keskiviikko 28. elokuuta 2024

Pascal Mercier, 2010. Yöjuna Lissaboniin, 612 s. Tammi. isbn 9789513145019

 Pitkästä aikaa lukupiirikirjana löytyi kirja, jonka lukemisessa oli oikein vanhan ajan vetävyyttä. Kirja vei mennessään ja sen lukemista ei tahtonut tauottaa ja suri jo etukäteen sen loppumista.

No, kyllä välillä toki tuntui, että pituutta on venytetty turhaan, mutta sitten taas tuntui, että kaikki oli tarpeen juonen loppuun viemiseksi. Kirjoittaja on Sveitsin saksankielinen Peter Bier, joka paneutuu kirjassa Portugaliin ja portugalin kieleen ja vähän historiaankin. Päähenkilönä on lingvisti, latinisti ja kreikan ja heprean taitaja, joka yllättää itsensäkin pakenemalla yhtäkkiä vakituisesta opettajan työstään lyseossa ja hyppäämällä Lissabonin junaan.

Lissabonissa hän paneutuu lingvistin perusteellisuudella selvittämään sattumalta käsiinsä osuneen omakustanteen kirjoittajan elämää. Siinä tulevat käsitellyiksi niin Lissabonin arki, yhteiskunta kuin mennyt diktatuuri ja vastarintaliike.

Kirjoittaja on opiskellut filosofiaa ja se tuntuu tekstissä. Pidän kirjan tärkeimpänä ja vaikuttavimpana sisältönä päähenkilön tutkiman edesmenneen lääkärin psyykkisen ja sosiaalisen olemisen tutkimista. Se ilmenee tämän kirjoittamina itsekriittisinä tarkasteluina mykyihmisen olemisesta. Jotkut näistä ovat hyvin itsekriittisiä ja tarkkoja ja osuvia.

Nautin kirjassa myös portugalin kielestä, jota oli vähän joidenkin lukujen otsikoissa alkuperäisenä ja käännöksenä. Tapani mukaan jäin pohtimaan käännöksiä ja niiden oikeellisuutta. Vaikka olin monessa kohtaa eri mieltä, luulen niiden olevan taitavasti ja oikein käännettyjä, kuten koko kirjakin. Iloa tuotti myös päähenkilön pohdinta você sanan alkuperästä. Tai sen kertominen että se oli alunperin vossa mercê, eli teidän armonne, se lyheni sitten sanaksi você, jota olen itse miljoonien muiden tavoin Brasiliassa käyttänyt huomaamatta sen alkuperää. Ajatelkaa, jos meillä olisi ollut yleisessä käytössä yksikön kolmannessa persoonassa käytettynä "teidän armonne", joka olisi lyhentynyt vaikka muotoon "tarmonne", jota sitten käytettäsiin ja yksikön toista persoonaa saisi käyttää vain intiimitilanteissa, jos ollenkaan... "Tarmonne haluaa vielä lukea lisää...?"

perjantai 23. elokuuta 2024

Petina Gappah, 2009. Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta, 206 s. Tammi. isbn 9789513193232

 Aiemmin olen lukenut kaksi Gappahin kirjaa (1 ja 2). Tämä on kuitenkin parasta Gappahia, jota olen lukenut. Novellimuoto tuntuu sopivan kirjailijan tapaan kertoa ja rakentaa tarina. Nämä ovat uskomattoman intensiivisiä ja mukanaan vieviä tekstejä. Lisäksi tarinat ovat enemmän tai vähemmän nykypäivän Zimbabwesta, päinvastoin kuin aiemmat lukemani romaanit, jotka käsittelivät enimmäkseen Zimbabwen historiaa.

Suosittelen lämpimästi!

Riitta Jalonen, 2022. Omat kuvat, 164 s. Tammi. isbn 9789520440312

 Olen lukenut aiemmin Jalosen "Kirkkauden", joka kertoo uusiseelantilaisesta kirjailijasta, Janet Framesta. Tuo kirja on häkellyttävän intensiivinen ja mieleenpainuva kirjailijan epäoikeudenmukaisen kohtelun takia. Häntä pidettiin skitsofreenikkona ja hoidettiin tahdonvastaisesti vuosikausia.

Tämä Jalosen teos on jonkinlainen kirjailijan testamentti. Hän palaa muistoihinsa ja ajatuksiinsa elämänsä ja kirjoittamisensa varrelta ja kertaa lyhyesti ja intensiivisesti tunteitaan. Lukija saa aavistusken elämän vaikieuksista ja kirjoittamisesta ja kirjailijan elämästä. Kun en tunne hänen tuotantoaan enempää, on jäänyt ehkä huomaamatta viitauksia ja yhteyksiä siihen.

Tällaisenaankin kirja on pieni, intensiivinen muistikortti kirjailijasta nimeltä Riitta Jalonen

torstai 22. elokuuta 2024

Valdur Mikita, 2022. Lingvistinen metsä, 334 s. Sammakko. isbn 9789524834032

 Kirjoittaja on semiootikko. Semiotiikasta en ole ennenkään ymmärtänyt mitään. Tämä on mystiikkaa, kinestesiaa, samanismia ym. jne. 

Luin kuitenkin kirjan läpi. Olen kiinnostunut siitä, miten virolaiset näkevät maailman ja  suomalaisten kanssa yhteisen kulttuuriperimän. Vanhempi tyttäreni sanoo omaavansa joitain kinesteettisiä "kykyjä", joten asia ei ole ennestään minulle aivan outo, mutta silti putosin kyllä monta kertaa kyydistä Valdurin metsämaalailusta.

Romantiikkaa, mystiikkaa, luonnon näkemistä henkisenä kotina ja eheytymisen paikkana jne. Mielenkiintoista, mutta, kun en oikein pääse kyytiin, niin lopputunnelmaksi jää, että kirja on pelkkää soopaa.