Tämä tarina alkaa väkevällä stalinismin vainojen kuvauksella ja yhden suvun kohtaloilla. Loppuosassa päästään Suomeen ja maahanmuuttajien näkökulman kuvaamiseen. Juuri tämä loppu onkin yllättäen kaikkein mielenkiintoisinta antia.
Stalinismin ja neuvostoarjen lähes dokumentaarinen kuvaus kgb:n asiakirjoineen (lienevät autenttisia, vain suomeksi käännettyjä) on toki vaikuttavaa ja sydäntä särkevää, mutta sittenkin maahanmuuttajan ajatusten ja kokemusten tuominen kantasuomalaisille ymmärrettävässä muodossa on minusta tässä suurin ansio.
Kahden kulttuurin väliin putoaminen on aina paitsi tragedia, myös mahdollisuus. Kahta kulttuuria eläneen on mahdollista välittää kulttuuria ja historian aitoa kokemista kulttuurista toiseen. Mamu-vastaisuuden ja xenofobian aikanamme tarvitaan juuri tällaista materiaalia - ja paljon, ennakkoluulojen ja väärien uskomusten murtamiseksi.
Välillä Suomeen päässeen venäläisen kuvausta Suomesta ja ylitsevuotavaa ylistystä oli jopa vaikea lukea, koska se tuntui jo epäuskottavalta ja kiusalliselta. Tämä kuitenkin korjaantuu loppua kohti. kun esiin otetaan myös suomalaisten ymmärtämättömyyttä, kahden kulttuurin törmäyskohtia.
Hieno kirja nuorelta kirjoittajalta ja Sandarmohin tapahtumien osalta myös hyvin ajankohtainen teos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti