Alice Munron novellit ovat lähes parasta lukemista, mitä tiedän. Olen aiemmin lukenut "Kerjäläistyttö, tarinoita Fiosta ja Rosesta" sekä Hyvän naisen rakkaus. kertomuksia" ja joka kerran kirjan suljettuani tunne on sanonut, että tätä voisi lisääkin lukea.
Novellit ovat taitavasti rakennettuja ja tarina soljuu kuin vilkas puro ja vie lukijan mennessään. Tämän lisäksi niihin on sijoitettu tarkkoja psykologisia huomiota ja kannanottoja nykymaailmaan. Esimerkiksi tässä kokoelmassa kannustavan tarinansa saavat niin invalidit/vammaiset kuin rumat ja impotentit jne. Aina yhtä myötätuntoisella ja ymmärtävällä otteella: Miltä tuntuu, kun...
Tämä kokoelma on sillä tavalla erilainen, että vaikka varmasti kaikissa Munron novelleissa on autofiktiivistä ainesta (kuten oikeastaan kaikessa kirjallisuudessa taitaa olla), on tässä kokoelmassa neljä viimeistä, jotka kirjailijan oman niihin liitetyn esipuheen mukaan muodostavat "oman erillisen kokonaisuuden, joka on omaelämäkerrallinen tunteiden, joskaan ei aina kokonaan tosiasioiden suhteen. Uskoakseni ne ovat ensimmäiset ja viimeiset - ja kaikkein tärkeimmät - asiat, joita minulla on elämästäni sanottavana."
Olen itse omassa pienessä ja harmittomassa autofiktioharjoittelussani päätynyt täsmälleen samaan lopputulokseen: tärkeää ovat vain tunteet, se miten olemme asiat kokeneet. Ulkoinen tapahtuminen ei ole tärkeää, eikä useimmiten edes mielenkiintoista. Tai korkeintaan vain siinä määrin, kuin niillä tosiasioilla voidaan selittää heränneitä tunteita, jotka voivat kestää koko eliniän ja määrätä koko elämän kulkua ratkaisevalla tavalla.
Yhteistä minulla näihin tarinoihin on myös lapsuuden selkäsaunat, jotka mainitaan viimeisillä sivuilla useasti, sen ihmeemmin niiden kuvailussa viipymättä, mutta käy selväksi, että ne ovat olleet ratkaisevan traumaattisia kirjailijan lapsuuden kokemuksissa.
Onko sitten niin, että ilman traumaattista lapsuutta ei olisi kirjailijaa, koska ei olisi tarvetta kirjoittaa traumaa pois?
Kuten Claes Andersson totesi: "kirjoittaminen on kuin terapiaa ilman terapeuttia, ja siksi se on halvempaa!"
Myös tuollaisen terapian tuotteiden lukeminen voi olla hyvin terapeuttista. Ainakin jos kirjoittaminen on ollut yhtä taitavaa kuin Alice Munrolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti