En ole ranskalaisen huumorin ystävä. Jacques Tati on minusta yksinkertaisesti pitkästyttävä. Tämä kirja alkaa hengästyttävän adhd-maisen hulluuden kuvauksella. Perhe, joka elää ja juhlii niin vauhdikkaasti, että lukija on pudota kyydistä. Loppua kohti tarina kääntyy tragediaksi. Suurimmassa huumorissa on aina surullinen pohjavire. Ymmärrän niiät, jotka ihastuvat tähän kirjaan, mutta en olisi lukenut, jos eijokuolisi valinnut sitä lukupiiriin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti