keskiviikko 17. helmikuuta 2021

Teemu Keskisarja, 2019. Murhanenkeli, Suuren Pohjan sodan ihmisten historia, 278 s. Siltala. isbn 9789522346384

 Keskisarja on ammattihistorioitsija, joka päätyi alalle vasta tavallista hieman myöhemmällä iällä. Sitä kovempi on ollut vauhti. Hän on julkaissut koko joukon populaariesityksiä Suomen ja lähialueiden historiasta. Aluksi esitykset painottuivat populaariin päähän väkivallantekoihin, eläimiin sekaantujiin, sodomiitteihin ja teloituksiin. Sitten mukaan tulivat myös myöhemmät, viime vuosidadan, tapahtumat. Tämä teos on Ruotsin vallan ajalta ja kertoo Ruotsin suurvalta-ajan lopun suomalaisten ja tavallisten rivimiesten, "Heikkien", kuten Keskisarja heitä nimittää, näkökulmasta.

Hankalasti lähestyttävä aihe, jonka lähteet ovat rajatummat kuin viime vuosisadan sotien, on saatu kuvattua sujuvasti ja lukijaystävällisesti. Keskisarja lienee saanut jonkin verran polemiikkia otteestaan historian tutkimukseen ja sen popularisointiin. Yhden teoksen esipuheessaan hän sanoo, että yleistajuisuuden, jota hänen kirjansa etupäässä edustavat, vastakohta ei ole tieteellinen esitys, vaan yleistajuttomuus. Piikki lienee suunnattu historioitsijakollegoille, jotka ovat erehtyneet kritisoimaan populaariteoksia epätieteellisiksi. Minusta tuntuu, että teokset täyttävät kyllä tieteellisen historian tutkimuksen mentelmävaatimukset. Ainakin lähdeviittaukset näyttävät olevan riittävästi ojennuksessa, eikä työmäärää näytä säästellyn niiden läpikäynnissä. Keskisarja tekee kirjojaan eräänlaisena sarjatyönä: hänellä on yritys, johon on palkattu avustajakuntaa, ilmeisesti etupäässä historian opiskelijoita, jotka kahlaavat arkistoja läpi ja koostavat niistä tarvittavaa aineistoa. Keskisarja sitten kokoaa ja kirjoittaa omaan tyyliinsä kokonaisuuden uudeksi kirjaksi.

Keskisarjan kirjoitustyyli on omanlaisensa. Sitä leimaa karkeahko huumori ja suorasanaisuus, joka ei kuuluisi herrasmieshistorioitsijan sanavarastoon lainkaan. Uskoisin, että Keskisarja haluaa tietoisesti erottautua sellaisista kollegoista, kuten vaikkapa Matti Kligestä, joille ulkoiset tavat ja herrasmiesmäisyys näyttävät olevan äärimmäisen tärkeitä.

Keskisarja näyttää korostavan ennemmin tietynlaista rahvaanomaisuutta ja samaistumista "tavallisiin Heikkeihin". Sinänsä ehkä viisasta populismia kirjojen menekkiä ajatellen.

Toinen juttu on sitten taiteilu populaarisuduen ja tarkkuuden tai tieteellisyyden välillä. Yleistajuttomuudesta olen samaa mieltä, mutta uskollisuudesta lähteille ja aikaudelle ehkä en. Voi olla lukijalle rasitukseksi, että esim nimiä ei ole käytetty niiden nykyisissä muodoissa vaan 1700 -luvun alun asussa, esim. Petterbosrg/Pietari, Rääveli/Tallinna.

Keskisarja on esiintyjänä samantapainen kuin tekstinsä: vähän suorapuheinen, jopa hyökkäävä ja vähän röyhkeäkin. Tätä täydentää vielä kovin kasuaalinen pukeutuminen: Esitellessään Kivi-elämäkertaa Vuotalossa Keskisarja saapui paikalle tuhruisesssa t-paidassa ja lököttävissä verkkarihousuissa, joissa oli takiaisen siemeniä tms. rikkaruohon merkkejä. Puheessaan hän teilasi armotta Veijo Meren Kivi-teoksen huonoksi ja lähdekritiikittömäksi. Myös televiesiosarjassaan (Pimeä historia) hän käyttäytyi esiintyjäkaveriaan (luokanopettaja Marko Kämäräinen) kohtaan törkeän röyhkeästi. Että sellainen mies.

Kaikesta röyhkeilystä huolimatta on sanottava, että Keskisarjan teokset täyttävät tarpeellista paikkaa historian ja Suomen tapahtumien popularisoinnissa. Parhaimmillaan tämäkin teos voi paikata monen epäonnistuneen hissanmaikan kouluopetuksia.

Ei kommentteja: