Antonio Munoz Molina, 2007. Sefarad, 545 s. Tammi. isbn 9789513137656

Tämä kirja on lukukokemuksena henkeäsalpaava ja innostava, vaikka se käsittelee viime vuosisadan historian kauhun hetkiä niin holokaustin kuin Stalinin vainojen kuin varhempien juutalaisvainojen kautta. Teksti on valtavan intensiivistä, melkein kuin tajunnanvirtaa, mutta kuitenkin hyvin pikkutarkkaa ja tunnollisen järjestynyttä. Yksityiskohdat vyöryvät esiin sellaisella tarkkuudella ja vauhdilla, että lukija melkein näkee kaiken kuin valkokankaalla edessään ja kuitenkin kokee olevansa kulloinkin äänessä olevan kertojan pään sisässä. Kerronnan valtava intensiteetti ja eri henkilöiden tarinoiden villi risteily tyyntyy keskivaiheilla hetkeksi suutarin ja nunnan rakkaustarinassa, joka poikkeuksellisesti tulee kerrotuksi kokonaan alusta loppuun, eikä siihen enää palata. Epilogissa kirjailija tunnustaa, että on keksinyt vain pienen osan henkilöhamoista. Sivulla 520 onkin lause: "Miten joku tohtiikin olla niin kevytmielinen että keksii henkilöitä, kun on niin monta elämää, jotka ansaitsevat tulla kerrotuiksi, kun jokainen niistä on romaani siinä toisiinsa kytkeytyvien verkkojen sarjassa, joka johtaa toisiin romaaneihin ja toisiin elämiin." Juuri tuolla tavalla tämä kirja on rakentunut. Ehdottoman suositeltavaa luettavaa.