Bo Carpelan, 2008. Lapsuus, 237 s. Otava. ISBN 9789511227397

 Olen aiemmin lukenut Carpelanilta vain yhden teoksen (Lehtiä syksyn arkistosta), joka kertoo vanhuudesta, syksystä. Nyt siis kirjailijan elämänkaaren toisesta päästä: lapsuus.

30-luku ennen sotaa ei varmasti ollut helppoa aikaa. Tätä teosta leimaa melankolia ja yksinäisyys sekä lukuisat kuolemat. Kaikki on kerrottu kuin pehmeäpiirtoisen lasin läpi, tarkasti, mutta pehmeästi. Kerronta on jaettu kolmeen osaan, kuuden, kolmen ja yhden vuoden jaksoon välillä 1930-1939. Kirjailijan ilmeinen alter ego, Davi, on hiljainen ja vetäytyvä, ja kokee maailman hyvin voimakkaasti. Kokemista kuvataan taitavilla ja mutkikkailla kielikuvilla, joiden hiomiseen on varmaankin käytetty paljon aikaa ja vaivaa. Ajan kuvaus on siinä mielessä osuvaa, että tunnelma kirjassa tuo mieleen vanhan ajan ja Suomen.

Bo Carpelan, 2011. Lehtiä syksyn arkistosta, 206 s. Otava. isbn 9789511252016

 Odradek, diplopia, täpeheinä. Nämä minun piti googlata tätä lukiessa. On siis myös faktaa ja tietoa tässä melkein runoelman kaltaisessa vanhan miehen ja vanhuuden ja luopumisen kuvauksessa.

Meillä on nykyään hengästymiseen asti tiiliskivinarratiiveja, jotka kuitenkin unohtavat kirjallisuuden ja kielen erityisen kohteen ja mahdollisuuden: Doderak. Wittgensteinin sanoin siitä, josta ei voi puhua, täytyy vaieta. Kieltä ja filosofiaa, taidetta, joka pyrkii kohti olennaista, voi kuitenkin käyttää kuin siltana kohti tuota, josta ei voi puhua. Tässä ei puhuta mystiikasta, vaan todellisuudesta sellaisena kuin se on ja niiltä osiltaan kuin kielemme ja kokemuksemme ei yltä sitä näyttämään, kuvaamaan.

Tässä on 101 lehteä arkistosta, useimmat vähän toista sivua, monet vain muutaman lauseen. Kaikki ovat tarkkaan hiottuja ja karsittuja. Vain olennainen on mukana. Tosi helmiä tai timantteja. Monet toimisivat yksinäänkin, mutta osana tätä kokonaisuutta ne muodostavat kauniin kuvan elämän syksystä.