Thomas Piketty, 2024. Pääoma ja ideologia, 877 s. Into. Isbn 9789523930827

 Olen aiemmin jo  lukenut toisen Pikettyn järkäleen "Pääoma 2000-luvulla". Tämä kirja kertaa paljolti jo tuossa kirjassa ollutta taloushistoriaa, mutta jatkaa sitten käsittelemään nyky-yhteiskuntien kehitystä ja mahdollisuuksia kehittyä erilaisiin suuntiin.

Piketty käy läpi kolmijakoisten yhteiskuntien (noin sääty-yhteiskunta), kolonialismin, markkinatalouden/kapitalismin ja sosialismin ja sosiaalidemokraattisten yhteiskuntien vaiheita taloudessa. Sosiaalidemokratian hän määrittää hyvin laajasti ja lukee mukaan, vaikka Ruotsi on "malliesimerkki", kaikki yhteiskunnat ja suuntaukset, jotka pyrkivät vaikuttamaan yhteiskunnan eriarvoisuusregiimiin ja narratiiviin tasa-arvoistavaan suuntaan.

Nykyideologioita, sosiaalidemokratian lisäksi, jotka Piketty käy läpi, ovat vasemmisto, jota Piketty nykymuodossa nimittää "bramiinivasemmistoksi", markkinaoikeisto sekä nativistit/nationalistit/identiteettipoliitikot.

Bramiinivasemmistoa ovat nykyiset vasemmistopuolueet, entiset luokkataistelupuolueet, jotka ovat vieraantuneet perinteisestä työväenluokasta, mutta alkaneet ajaa pitkälle koulutettujen meritokraattien asiaa ja ottaneet "wokettamisen" osaksi politiikkaansa. Tämä näkyy äänestyskäyttäytymisessä koulutuksen ja varallisuusdesiilien suhteen. Meritokraatit ovat alun vieroksunnasta päätyneet äänestämään vasemmistopuolueita yhä enemmän ja näin näiden puolueiden agenda on muuttunut.

Markkinaoikeisto on päässyt valtaan 80-luvulta alkaneen Pinochet-Reagan-Thatcherin verokilpailun seurauksena muuttuneeseen politiikkaan, joka tasa-arvoistavasta hyvinvointivaltio-suuntauksesta on johtanut "vaihtoehdottomaan" budjettipolitiikkaan ja uhkaa sosiaaliturvaa hämmästyttävän laajasti ja samaan tapaan niin Euroopassa, Amerikassa kuin muuallakin.

Tämän eriarvoisuutta lisäävän kehityksen myötä on jouduttu tilanteeseen, jossa identiteettipolitiikka on tullut "luokkataistelun tilalle" lähes kaikkialla lännessä ja jopa muuallakin, kuten Intiassa. Tähän kuuluu xenofobia ja maahanmuuton vastustaminen vaikka vastoin omaa etua, kuten Suomessakin paraikaa tapahtuu.

Pääomamarkkinoiden säätelemätön, tekisi mieli sanoa säälimätön, vapauttaminen 80-luvulta alkaen on tuonut markkinaoikeiston valtaan eri tavoin lähes kaikkialla ja  eriarvoisuusregiimi on nykyään eriarvoistava ja näyttää, että pääomien kasaantuminen yhä pienemmän joukon käsiin vie kohti tilannetta, joka vallitsi ennen maailmansotia ns. belle epoquen aikana.

Veropolitiikkaan Piketty palaa aina uudestaan. USA:n new dealin aikaan sovellettiin todella jyrkkää progressiota, jopa 90% tulo ja omaisuusveron marginaalia. Piketty ehdottaa tasoittavaa veropolitiikkaa keinoksi estää ja vähentää pääomien kasaantumista ja vaarallista polarisaatiota. Jyrkällä progressiolla, estettäisiin pääomien kasaantuminen eliitille, joka ei käyttäisi niitä investointeihin, vaan luxuselämään. Tarpeeksi jyrkällä progressiolla suuret pääomat olisivat vain lainassa omistaijllaan ja saataisiin tehokkaasti kiertoon. Kertyneellä verotulolla rahoitettaisiin myös kansalaisperintö, joka antaisi kaikille nuorille elämän lähtöpanoksen, riippumatta syntyperästä ja vanhempien varallisuudesta.

Piketty vyöryttää kokoamiaan tilastotietoja kuvaamiensa kehityskulkujen demoamiseksi. Tilastot on aina suhteutettu kulloisenkin kansakunnan bruttokansantuotteeseen ja tulo- ja varallisuusjakaumaan. Näin toteutuu vertailukelpoisuus eri aikakausien ja yhteiskuntien välillä.

Kirjassa riittää valaisevaa taloushistorian kuvausta, oivalluksia ja ahaa-elämyksiä, jotka panevat lukijan pohtimaan omia käsityksiään ja asenteitaan. Tätä on niin paljon, että en edes yritä tämän enempää kuvailla niitä. Toivon mahdollisimman monen lukevan kirjan, jotta sen ehdottamasta eriarvoisuutta vähentävästä politiikasta tulisi jäleen valtavirtaa. Vaikka kirjoittaja on taloustieteilijä, ei tässä ole mitään yli ymmärryksen käypää tai matemaattisesti liian monimutkaista, kuten valtavirran taloustieteessä nykyään poikkeuksetta tahtoo olla. Kirja on järkäle luettavaksi, melkein 900 sivua, mutta siitä on 129 sivua lähdeviittauksia ja huomautuksia, joita voi tutkia vähän kursoorisemmin.

Veijo Meri, 2007. manillaköysi, 172 s. Seven. Isbn 9789511297673

 Palasin tähän teokseen vuosikymmenien jälkeen lukupiirin ohjelmassa. Jääkiekkoilijan kesä oli paremmin muistissani. Se on myös mielestäni hauskempi. Pitäisi varmaan lukea laajemmin Meren tuotantoa ja novelleja, jotta osaisi paremmin sijoittaa tämän paikalleen ja ymmärtäisi teoksen suurta mainetta. Onhan tämä kovasti moderni teos julkaisuajankohtaansa, 1957, ajatellen. Sota ja sota-aika hirtehishuumoreineen kukkii tässä tarinassa. Joitakin kansan parissa kiertäviä sutkauksia näyttää olevan tästä teoksesta peräisin. Absurdit oheistarinat ovat huikean absurdeja. Mutta niin on sotakin.

Fern Brady, 2025. Vahva naishahmo Anteeksipyytelemätön elämäkerta autismista, 287 s. Atena, Isbn 9789511500902

 Sattuneesta syystä olen yrittänyt vuosien varrella perehtyä autismiin; mitä se merkitsee diagnoosin saajalle itselleen ja kuinka läheiset voisivat autistia tukea. Olen lukenut sekä tieteellisiä, kapea-alaisia selvityksiä että populaareja tekstejä, joista monet, olkoonkin autistien itsensä kirjoittamia, ovat olleet täyttä soopaa.

Tämä kirja on poikkeus siinä, että se saa allistin, ei-autistin, samastumaan ja ymmärtämään, minkälaista on olla autistin nahoissa ja minkälaisia fyysisiä ja psyykkisiä seurauksia autistin kommunikaatiovaikeudet neurotyypillisten kanssa voivat aiheuttaa.

Fern Bradyn elämä on ollut uskomaton ja raju, mutta aivan eri asiat kuin ei-autisteilla, ovat olleet suurimmat vaikeudet. Kun autistin hermot ja yliherkät aistit kuormittuvat jatkuvasti liikaa, seurauksena on fyysisiä oireita, jotka johtavat yhden tai toisenlaiseen romahdukseen, "sulkeutumiseen". Toisaalta monet sosiaalisesti kuormittavat tekijät eivät vaikuta autistiin tuon taivaallista. Autistin suora ja rehellinen luonto ei ole otollista maaperää tekopyhille tai kaksoisstandardien asenteille. He ajattelevat ja, ainakin Fern Brady, toimivat suoraan.

Paradoksi on, että autisti Fern on tehnyt uran stand upissa. Autistit kun eivät yleensä ymmärrä helposti huumoria ja kaksi- tai monimilelisyyksiä, vaan ottavat maailman, ja vitsit, sellaisena kuin se ilmenee.

Kirjaa voi suositella lämpimästi kaikille autistien omaisille ja läheisille. Autistille itselleen kuitenkin vain, jos siihen on omaa kiinnostusta ja halua. Kaikki autistit eivät ole halukkaita perehtymään tiedollisesti autismiin. Se voi lisätä kuormitusta, joka on tarpeeksi suuri jo pelkästä autismin kanssa elämisestä.

Riikka Kaihovaara, 2022. Vieras eläin ja muita uusia luontokappaleita, 243 s. Atena. Isbn 9789511423652

 Kaihovaara on kriittinen ajattelija ja esseisti. Hänen aiempi kirjansa, Villi ihminen, pohdiskeli ihmisen ja hänen teknosysteeminsä ja luonnon ekosysteemien välistä suhdetta ja sitä paradoksia, että ihminen on myös luontoa ja ihmisen aikaansaannoksetkin siis kuuluvat luontoon.

Ensimmäinen luku "Kärsimyksen meri" kamppailee ikiaikaisen teologisen ongelman kanssa vaikkakin teologian ja uskonnollisuuden ulkopuolella. Theodikea on Leibnitzin käsite ongelmalle, miksi kaikkivaltias ja kaikkivoipa jumala sallii maailmassa niin valtavasti kärsimystä. Kaihovaara käsittelee etikkaa ja kärsimyksen välttämistä ja tuottamista osin äärilaitojen ja ajattelijoiden kautta. Nämä pohtivat tehokkainta tapaa poistaa kärsimystä, myös luoonnon eläinten elämästä. Keinot vaihtelevat tarhaamisesta atomipommiin.

Toinen luku "Silvotut kukat" kertoo kasveista ja käsityksistä niistä ja niiden tuntoisuudesta. Kasvien kommunikaatiosta on viime vuosina tullut uutta ja hämmästyttävää tutkimustietoa, joka on houkutellut joitain kirjoittajia kasvimystikkaan ja Gaia-teologiaan. Helpotuksekseni Kaihovaara ei lähde Peter Wohllebenin kelkkaan vaan pitäytyy realistisemmassa käsityksessä, joka kyllä myös antaa kasveille niiden ansaitseman arvon elämän perustana.

Seuraava luku "Kiimainen delfiini" käsittelee eläinten ja myös meidän tietoisuutta ja ennen kaikkea mahdollisuutta kommunikoida eläinten kanssa ymmärrettävästi joko meidän tai heidän kielellään. Delfiinien tietoisuudesta ei liene epäilystäkään, mutta niiden kommunikoinnista on tässä luvussa mielenkiintoisia näkymiä, jotka voivat tulevaisuudessa osoittaa niiden ylivertaista kykyä keskinäiseen kommunikointiin.

Seuraava luku "Vieras eläin" käsittelee meidän ja eläinten eläinluontoa. Vieraantuminen ruuan tuotannosta ja tuotantoeläimistä ja niiden kärsimyksestä on este omankin eläimellisyytemme havaitsemiseen. Kartesiolainen jako sielullisiin ihmisiin ja konemaisiin sieluttomiin eläimiin on väärä käsitys ja aistivan ja itsetietoisen tietoisuuden kehitys eliökunnassa ilmenevä gradientti, jonka tutkiminen auttaa meitä ymmärtämään myös omaa tietoisuuttamme.

"Lihallista rakkautta" luku tarkastelee kasvin- vs. lihansyöntiä ja paljastaa kirjoittajan olleen kasvisyöjä, joka koki kovaa lihanhimoa. Ja luopui kasvissyönnistä myöhemmin. Itse olen sekasyöjä, joka nykyään kokee vastenmielisyyttä punaista lihaa kohtaan, jota kyllä sitäkin syön, jos ei muuta ole. Toisaalta luku kertoo myös seksuaalisuuden ja lihansyönnin suhteista.

"Tappamisen akti" lähestyy lihansyöntiä sen edellytyksenä olevan tappamisen kautta. Metsästäjien riitit ja traditiot saaliseläinten "lepyttämiseksi" ja teolllisen lihantuotannon kauhistavat teurastustavat käydään läpi. Kaikesta huolimatta kirjoittajalla pysyy pää kylmänä ja mielessä fakta, että me olemme termodynaamisesti avoimia systeemejä, jotka tarvitsevat muita eliöitä ravinnokseen ja tappaminen kuuluu väistämättä tähän kuvioon.

"Apinan aivot" käsittelee jälleen lihansyöntiä, mutta nyt etupäässä etiikan näkökulmasta ja käy läpi monia (ääri)ajattelun muotoja. Loppupäätelmä on tuttu: etiikan ongelmiin ei ole yhtä oikeaa ratkaisua, vaan ne ovat monimutkaisia ja vaikeita ja vaativat omaa ajattelemista ja perehtymistä.

Viimeinen luku "Taivashautaus" pohtii kuolemaa ja kuoleman aiheuttamista syömällä muita tai olemalla muiden ravintoa kuoleman jälkeen. Jälleen monia mielenkiintoisia ajattelijoita, joiden seuraaminen oli tässä luvussa jo siinä rajalla, että kadottaisin punaisen langan.

Mielenkiintoista luettavaa ja pohdiskelua. Kiitos kirjasta!

Marshall B. Rosenberg, 2019. Rakentava ja myötäelävä vuorovaikutus, 355 s. Viisas Elämä. Isbn 9789522607997

 Meinasi jäädä lukematta, kun tässä on esipuhe Deepak Chopralta, jota pidän jonkin sortin huijarina. Viisas Elämä kustantamon nimenä manifestoi häpeilemättä, että kyseessä on uususkonnollisuuden ja self-help kirjallisuuden aallolla ratsastaminen. No, luin kutenkin kirjan.

En voi väittää, että kirja olisi huijausta tai kirjoittaja vilpillinen. Esitelty "metodi" näyttäisi ihan loogiselta ja ihmisystävälliseltä, vaikka esittelyä rasitetaankin pitkin matkaa triviaaleilla ja tunteisiin vetoavilla "käytännön esimerkeillä". Kirjan luettuaan tuntee tarvetta soveltaa sitä keskusteluihinsa. Havainnot, tunteet, tarpeet, pyynnöt. Ainakin se panee miettimään, mitä suustaan päästää ja miten suhtautuisi myötäeläen keskustelukumppaniin. Paremmin homma varmaan onnistuu taitavan ja kokeneen fasilitaattorin vetämässä ryhmässä, jonka takoituksena on lievittää kahden intressiryhmän vastakkainasettelua. 

Kyllä se saattaa toimia myös parisuhteessa tai vanhemman ja lapsen suhteessa. Viime mainittu on kyllä aika vaikea soveltamisen paikka. Siinä kun molemmat osapuolet ovat vielä enemmän voimakkaita tunteita täynnä, jopa enemmän kuin myrskyisässäkään parisuhteessa.

Ihan mielenkiintoinen ja sivistävä kirja, varsinkin jos unohtaa uushenkisyyden kuorrutuksen ja muistaa, ettei tässä sinänsä ole uutta asiaa, vain uudenlainen, systemaattisempi lähetymistapa. Myös kirjan lopussa olevat luettelot erilaisista tunteista ja (psyykkisistä) tarpeista, ovat mielenkiintoisia tutkittavia.

Luigi Pirandello, 2009. Ahdas frakki ja muita novelleja, 285 s. Like. Isbn 9789520102890

 Tämä ennen toista maailmansotaa kuollut kirjailija on kuuluisa novellisti. Tämä valikoima on toinen suomennettu teos hänen novelleistaan.

Novelleita lukiessa tulee outo tunne toisaalta tarkasta ajan hengestä yli sadan vuoden takaa ja toisaalta todella autenttisesta ihmiskuvauksesta, joka pätee yhä tänä päivänäkin. kokoelmasta saa vaikutelman todella tuotteliaasta kirjoittajasta. Osa näistä novelleista on ilmestynyt alun perin sanomalehdissä, osasta on muokattu näytelmiä ja osasta elokuvakäsikirjoituksen osia.

Tarinat ovat intensiivisiä ja hahmot inhimillisiä kaikilla hyvillä ja pahoilla tavoilla. Nämä novellit ovat paitsi kirjoitusaikaansa verrattuna, muutenkin todellisia klassikoita.

Andre Brink, 2004. Kun vielä muistan, 333 s. WSOY. Isbn 9510310328

 Häntäheikin muistelmat. Tämä teos. Jos ei olisi lukupiirikirjana, olisin jättänyt kesken. Kirja täynnä seksi- ja naiskuvauksia - kymmeniä pillun kuvailuja. Kaikki vanhan impotentin miehen näkökulmasta - silkkaa pornohaaveilua. Kaikki naiset ovat nuoria, hoikkia ja uskomattoman kauniita. Hässiminen on aina onnistunutta ja orgasmit molemmin puolin taattuja. Silkkaa pornoklisettä kaikki. Ei tähän kannata aikaansa tuhlata edes kevyenä kesälukemisena.

Jos porno olisi tiputettu pois ja jätetty vain tarina kolmen ystävyksen epäonnisesta elämästä ja lopusta, ei aineksia olisi ollut kuin pitkähköön novelliin, mutta ehkä se olisi tehnyt enemmän oikeutta kirjoittajan kertojanlahjoille. Brinkin arvostukseni putosi kerralla alle arvosteluasteikon.