Tämä pieni kirjanen on lämmin ja tarinoiva kertomus eläkkeelle jäävän professorin ja kirjailijan tunnoista. Antti Eskola kirjoitti kirjassaan Vanhuus sosiologina siitä miltä tuntuu tulla vanhaksi ja minkälainen tuo elämänkaaren osa on. Mazzarella kirjoittaa humanistina ja kirjallisuuden tutkijana siitä, millaista on, kun on vanhuuden kynnyksellä ja miten on mahdollista sopeutua eläkkeelle jäämiseen ja miltä se tuntuu. Olen itse samassa vaiheessa kuin hän oli kirjoittaessaan. Olen ollut nyt yli puoli vuotta eläkkeellä. Tästä syystä löydän kirjasta paljon, paljon tuttua ja koettua. Minäkin siis olen tässä asiassa kokemusasiantuntija, joka voisi kertoa nuoremmille, miltä se tuntuu. Mutta kuten Mazzarella, olen jo oppinut, että viisautta on olla tyrkyttämättä tietoa, jonka nuoremmat uskovat jo tietävänsä. Niin, he itse asiassa määrittelevät sen, millaisia vanhat ihmiset saavat olla.
Kirja on kirjoittajansa tavoin lämpimän humanistinen ja antaa varmasti paljon kaikenlaisille eläkeläislukijoilleen - vaikka he eivät sattuisikaan olemaan professoreita. Kirja paranee loppuaan kohti ja erityisesti "loppuyhteenveto ja johtopäätökset" on antoisaa luettavaa. Toivon, että minunkin eläkeläiselämäni noudattaisi tätä kaavaa: vanhetessaan se selkeytyy ja paranee, ja antaa viisaan vaikutelman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti