Ilmastonmuutos ja monimuotoisuuden häviäminen ovat kaski suurta ongelmaamme. Ilmastonmuutokseen on Greta Thunbergin lisäksi herännyt muitakin ja jotain sille ehkä pystytään tekemään. Ainakin sitä ymmärretään ja tosiasioita siitä kertyy koko ajan lisää ja tulee tunnetuksi. Mutta miten on biodiversiteetin laita? Luin vuosia sitten Edward Wilsonin kirjan Biodiversity. Silloin se tuntui monessa kohtaa hurskahtelevalta indoktrinaatiolta, enkä uskonut perusteluihin tai pidin niitä vajavaisina. Olen ehkä pehmentynyt ajan myötä tai sitten biodiversiteetin vähentyminen on käynyt vakavammaksi ja tullut lähemmäksi. Kauppisen kirja on ansiokas siinä, että se tuo asian kotikulmille ja arkipäivään, jokapäiväiseksi silmiemme alle. Aikanaan koulupoikana olin lintuharrastaja. Peltosirkku ja hömötiainen olivat hyvin yleisiä lintuja. Nyt peltosirkku on käynyt harvinaiseksi ja hömötiainenkin on taantumassa hurjaa vauhtia. Kauppisen kirjasta löytyvät nämä tarinat ja monta, monta muuta ja syitä niille.
Evoluutiotarkastelu, jolla kirja alkaa pohdiskelee mahdollisuutta, että Darwin olisi erehtynyt tai ainakin teorian popularisointi olisi saanut väärän malthuslaisen sävyn. Varmasti evoluutio etenee monimutkaisemmin kuin teorian yksinkertainen populaariversio esittää. Heikoille spesialisteille on tilaisuutensa, eivätkä ne ole kovia kilpailijoita vaan joustavia sopeutujia. Samaan tarkasteluun olisi sopinut mielestäni hyvin Stephen J. Gouldin kontingenssin merkitys evoluutiossa. Siis se, että sattumalla voi olla hämmästyttävän suuri merkitys siihen, mihin suuntaan elämän puu on haaronut. Gould onnistui saamaan minut ymmärtämään tämän. Evoluutiosta puuttuu paitsi teleologia, joskus myös determinismi. (Tämä ei ole kannanotto Gouldin evoluution hyppäyksiin tai Dawkinsin ja Gouldin kiistoihin!).
Parhaimmillaan Kauppinen on luvussa ruusuruohomaamehiläinen, joka käsittelee ketoja, kuivia niittyjä ja niiden lajistoa. Maatalouden muutos, tehostuminen, on johtanut mm. näiden biotooppien vähenemiseen ja sitä kautta ovat häviämässä monet hyönteis- ja ehkä myös lintulajit. Hämmästyttävää on kuinka pienestä voi olla kiinni jonkin lajin säilyminen paikallisesti: pientareiden myöhäisempi niitto voisi jättää aikaa maamehiläisille lisääntyä ja säilyä osana ketoekosysteemiä.
Seikka, jota pohdin erityisesti soidensuojelua koskevaa osaa lukiessani, on se kenelle kirja on ensi kädessä suunnattu: asiantuntijoille vai suurelle yleisölle vai kenties päättäjille. Näille eri yleisöille pitää tekstin painottua eri tavoin. Suurelle yleisölle pitää olla paljon henkilökohtaista fiilistelyä ja asiantuntijoille se pitää karsia pois. Poliitikot lienevät jossain välissä, kuten koin kirja kokonaisuutena olevan. Ehkä tämä siis on yritys vaikuttaa päättäjiin? Ei voi kuin toivottaa onnea yritykselle ja menekkiä kirjalle. Vaikka olen biologi koulutukseltani, avasi tämä kirja silmiäni monessa kohtaa ja jopa monet asiakohdat olivat minulle uusia. Toivottavasti myös asiantuntijat ottavat kirjan lukeakseen ja alkavat käydä luovaa keskustelua työpaikoillaan. Sellaista, jota minä niin kaipasin, silloin kun vielä olin työtätekevien kirjoissa. Uskallan silti suositella kirjaa myös meille eläkeläisille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti