Tässä on kirja, joka ensin innostaa, koska lupaa olla vastaa hypetystä ja hössötystä ja muka-positiivisuutta, jota vyöryy kaikkialla ja varsinkin työelämässä. Lukukokemuksena kuitenkin paikka paikoin vähän vaikea ja kankea. Muuta ei kai voi odottaakaan ammattifilosofin tekstiltä. Ollakseen filosofin kirjoittamaa teksti on kuitenkin harvinaisen selkeää ja helppoa ymmärtää, vaikka jotkut käsitteet eivät oikein tahdo ensin lähteä lukijan mukaan.
Positiivinen yllätys oli kirjan kesivaiheilla käsitelty puutarhahoidon merkitys ja syvällisyys ja viittaukset Karel Capekiin, joka on puutarhahuumorin ja -filosofian tsekkiläinen alkulähde. Niin Capek, kuin Pihlströn ovat oivaltaneet saman, minkä lähes jokainen puutarhaharrastaja tietää: huolehtimalla puutarhasta saa tietää jotain oleellista elämästä ja luonnosta, riippuvuuksista ja evoluutiosta. Olkoonkin, että harva harrastaja osaa pukea tuota tunnetta, harrastuksensa syvintä olemusta ja motivaatiota sanoiksi.
Minun oli helppo hyväksyä kirjan keskeinen teesi, että teodikea on kärsimyksen vähättelyä ja vastuutonta auktoriteetin selän taakse piiloutumista maailman monimutkaisuuden edessä. Vain hyväksymällä epäoikeudenmukainen kärsimys maailmaan kuuluvana tosiasiana, otetaan osaa todelliseen kärsimykseen, eikä selitetä sitä pois, vaikkapa jumalan tarkoituksena. Samaan tapaan, ajattelin jo nuorena, että vain ihminen itse voi ottaa vastuun teoistaan ja moraalistaan. Työntämällä vastuun jumalalle, ei olla oikeasti vastuussa omista teoista ja tuo tie johtaa mm. oikeutettuun väkivaltaan muita kohtaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti