Odradek, diplopia, täpeheinä. Nämä minun piti googlata tätä lukiessa. On siis myös faktaa ja tietoa tässä melkein runoelman kaltaisessa vanhan miehen ja vanhuuden ja luopumisen kuvauksessa.
Meillä on nykyään hengästymiseen asti tiiliskivinarratiiveja, jotka kuitenkin unohtavat kirjallisuuden ja kielen erityisen kohteen ja mahdollisuuden: Doderak. Wittgensteinin sanoin siitä, josta ei voi puhua, täytyy vaieta. Kieltä ja filosofiaa, taidetta, joka pyrkii kohti olennaista, voi kuitenkin käyttää kuin siltana kohti tuota, josta ei voi puhua. Tässä ei puhuta mystiikasta, vaan todellisuudesta sellaisena kuin se on ja niiltä osiltaan kuin kielemme ja kokemuksemme ei yltä sitä näyttämään, kuvaamaan.
Tässä on 101 lehteä arkistosta, useimmat vähän toista sivua, monet vain muutaman lauseen. Kaikki ovat tarkkaan hiottuja ja karsittuja. Vain olennainen on mukana. Tosi helmiä tai timantteja. Monet toimisivat yksinäänkin, mutta osana tätä kokonaisuutta ne muodostavat kauniin kuvan elämän syksystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti