Frank McCourt, 1999. Amerikan ihmemaassa, 421 s. Otava. Isbn 9789511161356

 Tämä on jatko-osa. Eka osaa en ole lukenut, muttei se haitannut. Tämä on sillä tavalla hyvin kirjoitettu, että tekstin parissa viihtyy, eikä malttaisi lopettaa lukemista. Minulle tuli mieleen Forrest Gumpin tarina elokuvana. Tästäkin saisi elokuvan, jossa tämän tarinan kertoja lukisi tekstiään ja elokuva kommentoisi lukijan esiin ottamia tapahtumia.

Eloisaa autofiktiota tämä on. Oikeaa ja aitoa alkuperäisen määritelmänsä mukaankin, koska kirjoittajan ja päähenkilön nimi on sama. Sama kaikkitietävä minäkertoja on äänessä koko ajan ja aika lipuu tasaisella, lineaarisella rytmillä. Mitään takautumia tai muita hyppyjä ajassa tai tajunnassa ei tehdä. Hyvää kertovaa kirjallisuutta.

Loppua kohti tarina, kuten päähenkilönsä elämä, tasaantuu eikä ole räjähtelevää ja sinkoilevaa, kuten nuoren irlantilasien siirtolaisen, jolla tosin on alunperinkin Amerikan kansalaisuus. Irlanti, katolisuus, erilaisuus ja erilaiset sosiaaliset ja rodulliset kuin uskonnollisetkin ryhmät tulevat käsitellyiksi sisältäpäin elettynä elämänä.

Kun kaipaan jotain viihdyttävää lukemista, otan sen eka osan, "Seitsemännen portaan enkelin" työn alle.

Ella-Maria Nutti, 2023. Pohjoisessa kahvi on juotu mustana, 206 s. Johny Kniga. Isbn 9789510490419

 Tämä on tarina syöpään sairastuneen saamelaisäidin ja tyttärensä suhteesta. Äiti matkustaa pohjoisesta Tukholmaan tyttärensä luokse voidakseen lopultakin kertoa tilanteestaan.

Se ei vain tahdo onistua. Epäröintiä vai  jatkuu ja jatkuu ja kertominen jää kerran toisensa jälkeen. Tunteita äidin ja tyttären välillä käydään läpi aina uudestaan ja uudestaan äidin näkökulmasta.

Lopulta äidin huono kunto ja sairaskohtaus pakottavat kertomaan kauhean uutisen. Reaktiot ovat rajuja, mutta pakottavat esiin totuuden: äidin ja tyttären siteet ovat kaikesta huolimatta lujat.

Pirkko Soininen, 2023. Kipulintu, 181 s. WSOY. Isbn 9789510484241

 Kipulintu on biofiktiota Maila Pylkkösestä, runoilijasta viime vuosisadalla. Pylkkönen kärsi mielenterveysongelmista ja vietti aikoja Nikkilän mielisairaalassa. Hän kuvitteli rinnalleen L. Onervan, toisen runoilijan vähän aiemmalta ajalta, joka myös kärsi heikosta mielenterveydestä. Näin myös L. Onerva on tässä hieman biofiktion kohteena.

Pylkkösen runoutta ja sen syntyä on teoksessa vähemmän kuin hänen elämänsä kuvausta. Jonkinlainen "köyhän keuhkotautisen runoilijan" peruskuvaus siis kuitenkin. Muun ohessa tulee kuvatuksi myös viime vuosisadan kulttuurielämää kaikkine juoruineen ja kohuineen.

Lopussa olevat lähdeluettelot nostivat teoksen arvoa silmissäni. Vaikka kyse ei ole elämäkerrasta, vaan biofiktiosta, on sen tekemiseen paneuduttu ilmeisen huolellisesti.

Andrus Kivirähk, 2017. Rehepapp ehk november, 200 lk. Varrak. Isbn 9789985312483

 Rehepapp on raamat, mille olemasolust olen juba kaua teadlik olnud ja huvitatud, et sellega tutvuda. Nüüd sain siis lõpuks laenatud raamatu, kuna mu keeleoskus on juba peaaegu piisav raamatute lugemiseks eesti keeles.

Andrus Kivirähk on kirjanik, kelle loomingusse ja tohutusse kujutlusvõimega huumorisse olen varem juba tutvunud (näiteks „Puulased ja tohtlased“, „Millest kõneleb vana taksojuht kuupaistel“). Selles loos, Rehepapp ehk November, ulatub Kivirähki kujutlusvõime ja huumor tõepoolest omaenda sfääri. Raamatu tegevus toimub kuskil minevikus, kus Eestit valitsevad rohkem või vähem saksa parunid ja nende mõisad, ja kuigi kultuuriline hiilgeaeg, kus eestlastel oli oma maa ja oma kuningas, ei tundu veel väga kaugel olevat, on see siiski juba minevik. Ajalugu keerleb loos rahva allasurutusest, enne iseseisvusest rahvast, kujul, kus vastupanu paistab läbi kavaluse ja „oma maa asjade“ võtmisest sealt, kust neid leida on, isegi mõisate sahvrist. Seda varaste ja salakavalate kogukonda juhib ja aitab Rehepapp, kelle poole külaelanikud häda korral appi otsima tulevad. Abi saadakse ka nõidalt ja järgides juhiseid otsitakse ka abi vanapaganalt, deemonilt, kellega käiakse kaubandust, kuid keda petetakse jälle ja jälle.

Küla rahvaste kõrval on seal ka nende kratid, vanapagana abiga ellu äratatud erilised teenrid, kes on kokku pandud luudadest ja põllumajandustöötluse osadest ning vanapagana kaudu ellu äratatud, kes töötavad usinalt, et tuua oma isandatele vajalikke asju, toitu ja viina.

Metsas möllavad, eriti öösel, tontid, mummsid, kollid ja muud hingelised olendid, kelle seas kõige hirmsam on aga Katk, kes tapab kõik ilma eranditeta. Rehepapp suudab aga jälle seda petta ja küla õnnistub kartma lõpp.

Lugu jutustatakse novembri 30 päeva jooksul. Ilm on iga päevaga aina kehvem ja porisem, ja elu külas on kõvasti kurb ja vaene. Ainult hangitud asjad, kas krattide abiga või ise otsides, mõisate varadest, leevendavad viletsust. Asukad varastavad ka üksteiselt, ja vaid kavalus ning uskumine hingelistes olevustes ja mustkunstis kaitseb hukatuselt või surmalt. See on tõeline kavalate narride kuningriik. Kuu lõpu poole sureb paljusid elanikke, sageli ebaõnnestudes oma liiga ambitsioonikates ettevõtmistes, ja raamatu igal pool kohalolev melanhoolia süveneb veelgi.

Raamatu kaanelehe järgi on peaaegu iga eestlane selle raamatu juba omandanud, kuid seda müüakse ikka veel ja see on jõudnud 26. trükkini! Eestlased ilmselt hankivat teost halva päeva tarbeks, et kui ei ole midagi muud, siis on vähemalt Kivirähki teos olemas...

Lea Ypi, 2023. Vapaa. Kuinka kasvoin aikuiseksi maailman luhistuesa, 304 s. Atena. ISBN 9789511461500

 Tämä on tietokirja, mutta oikeastaan vähän myös biofiktiota. Kertoja on albanialainen, joka kasvoi stalinistisessa, omintakeisessa sosialismissa, Enver Hoxhan diktatuurissa. Albania on maa, josta on tiedetty hyvin vähän ja silloinkin omituisia asioita. Luin aiemmin Ismail Kadaren "Särkynyt huhtikuu" kirjan, joka kertoo verikostosta, joka kaikkine omituisine piirteineen on yhä voimissaan ja verissään Pohjois-Albanian ylängöillä.

Tässä kirjassa yllätyksenä taas oli, että sosialismin sorruttua maa ajautui sisällissotaan. Miten olin voinut sen unohtaa? Vai menikö se 90-luvun tapahtumavyöryssä minulta ohi kokonaan?

Hoxhan stalinismiin kiltiksi kasvatettu tyttö noudattaa kaikkea kirjaimellisesti ja uskoo kaiken suoraan epäilemättä, myös vanhempien peitetarinat omasta henkilöhistoriastaan. Vasta kun Neuvostoliitto on kaatunut ja sen etupiirin valtiot saavuttaneet todellista itsenäisyyttä, saa myös Albania uutta ja toisenlaista historiaa. Vanhempien peitetarinat avataan  ja selviää, miksi on keksitty loputtomasti verukkeita sille, että olohuoneesta puuttuu Enver Hoxhan kuva.

Kirjan tarinassa on valtavasti yksityikohtaisia ja tarkkoja huomioita muutoksista sosialismin jälkeen ja siirtymäkauden ongelmista ja vaikeuksista. Vastaikkainasettelu suljetun ja omaan nationalistiseen oppiinsa käpertyneen ja ulkomaailman välillä johtaa kaikenlaisiin ristiriitoihin ja vaikeisiin oppimisiin. Siirtymätalouden asiantuntija ja neuvonantaja on oivallinen ruumiillistuma ulkomaailman suhtautumisesta: häntä mikään ei yllätä, hän on jo nähnyt kaiken, tai ainakin melkein samanlaisen. Nyt tarvitaan vain shokkihoitoa, että saadaan markkinatalous toimimaan.

Huonostihan siinä käy. Myös pakolaisuus ja sen vastaisuus, lähinnä Italian suuntaan on tässä hyvin ajankohtaista kuvausta.

Toisaalta hirtehistä, toisaalta ymmärrettävää, että "lännessä" nuoriin sosialisteihin tutustunut päähekilö ja kirjoittaja päätyy luennoimaan ja tutkimaan marxilaisuutta. Maailman selittämistä tai maailman muuttamista.

Suosittelen lämpimästi.