József Debreczeni, 2025. Kylmä krematorio, Raportti Auschwitzin valtakunnasta, 222 s. Like. Isbn 9789511477228

 Keskitysleireistä ja natseista on varmasti kirjoitettu paljon, mutta tämä silminnäkijäkuvaus on autenttisin, jonka olen lukenut. Nöyryyttämisen, kiduttamisen ja hiljaa kylmään ja nälkään tappamisen kokemus tulee niin lähelle, että empaattisin lukija voi saada fyysistä pahoinvointia.

Tämä kirja on oikealta nimeltään József Brunnerin, Jugoslavian unkarilaisen juutalaisen omakohtaiseen kokemukseen pohjaava päiväkirjamainen raportti. Kirja hautautui vuosikymmeniksi kylmän sodan jalkoihin. Puna-armeijaa ei haluttu lännessä esittää vapauttajana ja pelastajana, vaikka totta kai se näille orjuutetuille vangeille systemaattisilla tuhoamisleireillä, oli sitä. Kirja käännettiin englanniksi vasta vuonna 2023, melkein viisikymmentä vuotta tekijän kuoleman jälkeen.

Leirien kauhut ja niiden systemaattinen tapa käyttää leirihierarkian avulla ihmisen pimeää puolta tuhon ja raakuuksien organisoimiseen tulee kuvatuksi niin perusteelliesti ja omakohtaisesti, ettei paraskaan historiateos pysty samaan.

Tätä kirjaa voi suositella kaikille ja erityisesti nuorille, joilla ei välttämättä ole paljoa käsitystä toisesta maailmansodasta ja natsismin systeemisestä hirmuisuudesta. Autenttinen dokumentti on tärkeämpi kuin paraskaan, ehkä viihdyttäväkin, fiktio.

Bo Carpelan, 2008. Lapsuus, 237 s. Otava. ISBN 9789511227397

 Olen aiemmin lukenut Carpelanilta vain yhden teoksen (Lehtiä syksyn arkistosta), joka kertoo vanhuudesta, syksystä. Nyt siis kirjailijan elämänkaaren toisesta päästä: lapsuus.

30-luku ennen sotaa ei varmasti ollut helppoa aikaa. Tätä teosta leimaa melankolia ja yksinäisyys sekä lukuisat kuolemat. Kaikki on kerrottu kuin pehmeäpiirtoisen lasin läpi, tarkasti, mutta pehmeästi. Kerronta on jaettu kolmeen osaan, kuuden, kolmen ja yhden vuoden jaksoon välillä 1930-1939. Kirjailijan ilmeinen alter ego, Davi, on hiljainen ja vetäytyvä, ja kokee maailman hyvin voimakkaasti. Kokemista kuvataan taitavilla ja mutkikkailla kielikuvilla, joiden hiomiseen on varmaankin käytetty paljon aikaa ja vaivaa. Ajan kuvaus on siinä mielessä osuvaa, että tunnelma kirjassa tuo mieleen vanhan ajan ja Suomen.

Timo R. Stewart, 2020. Valter Juvelius ja kadonneen arkin metsästys, 390 s. Gaudeamus. Isbn 9789523450967

 Enpä olisi tätä lukenut, jollei olisi ollut tietokirjalukupiirin kirjana. Sinänsä kiinnostava tarina, mutta kovin pitkäpiimäinen kaikessa tieteellisyydessään. Kirjoittajan historiantutkijan tausta näkyy tekstissä koko ajan. Faktat ovat faktoja ja perustuvat lähteisiin, jotka myös ovat esillä ja luettelossa.

Stewartin erikoistuminen lähi-itään ja uskontojen ja aatteiden vaikutuksiin näkyy myös. Tämähän on tuonut hänet nykyisen lähi-idän kriisin aikana yhä uudestaan ajankohtaisohjelmiin kommentaattoriksi.

Tässä kirjassa sivistävää on lähinnä se, kuinka hataralle pohjalle löytö-(vai ryöstö?)retkiä perustettiin vielä reilu sata vuotta sitten ja toisaalta se, että tuo hatara pohja, kaikkine mielikuvineen ja ristiriitaisine tarinoineen, vaikuttaa edelleen koko läntiseen maailmaan - hulluja presidenttejä myöten. Tässä suhteessa kirja oli lukemisen arvoinen. Otsikon perusteella, jos lukija odottaa jännittävää seikkailutarinaa, tulee kyllä pettymään. Mutta ehkä se on juuri sen arvoista. Jos vaikka faktapohjaisuus ja tieteellisyys hiukan edistyisivät?

Deborah Levy, 2022. Omistuskirjoituksia, 219 s. S&S. Isbn 9789515255662

 Tämä trilogian kolmas osa on yhtä viehättävä kuin edellisetkin. Jonkinlaista päiväkirjan, autofiktion ja essee-tyylin vaihtelevaa seosta. Tyyliin olin jo tottunut edellisistä kirjoista, joten tämä ei enää haastanut niin paljon, eikä lukuisien kirjallisten lainausten määrä enää saanut tuntemaan itseään kovin lukemattomaksi. Suhdesotkujen ja avioliittojen läpikäyminen oli samanlaista kuin se aina on oikeassa elämässä, välillä banaalia. 

Tekstissä on paikoin salahuumoria ja joka tapauksessa aavistuksen melankolista seesteistä ja välimerellistä tunnelmaa, joka viihdyttää lukijaansakin. Kovin syvälliseen elämänfilosofiaan teksti ei johda, mutta se onkin syntynyt "keskellä elämää", eikä vasta jälkiviisautena. Ja keskellä elämäähän on useimmiten vähän tylsää ja usein jopa ikävystyttävää - siihen nähden teksti on oivallista.

Antti Tuuri, 2023. Lintujen kesyttäjä, 168 s. Otava. Isbn 9789511466864

 Antti Tuuri on käsittämättömän tuottelias kirjailija. Mieleen tulee, että pohjanmaa on yrittämisen ja omillaan seisomisen maakunta, jossa yrittänyttä ei laiteta. Olen lukenut Tuurin vimmeisimmät romaanit (Levoton mieli, Aavan meren tuolla puolen) ja nyt tämän viimeisimmän. Ja pari muuta. Mutta silti se on vain pieni sirpale Tuurin valtavasta tuotannosta. Ehkä pitäisi kesällä ottaa ja lukea edes Pohjanmaa-sarja ja ehkä, jos aika riittää myös Äitini suku- sarja.

Tämä viimeisin on hauska tarina noin viisikymmentäluvun kylästä, jossa olevaan taloon saapuu kulkumies, joka kertoo olevansa lintujen kesyttäjä. Hän saa pestin kesyttämään talon pääskysiä. Pesti tulee talon isännältä, joka on sodan rikkoma vihan mies, joka ei tule toimeen oikein kenenkään kanssa. Samantapainen on veljensä, virkaheitto pappi, joka on tullut turvapaikkaan veljensä luokse, mutta pyrkii ottamaan isännän elkeitä ja puuttuu kaikkeen. Talon emäntä on nyrkin ja hellan välissä ja talon poika, oikeastaan varsinainen pääosan esittäjä ja kertoja, joutuu väistelemään tässä perhehelvetissä kaikkia, paitsi ehkä äitiään. Poika ystävystyy kesyttäjän kanssa ja saa tältä oppia kesyttämiseen ja näkee myös työn tulokset. Muut uskovat kesyttäjän taitoihin vasta kun pääskysparvi lähtee seuraamaan pois lähtenyttä kesyttäjää.

Kesyttäjä pyrki meditatiiviseen yhteyteen pääskysten emuuhun. Emuu tarkoittaa suomalaisessa kansanperinteessä ja mytologiassa eläinsuvun kantavanhempaa, joka oikein kohdeltuna antaa jälkeläisiään ihmiselle saaliiksi. Tarinan mukaan tämä siis onnistui ja kulkumies oli siis oikea tietäjä.

Tarina on kerrottu varmalla otteella: päähenkilön nuoruus 50-luvulla ja maalla käy eläväksi, samoin kaikki muut henkilöt tulevat kuvatuiksi niin elävästi, että lukija tutustuu heihin kaikkineen varsin hyvin. Sivuja kirjassa on vain hieman toistasataa, mitä näiden tesktinkäsittelyturvokkaisten romaanien aikana voi pitää ansiokkaana ominaisuutena.

Ville Mäkipelto, Paavo Huotari, 2023. Sensuroitu, Raamatun muutosten vaiettu historia, 225 s. Otava. Isbn 9789511452454

 Tämä on sinänsä ihan sivistävää luettavaa. Vakainkin uskovainen saattaa kirjan luettuaan tajuta, että pyhät kirjoitukset heijastelevat kutakin yhteisöä, jossa ne ovat syntyneet ja yhteisöjä, joissa niitä käyttetään. Jumalan sana on kovin inhimillistä ja erehtyminenhän on sitä myös.

Mitään uutta tässä ei sinällään ole. Olen lukenut joskus kirjan Qumranin käärölöydöistä ja jotain myös yleistä myyttien ja kulttuurien historiaa Lähi-idästä. Neitseestä syntyminen ja jeesuksen tai jumalan jumaluus ja sen luonne olisivat tarjonneet paljon repäisevämpiäkin aiheita, mutta tässä pitäydytään tiukasti eksegetiikkaan eli vain raamatun erilaisiin tekstiversioihin ja niiden kritiikkiin ja vertailuun.

Kiva pikku kirja, mutta ei se ateistille kovin paljoa anna. Sinänsä hyvin kirjoitettu ja kuivasta aiheesta saatu sujuva populaarilaitos.

Margaret Atwood, 2016. Noidan sikiö, 355 s. Johny Kniga. Isbn 9789510436370

 Tämä on Shakespearen Myrsky-näytelmä kirjoitettuna nykyaikaan vankilateatteriin. Teattteriffestivaalin syrjäytetty johtaja vetäytyy erakoksi ja ottaa vastaan tehtävän ohjata teatteria vankilassa näyttelijöinä vangit. Samalla hän pääsee toteuttamaan henkilökohtaisen kostonsa hänet syrjäyttäneelle ja ministeriksi edenneelle miehelle.

Tarina pitää otteessaan ja lukeminen sujuu. Ei ihme että Orjattaresi ja Handmade tales tv-sarja ovat olleet suosittuja, jos kerronta on niissä yhtä mukaansatempaavaa. Jännite vähän lässähtää siinä vaiheessa kun tapahtumien kliimaksi ja valmistetun myrsky-näytelmän esitys ja siihen nivottu kostonäytös tapahtuvat. Kyllä sen lopunkin kuitenkin mielellään saa luetuksi.

Oivallinen tapa tehdä Shakespearen näytelmiä tutummaksi tuomalla niitä nykyaikaan.