuskin romaanit ovat hämmästyttävä tuttavuus. Näin raikasta ja kevyttä kerrontaa en muista lukeneeni - älyllistä tekstiä, joka panee vilpittömäsi ihailemaan kirjoittajansa älyä ja taitoa. Liepeessä esitetty, että kirjoittajaa olisi verrattu jopa Sebaldiin, ei tunnu liioittelulta, vaikka aivan niin tuskastuttavan monta sisäkkäistä kertomusta ei juoksekaan näissä tarinoissa, kuin Sebaldin Austerlitzissä. Kuitenkin samaan tapaan pääsee lukija yllättämään silloin tällöin toistuva "sanoi hän", joka orietoi lukija huomaamaan, että kyse ei ole kertojan, vaan romaanihnkilöstä kertovan romaanihenkilön äänestä. Tekstistä löytyy myös aforistisen oloisia helmiä, joita haluaa pysähtyä pohdiskelemaan.
Itse tarinat ovat melko tavallisia avioliitto- ja ihmissuhdejuttuja, mutta tapa jolla ne kerrotaan onkin se juttu. Odotan jo saadakseni kolmannen osan, Kudos, suomennettuna luettavakseni.

lauantai 20. heinäkuuta 2019

Ken Follett, 2011. Maailman talvi, 800 s. WSOY, isbn 9789510394281; Ikuisuuden ääri, 1071 s. WSOY, isbn 9789510406533

2747 sivua luettuani olen päässyt Folletin trilogian alusta loppuun. Loppuun laitettu runo ajasta ja sen vaikutuksesta on kovin syvällinen. Niin on kirjasarjakin. Paikka paikoin. Suurimmalta osalta se on henkilöhistoriaa ja kirjailijan keksimien henkilöiden uskomattomia törmäämisiä toisiinsa ja historian avainhenkilöihin ja -paikkoihin. Tekniikka on samantapainen kuin vaikka Forest Gump -elokuvassa ja Jonas Jonassonin kirjassa "Satavuotias, joka kiipesi ikkunasta ja katosi". Niissäkin päähenkilö on aina ihmeellisellä tavalla juuri siellä, missä historia kääntää lehteä. Folletin kirjassa on lisänä noin 50 sivun välein toistuva seksiaktin kuvaus. Ne ovat vähän liian maneerisia, kuin pornokuvastoista laianattuja, menee toistatuhatta sivua, ennen kuin kukaan epäonnistuu niissä hommissa.
Kirjasarjan myötä tuli kesälukemisena kerrattua viime vuosisadan kammottava historia ja ehkä opittua hieman jotain uuttakin. Kyllä tätä voi näillä varauksilla suositella, jos ei nyt laatukirjallisuutena, ainakin laadukkaana viihteenä.

Sami Pihlström, 2018. Ota elämä vakavasti. Negatiivisen ajattelijan opas, 272 s. Ntamo. isbn 9789522157317

Tässä on kirja, joka ensin innostaa, koska lupaa olla vastaa hypetystä ja hössötystä ja muka-positiivisuutta, jota vyöryy kaikkialla ja varsinkin työelämässä. Lukukokemuksena kuitenkin paikka paikoin vähän vaikea ja kankea. Muuta ei kai voi odottaakaan ammattifilosofin tekstiltä. Ollakseen filosofin kirjoittamaa teksti on kuitenkin harvinaisen selkeää ja helppoa ymmärtää, vaikka jotkut käsitteet eivät oikein tahdo ensin lähteä lukijan mukaan.
Positiivinen yllätys oli kirjan kesivaiheilla käsitelty puutarhahoidon merkitys ja syvällisyys ja viittaukset Karel Capekiin, joka on puutarhahuumorin ja -filosofian tsekkiläinen alkulähde. Niin Capek, kuin Pihlströn ovat oivaltaneet saman, minkä lähes jokainen puutarhaharrastaja tietää: huolehtimalla puutarhasta saa tietää jotain oleellista elämästä ja luonnosta, riippuvuuksista ja evoluutiosta. Olkoonkin, että harva harrastaja osaa pukea tuota tunnetta, harrastuksensa syvintä olemusta ja motivaatiota sanoiksi.
Minun oli helppo hyväksyä kirjan keskeinen teesi, että teodikea on kärsimyksen vähättelyä ja vastuutonta auktoriteetin selän taakse piiloutumista maailman monimutkaisuuden edessä. Vain hyväksymällä epäoikeudenmukainen kärsimys maailmaan kuuluvana tosiasiana, otetaan osaa todelliseen kärsimykseen, eikä selitetä sitä pois, vaikkapa jumalan tarkoituksena. Samaan tapaan, ajattelin jo nuorena, että vain ihminen itse voi ottaa vastuun teoistaan ja moraalistaan. Työntämällä vastuun jumalalle, ei olla oikeasti vastuussa omista teoista ja tuo tie johtaa mm. oikeutettuun väkivaltaan muita kohtaan.

maanantai 24. kesäkuuta 2019

Ken Follett, 2011. Kun suuret sortuvat, 876 s. WSOY, isbn 9789510379615

Vuosisatatrilogian ensimmäinen osa. Viime vuosisadan alusta 20-luvun alkuun tulee käsitellyksi, ensimmäinen maailmansota ja siihen johtavat tapahtumat. Viime sivuilla tulee mainituksi kerran jo eräs Aadolf niminen.
Tarina on ammattitaidolla kerrottu ja kiedottu koukuttavaksi sopivasti annosteltujen seksikohtausten ja yhä uudelleen yhteen törmäävien päähenkilöiden avulla. Kun katsoo Follettin suonennettujen teosten määrää, tulee ymmärrettäväksi, että tietty liukuhihnamaisuus ja lukijallekin läpipaistava suunnitelmallinen tarinan rakentaminen näkyy. Tuollaista määrää tekstiä ei voi rakentaa kuin rautaisella rutiinilla. Brittidekkaristeissa on monta muutakin historiallisen romaanin taitajaa. Kyllä tämäkin puolustaa paikkaansa ainakin kevyenä kesälukemisena. Riippumatossa voi loikoilla rauhassa pelkäämättä, että tarina loppuu kesken.

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Svetlana Aleksijevits, 2018. Neuvostoihmisen loppu. Kun nykyhetkestä tuli second handia, 698 s. Tammi. isbn 9789513198787

Valkovenäjällä asuva ukrainalainen Aleksijevits kirjoittaa ns. yhteisöromaaneja ihmisistä järjestelmän puristuksessa. Tämä teos läpivalaisee neukkuja ja neukkusysteemiä ja sen romahtamista niin monipuolisesti ja perusteellisesti, että lukija haukkoo henkeään. Välillä, Stalinin ajan kauhujen kuvauksessa, luettava on niin tuskallista, että sitä on vaikea jatkaa. Näistä kohdista, kuten myös Tsetsenian sodasta pääsee läpi vain ponnistellen. Ei muukaan teksti ole viihdelukemistoa, vaan piinallista monella tavalla. Stalinismi tulee todella monelta suunalta valaistuksi ja samalla, taas kerran, käy ilmi, että sitä ei ole käsitelty ja poisselitetty historiasta, vaan Stalinin hahmo jatkaa kummitteluaan nykyvenäjällä.
Kirja ei pyri selittämään historiaa tai valtiota, vaan näkökulma pysyy koko ajan ihmisten elämässä ja arjessa ja ilmeisesti tästä johtuu teoksen piinaavuus. Arki on lähellä ja inhimillinen näkökulma tuo kaikki kokemukset, myös kauhut, lähelle ja lukijan kokemukseen asti.
Kirja on maineensa ja kirjoittaja Nobelinsa ansainnut.

torstai 25. huhtikuuta 2019

Ewie Wyld, 2016. Kaikki laulavat linnut, 285 s. Tammi. ISBN 9789513186531

Tämä on dekkarimaiseen tapaan kerrottu jännäri. Tarina leikataan kahdesta suunnasta luku kerrallaan vuorotellen kohti avaintapahtumaa, tulipaloa. Päähenkilö on dramaattisen onnettomuuden vuoksi prostituutioon ja alkoholiin sortunut nuori tyttö, joka näyttää selviytyneen huonoista kokemuksistaan kuiville ja lammasfarmariksi.
Kerronnan tekniikka on vaikuttavan täsmällistä ja kuvaus osuvaa ja sujuvaa. Mutta. Päähenkilö on jotenkin kiusallisen rationaalinen, eikä sekoiluja menneisyydessä oikein saa sovitettua näin järkevään persoonaan. Tarina on myös lähes uskottava ja käänteet viihdyttäviä. Tarinaan lastattu kauhu ei saa kokonaan selitystään, vaan osa jää auki.
Luokkana tälle teokselle olisi mieluummin viihde kuin taide. Jotenkin Hollywoodmainen tarina, vaikka ei niitä kriteereitä täytäkään,  päähenkilö kun on lopultakin aika raadollinen tapaus.

torstai 28. maaliskuuta 2019

Sara Stridsberg, 2018. Unelmien tiedekunta, 390 s. Tammi. isbn 9789513195564

Tämä on villin kuumeinen tarina Valerie Solanasista, intelligentistä huorasta, joka elää vaikean elämän ja kirjoittaa SCUM-manifestin äärifeministisen miesten eliminoimiseksi ja ampuu huumehöyryissään Andy Warholia. Tuollainen 15-sivuinen manifesti todella löytyy netistä. Ilmeisesti myös osa kirjailijan käyttämästä miljööstä, huorahotelleineen, todella löytyy todellisuudesta, vaikka hän esipuheessa myöntääkin, että osa Valerien lapsuuden maisemista ovat vain fiktiivisiä ja totuuden vastaisia.
Kirjailijan tyyli kirjoittaa sivun tai kahden mittaisia lukuja, jotka pomppivat ajassa ja näkökulmissa on ennallaan, mutta tässä tarinassa ne jäävät hajanaisemmiksi, eikä kokonaisuus ole niin koherentti kuin edellisessä lukemassani Niin raskas on rakkaus, mielisairaalan kuvauksessa.
Koko tarina on niin sairaan kiihkoinen, että lukija horjuu sympatian, myötätunnon ja inhon välillä. Lienee ollut kirjailija tarkoitus - vaikka epilogi ja omistus kertoo lähinnä tarkoitetun myötäelämistä vähäosaisia kohtaan.

perjantai 8. maaliskuuta 2019

Ismail Kadare, 2006. Särkynyt huhtikuu, 225 s. Gummerus, isbn 9512071711

Tämä kymmenisen vuotta sitten ilmestynyt kirja kertoo Albanian ylängön muinaisesta laista, johon kuuluu myös verikoston perinne. Tuo Kanun tulee valaistuksi lähinnä verikostoon liittyvistä käytännöistään, vaikka se säätelee edelleen kaikkea muutakin elämää.
Kirja kertoo yhden verikostajan ja yhden kaupungista seudulle saapuvan pariskunnan tarinan. Pariskunnan mies on kirjailija, jonka teosten ja kuvausten kautta Kanun on tullut laajempaan tietoisuuteen maassa.
Tarina on hurja ja uskomaton ja siinä on erityisen vähän henkilöitä. Tunnelma on koko ajan merkillisen painostava ja pysähtynyt - kuoleman edessä kaikki tyyntyy ja viimeinen elossaolon kuukausi särkyy kappaleiksi. Harvoin saa lukea tarinaa, joka on näin intensiivinen näin vähillä aineksilla ja henkilöillä. Puistattava tuttavuus muinaisesta historiasta, joka edelleen vaikuttaa keskellämme Euroopassa.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Amos Oz, 2018. Juudas, 358 s. Tammi. isbn 9789513184612

Tässä kirjassa on käännetty nurin ja päinvastoin Juudaksen, pettäjän, rooli ainoaksi todelliseksi ja viimeiseksi uskovaksi kristityksi. Samoin on tehty miehen ja naisen sukupuoliroolille: kirjan naispäähenkilö on itsenäinen ja haluaa olla yksin, mutta hakee silloin tällöin miehistä sukupuolista tyydytystä, ja vain sitä, hylätäkseen heidät sitten.
Kirjaan sisältyy yllättäen yksi luku Juudas Iskariotin kertomana. Hän kertoo viimeisestä päivästään Jeesuksen kanssa ja epätoivostaan, kun Jeesus ei astunut kuolemattomana alas ristiltä. Tämä luku täydentää päähenkilön opinnäytettään varten laatimia spekulaatioita Juudaksen päinvastaisesta roolista.
Kirjan tapahtumat on sijoitettu Israelin valtion alkuaikoihin 50-luvulle. Valtion perustamisen aikaisista tapahtumista kerrottaessa tulee esiin myös vaihtoehtoisia ajatuksia, jotka joutuivat syrjäytetyksi ja syrjityksi kansallismielisen ja militäärisen valtion tieltä.
Kirjan kieli ja tyyli on hidasta ja lempeää ja kuvaa ympäristöjä yksityiskohtaisesti. Lukija pääsee mukaan paitsi maisemiin, myös päähenkilön tunteisiin ja nuoren mielen epävarmuuteen. Tämän kirjan lukemisessa ei mennyt aika hukkaan ja lisäksi se oli kiehtovalla tavalla viihdyttävä.

lauantai 2. maaliskuuta 2019

Sara Stridberg, 2016. Niin raskas on rakkaus, 366 s. Tammi. isbn 9789513185930

Ihmeen kevyesti ja lyhyillä luvuilla kerrottu raskas tarina mielisairaalamiljööstä. Kuvatut kohtalot tulevat todella lähelle ja riipaisevat lukijaa syvältä. Päähenkilönä on nuori nainen, jonka isä joutuu mielisairaalaan. Kuvatuksi tulee myös muita potilaita ja ystäviä ja koko päähenkilön kasvutarina. Myös sairaalan historia sen lopettamiseen ja avohoitoyhteisuntaan siirtymineen tulee kuvatuksi.
Kirjan luvut ovat nemimmäkseen parisivuisia tai korkeintaan muutaman sivun. Tämä ja kirjoittajan keveä ja varma tyyli tekevät kirjasta raskaasta aiheesta, alkoholismi, pedofilia, meilenterveysongelmat jne., merkillisen kevyen, kuin hengittävän luettavan. Hieno kirja.

perjantai 15. helmikuuta 2019

Tapio Koivukari, 2018. Poltetun miehen tytär, 282 s. Johny Kniga isbn 9789510434673

Romaani kertoo Islannin 1500-luvun noitavainoista. Vanhojen riimikirjoitusten ja Islannin saagojen tuntemus tuo päähenkilön isälle noitatuomion ja polttorovion. Tytär on vähällä joutua samalle tuomiolle, mutta pitkien vaiheiden jälkeen pelastuu lopulta. Tarina on kiehtova keskiaikaisen Islannin kulttuurin ja elinkeinojen kuvaus. Se on kirjoitettu niin mukaansatempaavasti, ettei kirjaa malta jättää, vaan tarina tulee luettua melkein yhdeltä istumalta. Tällaisia historiallisia kertomuksia lukee ilolla - siinähön voi samalla vaikka oppia jotain historiasta.

torstai 14. helmikuuta 2019

Ilkka Malmberg, 2018. 1917, 281 s. Helsingin Sanomat. isbn 9789525557800

Tämä Suomen halvimman hehtaarin omistaja ja Hesarin kuukausiliitteen tarinantekijä kuoli pois kesken tämän kirjan valmistumisen. Kirja sai ideansa kuukausiliitteessä olleesta jutusta, samaan aikaan toisaalla, jossa käsiteltiin maailman tapahtumia eri puolilla joulukuussa 1917. Kirjan valmistelu oli edennyt marraskuuhun, jonka lopussa tekijä antoi sairasvuoteelta viimeiset ohjeet kirjan loppuun saattamiseksi. Joulukuun aineistona toimi tuo vanha juttua ja kirja on kutakuinkin valmis ja tekijänsä näköinen. Kirjoittajalla on ihmeellinen kyky yhdistellä faktoja eri puolilta maailmaa saman vuoden ajalta ja saada teksti mielenkiintoiseksi, jopa hauskaksi. En tiennyt, että kirjoittajan omistama hehtaari oli tuottanut jopa 150 artikkelia. Kuvaa hyvin tämänkin teoksen kirjoittajan uskomatonta luomiskykyä.

perjantai 8. helmikuuta 2019

Joni Skiftesvik, 1987. Isäni sankari, 165 s. WSOY, Isbn 9510146145

Tämä romaani kertoo vuodesta 1915 ja jääkäriliikkeen toiminnasta Oulun seudulla. Kuten niin monissa Skiftesvikin tarinoissa tämänkin ympäristönä on meri. Tapahtumat sijoittuvat Pohjanlahden perukkaan, jonka kautta jääkäriksi aikovia salakuljetetaan Ruotsin puolelle. Päähenkilö pestautuu toimintaan mukaan luotsiksi, mutta osoittautuu petturiksi.
Tarina on helppolukuinen ja ajan kuva väkevä. Pieni tarina yhdestä satavuotiaan Suomen vaiheesta.

maanantai 4. helmikuuta 2019

Lucia Berlin, 2018. Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia, 293 s. Aula & Co, Isbn 9789527190692

Tähän on koottu kirjailijan novelleiden parhaita. Ovat loistavia. Harvoin saa lukeakseen niin elämän makuista omaelämäkerrallista tekstiä. Kamppailu alkoholismin, köyhyyden tai toisaalta kulttuurien välisten kuilujen kanssa on totta. Mutta myös elämän ilo ja seksuaalisuus tulevat todella liki. Huumori keventää kerronnan niin, että muutoin ahdistavat tilanteet pehmentyvät siedettäviksi, jopa hauskoiksi. Viimeisessä novellissa alter ego on onnistunut selättämään alkoholisminsa ja jopa rakkaudesta ja parisuhteesta välähtää toivo, kun kiihkeä tapaaminen kulkee kohti eroa. Hienoa, että nämä novellit ovat tulleet suomalaistenkin ulottuville edes postuumisti.

maanantai 28. tammikuuta 2019

George Saunders, 2018. Lincoln bardossa, 415 s. Siltala. Isbn 9789522345004

Tämä purgatorion, tai tiibettiläisittäin bardon, kuvaus on kummallisimpia kirjoja, joita olen lukenut. Eteen vyöryy tässä elämän ja kuoleman välitilassa toinen toistaan groteskimpia hahmoja ja tapahtumia. kaikkien pyrkimyksenä on viipyä vielä ja toiveena päästä joskus takaisin edelliseen tilaan - elämään. Bardossa oleva Lincoln on Willie, Abraham Lincolnin poika, ei suinkaan presidentti itse. Yhdysvaltain sisällissota ja rotu- ja tasa-arvokysymykset ja kaikenlainen elämän myllerrys, ilot ja kauhut saavat hahmonsa näiden haamujen kuvitelmissa. Lincolnin viattomuus saa haamujen keskuudessa aikaan pienen vallankumouksen ja kuolemisen myöntämisen, minkä seurauksena ne poistuvat seuraavaan tilaan. Kerrassaan hilpeä mielikuvitussatu.

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Maritta Lintunen, 2018, Stella, 315 s. WSOY, isbn 9789510430361

Tähän kirjaan mahtuu kaupunkiin kesäksi tulevan maalaistytön se tavallinen tarina ja syntyneen pojan kohtalo ottoäidin musiikillisen vaikutuksen alla ja hänen naissuhteensa, jotka nekin saavat alkunsa musiikista. Suuri Diiva, Sylvi Indrenius, joka vanhuutensa lohduksi lähes adoptoi väkisin seuratyttönsä sattumalapsen, on niin hieno luomus, että melkein googlasin saadakseni tietää, mitä muuta hän on tehnyt. Lapsen äiti pakenee liian omistautuvaa ja määräilevää hyväntekijäänsä ja saa aikaan niin suuren hylkäämisen kokemuksen, että taiteilijasielu menettää elämänhalunsa kokonaan. Äiti Liisa valmistuu sairaanhoitajaksi ja kasvattaa poikansa yksinhuoltajana ja saa tämän opiskelemaan lääkäriksi. Sylvin valitsemalla pojan nimellä Juri, tämä lääkäri päätyy ostamaan kaveriltaan nuoruuden harjoittelupianonsa elvyttääkseen jotain musiikin rakkaudestaan, jonka äitinsä on häneltä pois tempaissut. Samoista syistä hän on ihastunut kihlattuunsa, laulajaan, jonka musiikin ympärillä pyörivään elämään hän soluttautuu saadakseen jotain siitä, minkä kokee menettäneensä. Pieleen menneen säestäjänä toimimisen jälkeen tämä suhde kariutuu, mutta samalta laulukurssilta lankeaa toinen suhde, joka on sekä musiikillisesti että seksuaalisesti parempi vaihtoehto. Juuri tämä uusi suhde saattaa Jurin lopulta yhteen "ottoäitinsä" Indreniuksen kanssa - tai sen kanssa mitä hänestä on jäljellä yleisradion musiikkiarkistossa. Koko tarina on hyvin mukaansa tempaavasti kirjoitettu ja lopulta koko tarina kiertyy sen ympärille mikä musiikissa ja taiteessa on olennaista: tulkinta ja syvällinen ymmärrys. Todella suositeltava kirja.

tiistai 15. tammikuuta 2019

Selja Ahava, 2018. Ennen kuin mieheni katoaa, (? s.). Gummerus. Isbn 9789512411788

Kertomus aviomiehen muuntautumisesta naiseksi. Transsukupuolisuus on ajan aihe, eikä tällaista ehkä olisi aiemmin julkaistu. Kirja on miehensä "menettävän" aviovaimon valitusvirsi. Menettämisestä korostuu kehollisuus ja mieheyden fyysiset symbolit. Panee ihmettelemään kirjoittajan kovin rajoittunutta naiseutta ja seksuaalisuutta. Kirjassa käsitellään kovin vähän miehen tai miehestä naiseksi haluavan psyykeä. Naisista yleensä ajatellaan, että he ovat suhteessa persoonaan ja fyysiset ominaisuudet ovat vain lisäbonus.
Kertomukseen on tuntemattoman tulevaisuuden ja suunnan menetyksen allegoriaksi kursittu tarinaa Colunbuksen matkoista. Yhteys on kovin osoitteleva ja aasinsiltamainen.
En olisi lukenut tätä, ellei joku olisi valinnut lukupiirikirjaksi.

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Linn Ullmann, 2012. Aarteemme kallis, 360 s. WSOY. isbn 9789510392829

Teos kertoo turhautuneesta kirjailijasta ja hänen avioliitostaan ravintoloitsijavaimon kanssa. Kaksi lasta ja vaimon äiti ja hänen karski naishoitajaystävänsä ja vaimon pienenä hukkunut veli sekä murhan ja raiskauksen kohteeksi joutuva teini-ikäinen lapsenhoitajatyttö ovat tarinan henkilöt. Oikeastaan tarina tulee kerrotuksi jo muutamalla ensi sivulla lähes kokonaan. Tämän jälkeen seuraa yhä uusia kerrostumia ja kertauksia ja tarinaa kerrotaan aina vain uudestaan ja tarkemmin ja eri näkökulmista. Rakenne muistuttaa voitaikinaa, käännetty ja kaulittu niin moneen kertaan, että kerrostumista ja samanlaisista aineksista ei ole tulla loppua ollenkaan. Vanhempi tytär reagoi murrosiässään voimakkaasti ja aiheuttaa lisää murhetta vanhemmilleen, kuten myös perheenpään syrjähypyt.
Yllätyksenä ja antikliimaksina tälle kaikelle on loppuun leivottu siisti pieni onnellinen loppu melkein Hollywood-tyyliin. Kertojan ääni on kuitenkin vahva ja tarina kyllä kulkee vaikka välillä toistuvat ainekset tekevät siitä vähän paikallaan junnaavaa

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Kati Tervo, 2018. Iltalaulaja, 204 s. Otava, isbn 978-951-1-31100-3

Kirja kertoo taiteilija Ellen Thesleffin viimeisestä kesästä Näsijärven huvilallaan, Casa Biancassa, valkotalossa. Apulaisekseen hän saa nuoren Taimi tytön läheisestä talosta. Kirja kertoo taitelijan viimeisistä luovista hetkistä ja Taimin kehityksestä.
Pari viettää kesää ja Taimi kokkaa ja hoitaa huushollia Ellenin maalatessa joko lähisaaressa tai huvilassa. Kesä kuluu ja Taimiin ihastunut Toivo pääsee Juhannukselta lähemmäs. Syksyyn mennessä romanssi on ohi ja taitelija palannut kaupunkiin. Lopussa on pieni epilogi, jossa todetaan taiteilija kuolleeksi ja Taimin keskenmeno ja perheensä elämän jatkuminen maaseudun pieneläjinä. Tarina kertoo taiteilijasta hiukan ja paljon kesästä ja nuoresta tytöstä ja hänen kehityksestään. Minua häiritsi hiukan Taimin puheeksi kirjoitettu murre, joka ei jostain syystä tuntunut istuvan uskottavasti henkilöhahmoon. Muuten sievä pieni tarina.

tiistai 1. tammikuuta 2019

Olli Jalonen, 2018. Taivaanpallo, 461 s. Otava. isbn 9789511319177

Finlandia-voittaja on hämmästyttävä aikamatka 1600-luvulle, merenkäyntiin, brittiläiseen imperiumiin ja anglikaanisen ja katolisen kirkon skismaan. Kirja kertoo pienen alle ja päälle kymmenvuotiaan pojan tarinaa. Rakenteellisesti tähtitieteilijä Halleyn ja apulaisensa Clarken vierailu St Helenalla, josta päähenkilö Angus on kotoisin, on sijoitettuna vain Anguksen muisteluihin jo poistuneista vieraista. Vauhtiin tarina pääsee keskivaiheilla, kun Angus lähetetään Lontooseen salamatkustajana purjelaivassa. Lukijana jäin odottamaan kliimaksia tarinan loppua kohti, mutta sitä ei tule ja lukija ymmärtää, että pääaiheena ei olekaan Angus, vaan tuon ajan elämä ja kamppailu uskon ja valistuksen välillä. Tähtitieteilijä ja luonnontieteilijä Halley on välillä vähän liiankin puhdas valistuksen ja faktamaaliman edustaja. Lukemisen arvoinen, mutta kovin melankolinen kirja päähenkilö Anguksen pysyvästä optimismista ja oppimisen arvostuksesta huolimatta. Aika ja yhteiskunta ovat sisältä kuvattuja ja hyvin eläviä ja uskottavia.