Deborah Levy, 2021. Mitä en halua tietää, 125 s. S&S. ISBN 9789515252081

 Tämän, trilogian ensimmäisen osan, alaotsikkona on: "Vastauksena George Orwellin vuonna 1946 julkaistuun esseeseen "Miksi kirjoitan?"" ja motoksi on lainattu Orwellin kuuluisa lause tasa-arvoisuudesta.

Kirjassa on neljä osaa: Poliittiset tarkoitusperät, Historiallinen käyttövoima, Raaka egoismi ja Esteettinen into. 

Näistä ensimmäisessä osassa ollaan tekijän aikuisiässä pettymysten jälkeen Mallorcan matkalla. Osaan sisältyy oivaltavia ja teräviä feministisiä kohtia sekä lainauksia Sartrelta, Julia Kristevalta, Virginia Wolfilta ja Marguerit Duralta. Teksti on paitsi tarinaa Mallorcalla kertovaa myös filosofista ja kantaaottavaa.

Kaksi seuraavaa osaa kertovat tekijänsä lapsuudesta Etelä-Afrikassa ja teini-iästä Lontoossa. Viimeinen osa palaa aikuisuuteen ja päättää kerronnan lapsuudesta.

Minulle tuli mieleen tästä trilogian ensimmäisestä osasta Dittlevsenin trilogia tanskalaisesta elämästä vastaavana aikana, ensin 50-luvulla (1) ja sitten aikuisena 70-luvulla (2 ja 3). Kieli ja kirjoittamisen tyyli on Dittlevsenillä karumpaa. Levyn kerronta ja kieli toi mieleeni ennemminkin Rachel Cuskin, jolla hänelläkin on autofiktiivinen trilogia (1 ja 2).

Tämä oli niin hyvä, että toiset kaksi osaakin on varmaan luettava.

Kamila Shamsie, 2018. Joka veljeään vihaa, 302 s. Isbn 9789512407538

 Tässä on äärimmäisen taitavasti koostettu ja kerrottu tarina, jossa Sofokleen Antigone on siirretty nykypäivän Lontooseen ja ääri-islamistien kalifaattiin.

Juoni rakentuu kolmen sisaruksen, vanhemman sisaruksen ja kaksosparin, Aneeke ja Parvaiz, kesken. Kuten kunnon tragediaan kuuluu lopussa on paljonn kuolleita. Kirjaan on, kuten esikuvaansa, saatu todella hienosti esiin valtion ja yksilöiden/yhteisön ristiriita ja perheen ja yhteisen edun ristiriita.

Kaiken lisäksi tarina on suurimmalta osaltaan uskottava ja liittyy niin kalifaaatin kauheuksiin kuin maahanmuuttajien asemaan Britanniassa sekä demokratian ja tyrannian suhteisiin nykyisen demokraattisen järjestelmämme heikkouksina.

Ajankohtainen ja vaikuttava. Hieno kirja.

Peter Høeg, 2007. Lumen taju, 540s. Tammi. Isbn 9789520412142

 Tämä teos ei ole kestänyt aikaa. Luin tämän niin kauan sitten, etten enää muistanut kirjasta juuri mitään. Toinen lukukerta avasi muistia sen verran, että eka kerrallakin oli vaivannut jonkinlainen ikävä lukemisen raskaus ja pettymys tarinan loppuun.

Niin nytkin: juonta kehitellään niin lukuisilla sivukäänteillä ja päälle ympätään niin paljon lukijaa vakuuttelevaa yksityikohtien massaa, että se tuntuu jo tukahduttavalta. Kaiken huippuna on kaunokirjallisuudessa ainutlaatuinen matemaattinen kaava kirjan loppupuolella lähdeviittauksineen. Sillä voi kuitenkin laskea vain syntyvän jääpuikon painon, jos sen pituus tiedetään. Ei mitään tekemistä tarinan kanssa. 

Tarinan  loppu lässähtää pahasti ja valistunut lukija pettyy, kun monta sataa sivua kasvatettua jännitystä kohti lopussa avautuvaa salaisuutta, Grönlannista haettavaa "aarretta", ei sitten esitettyä kummemmaksi saada.

Päähenkilö on nainen puoliksi tanskalainen ja puoliksi grönlantilainen inuiitti, Smilla. Smilla on oman tiensä kulkija, joka ratsastaa yksin auringonlaskuun. Tuli mieleen, että ehkä kirjailija ensin oli kirjoittamassa perinteistä miessankaria, jonkinlaista oman elämänsä "James Bondia", mutta päättikin vaihtaa päähenkilön sukupuolen (kuten Juhani Karila teki vaimonsa suosituksesta kirjalleen Pienen hauen pyydystys), jotta juoni ja kirja ylipäätään olisi kiinostavampi tai kenties myyvempi. Näissä aatoksissa jäin myös miettimään kirjan muutamia seksikohtauksia, joissa siis mies kuvaa naisen seksuaalisuuttta - yksioikoiseksi.

Lukiessani huomasin vertaavani tätä dekkaria Dan Brownin (esim. 1 tai 2) tai Umberto Econ teoksiin, joiden kykyä pitää mielenkiintoani yllä jäin tässä jatkuvasti kaipaamaan. Niissä kun ei ole juonen tai henkilökuvauksen suhteen mitään ylimääräistä painolastia tai tarpeettomia sivupolkuja. Karsimalla tästä olisi ehkä saanut pelastettua yhtä jäntevän - ainakin lopun lässähdykseen asti.

Henkilönä päähenkilö saa kuvausta osakseen monelta suunnalta, mutta muut henkilöt jäävät kuin "Bond-elokuvan statisteiksi", kovin yksiulotteisiksi konniksi. Jotka listitään yksi kerrallaan tarinan lopussa kuin antiikin tragediassa.

Pirkko Saisio, 2024. Suliko, 411 s. Siltala. Isbn 9789523883376

 Suliko tarkoittaa georgialaista tai gruusialaista. Suliko oli Stalinin lempilaulu ja tässä kirjassa utuinen Suliko neito muodostaa Stalinin haavekuvan, jolle hän puhuu (mielessään) ja jota hän kaipaa. Teoksessa on kaksi aikatasoa Stalinin lapsuus ja kuolinvuosi 1953. Tarina hyppii näiden välillä kunnes lopulta kuoleman lähestyessä juuttuu paikalleen.

Stalin ja stalinismi oli taistolaisuuden muodossa Saision sukupolvelle ja jossain määrin vielä minunkin sukupolvelleni ajankohtainen haaste. Minä inhosin niin Stalinia, stalinisteja ja muita kiihkoilijoita, joita historian tiedot murhista ja kansanmurhista ei tuntunut vaivaavan.

Tunsin siis kiusausta ajatella, että Saision aiheenvalinta liittyisi jotenkin tuohon taistolaisuuden traumaan. Kirjan luettuani en osaa tuosta sanoa. Ehkä liittyy, ehkä ei, en tiedä/muista oliko Saisiolla 70-luvulla sympatioita uusstalinistien suuntaan. Kirjan tarkkuus historian ja yksityiskohtien suhteen on niin vakuuttavaa, että kallistun muiden motivaatioiden suuntaan. Ratkaisu painottaa lapsuutta ja kuolinvuotta ja jättää vähemmälle kaikki siitä väliltä, vaikka monia hirveyksiä ja toisaalta kulissikommunismin absurdiutta siinä välillä sivutaankin, tekee teoksesta toisaalta jäntevän ja toisaalta unenomaisen, näkyjä näkevän. Välillä jopa kysyin itseltäni, onko tässä tarkotus ymmärtää, jos ei sentään hyväksyä, diktaattorin mielen liikkeitä ja sielua?

Kerronta on sujuvaa, mukaansa ottavaa ja kielen käyttö ehtaa Saisiota. Tässä suhteessa kyllä häikäistyin lukiessani edellistä, Passiota, joten tässä olin, jos en nyt sentään pettynyt, mutta odotin jotenkin enemmän. Stalinista on kirjoitettu valtavasti faktaa ja fiktiota ja varmaan paljon paskaakin. Tämä teos kyllä puolustaa paikkaansa omilla ansioillaan.

Pajtim Statovci, 2024. Lehmä synnyttää yöllä, 278 s. Otava. Isbn 9789511357759

 Pajtim Statovci on jo kuuluisa ja yksi menetyneimmistä suomalaisista kirjailijoista. Niinpä hän voi nyt kärjistää ja pelkistää suomalaista rasismia ja muukalaisvihaa kuin myös maastamuuttajien kohtelua Kosovossa pelkäämättä suosionsa tai menekin laskua. Taitaa olla päinvastoin. Sekä samaa mieltä oleville, "mahtavasti tiivistetty rasistiset pelot ja käyttäytyminen", että vastustajille, "nyt se nähdään, ei se ole suomalainen, eikä ymmärrä miten suomalaiset ajattelee", kirja tarjoaa perusteita argumentaatioille puolesta ja vastaan. Tosi hyvä kirja siis.

Pidin tämän tarinan etenemisestä lähes lineaarisesti, vaikka kahden aikatason  välillä pompitaankin. Lukukokemusena helpompi, kuin aiemmat Kissani Jugoslavia, Bolla ja Tiranan sydän.

Päähenkilön nimi on Kujtim, muisto, enkä voi vastustaa kiusausta ajatella, että tämä on suuressa määrin autofiktiivinen. Vaikka sillä ei ole merkitystä. Kujtim on ristiriitainen, ahdistunut ja käyttäytyy aika ajoin hyvin toisin kuin yleensä - paineet purkautuvat ja seuraa pahaa.

Kujtimin isäkokemukset ja suhde väkivaltaiseen isään on sukupolvelleni hyvin yleinen ja samantapainen kokemus, jota edelleen kannamme ja kärsimme. Kiukkuiset vihakirjeet kuolleelle isälle ovat hyvin samaistuttavia. 

Pedofiili isoisä on sitten jo toiseen potenssiin hirveä. Hänen yhteyteensä liitin lukiessani sekä lehmän, että taruolento Kimeerin. Jotenkin lehmä, ja se mitä se symboloikaan, on keskeistä kirjassa ja saa aivon jauhamaan pitkään symbolin eri puolia.

Netissä satuin lukemaan jonkun harrastelijakirjoittajan täyden tyrmäyksen tälle kirjalle. Perusteluina oli lähinnä se, että se kertoo niin inhottavista asioista ja siinä on epärealistisia, maagisia, asioita. Kirjoittajalta oli kai jäänyt huomaamatta teoksessa monessa kohtaa oleva pohdinta kirjailijan työstä ja jopa ironinen arvostelu "hyvästä ja oikeasta tarinasta ja kirjasta".

Olen siis päivastaista mieltä. Erinomainen kirja ja hyvä lukukokemus.

Sven Mikser, 2023. Vareda, 320 lk. Rahva Raamatu Kirjastus. ISBN 9789916143605

Raamat räägib 16-aastasest Johannesest, kes suundub suveks Vareda külla töötama kooli valvurina ja valmistuma samal ajal kunstikooli sisseastumiskatseteks.

Teose keskmes on nooruse tunded ja eneseotsingud. Johannes tutvub noore õpetaja Margitiga, kes temaga flirdib ja üles näitab huvi. Johannes aga ei tunne samamoodi, mistõttu lõpeb nende ühine öö ebaõnnestumisega. Selle asemel tekitab Andreas, temaealine noormees, Johanneses tugevaid tundeid, ning nende vahel areneb eriline side. Noorte tunnete kujutamine on tabav ja tundlik, edastades siiralt nooruse ebakindlust ja intensiivseid emotsioone.

Johannese sisemaailm mängib loos keskset rolli, ning lugu katkestavad vahepeatükid, mis kirjeldavad teda juhendanud kunstniku Joonase mõttemaailma ja kunstnikuelulugusid. Lõpuks õnnestub Johannesel kunstikooli sisse saada ning leida selgust oma tunnetes Andrease vastu.

Teose lõpp on tõlgendatav optimistlikuna. Johannesest kujuneb tundlik ja kasvav isiksus, kes julgeb end ja oma tundeid silmitsi seista. Vareda on peenekoeline ja terane kirjeldus noorusest ja eneseleidmisest. Johannes on "lahe sell".