Kirjan kiinnostava nimi ja motoksi siteerattu Stephen Jay Gouldin mietelmä saivat tarttumaan kirjaan mielenkiinto ja odotukset valmiiksi vireillä. Matematiikka voi parhaimmillaan olla kiehtovaa ja mystistä ja jotenkin yliaikaisen syvällistä. Ja seksi, no, sehän aina kiinnostaa.
Kirjan päähenkilö on Erika. Matemaatikko, kinesteetikko, jolla on syntyjään matematiikan taju ja pettämätön päässälaskutaito. Erikan päätyminen akateemiselle uralle ja matematiikan tieteelliseen työhön kuvataan todella mielenkiintoisesti, ja niin, että matematiikka aiheena saattaa kiehtoa niitäkin, joita se muutoin kauhistuttaa ja pelottaa vaikeana asiana.
Seksi taaas, no, sitä kuvataan railakkaasti ja realistisesti yksityiskohtia myöten. Myös seksuaalisuuden ja seksin ongelmat kuuluvat kuvaan eikä niitä vältellä. Sukupuolen moninaisuus tuodaan esiin lukijaa häkellyttävällä tavalla yhtenä totuutena.
Erikan lisäksi kirjan päähenkilöitä ovat Erikan sisko Emilia, ja ystävä Annukka sekä Tuovi; opintonsa keskeyttänyt biologian opiskelija, joka on töissä kirjastossa. Tuovin nettideitti Janette edustaa nuorta, seksuaalisesti häilyvää ja estotonta polvea. Henkilöiden suhteet ja taustat syvenevät ja saavat lisäväriä tarinan edetessä niin, että lukijan myötätunto herää. Emilia, Erikan kehitysvammainen sisko, näkee kummituksena aiemmin syntyneen vammaisen veljensä, jonka vanhemmat ovat hyljänneet laitokseen. Tämä kummitus "koirapoika" ilmestyy pitkin tarinaa antamaan sille mystisiä ja uushengellisiä sävyjä. Tätä minä pidän kirjan heikkoutena, piintynyt skeptikko kun olen. Jos olisi pitäydytty paremmin kirjan nimen mukaisiin aiheisiin, olisi kirja ollut sekä mielenkiintoisempi että lyhyempi ja jämäkämpi. Mutta kai myynnin edistämiseksi vaihtoehtotodellisuus on kuljetettava mukaan. Eri henkilöiden kohtaloiden punominen ensin erillisinä tarinoina ja yhdistäminen sitten kuin dekkarijuonen tapaan, on kirjoitettu todella taitavasti.
Kirjan yhtenä teemana kulkee myös ympäristö- ja ilmastomuutos. Ennen muuta Tuovi kantaa suurta murhetta asiasta. Jotenkin kuitenkin koko teeman käsittely jää vähän voivotttelun ja kauhumaalailun asteelle, eikä sitä saada yhtä painavaksi kuin kahta pääteemaa.
Parissa kohtaa tuntuu, että kirjailija astuu kaikkitietävänä saarnaamaan lukijalle, kuinka maailma makaa: miten on ajateltava tieteestä, luonnosta ja ympäristökatastrofista. Mitkä ovat maaailmamme pahimmat kardinaalivirheet. Kaikin mokomin. Ei nämä pätkät huonoja ole, mutta ehkä ne olisivat saaneet paremman yleisön julkaistuina esim erillisinä esseinä kuin keskellä uushengellistä mystifiointia.
Erikan akateeminen ura lähtee sen väliaikaisen katkeamisen, raiskauksen aiheuttaman posttraumaattisen psyyken romahduksen takia, uudelleen käyntiin vasta kirjan lopussa. Loppu hyvin kaikki hyvin.
Kirja on painavaa luettavaa tällaisenaankin, vaikka jäin suremaan käyttämättä jääneitä mahdollisuuksia joiltain alueilta. Esim Erikan akateeminen toiminta olisi tarjonnut hyvän tilaisuuden tiedemaailman laaajempaankin kritiikkiin (vrt. Valtonen). Alussa mainittu Gouldin sitaatti taas pani odottamaan kriittistä otetta evoluutioteoriaan ja sen vaikutuksia ympäristöongelmien hahmotukseen (vrt. Kauppinen). Nyt tämä puoli jäi aika pliisuksi.
