Kirjan puoleenväliin mennessä en vielä osannut päättää, onko tämä pelkkää paskaa vai mestariteos. Loppuun mennessä olin vielä epätietoisempi. Ollakseen pelkkää sontaa, harvinaisen lukukelpoinen. vaikka tekijä on tehnyt parhaansa sotkeakseen lukijan jäljiltään: sivunumeroviittauksia, jotka eivät viittaa mihinkään olemassa olevaan teokseen, "postauksia" henkilöiltä, joita on epälukuisa määrä, osa toistuvia osa ainutkertaisia, joukossa mm. Sauli Niinistö ja kirjailija itse.
Kaksi hahmoa, Minttu ja Rauno, esiintyvät useammin äänessä. Ja tietysti kirjailijan alter ego Jan Holm, kirjailija, joka on julkaissut teoksen, johon viitataan sivunumeroilla ja joka lienee saanut "taivaallisen vastaanoton".
Minttu on epätoivoinen kirjailijanalku, joka kadehtii menestyvää ystäväänsä ja päätyy yhä epätoivoisemmaksi. Mintun seksielämä ja asenne on niin miehinen, että ehkä nimi alun perin oli Mikko. Rauno on taksinkuljettaja, joka kyytii ympäri kaupunkia nukkuvaa asiakasta tämän pyynnöstä ja pohtii leskenelämäänsä ja suhdettaan taivaallisen vastaanoton saaneeseen kirjaan.
Muitakin tarinanpoikasia kirjasta ehkä löytäisi, jos jaksaisi nähdä vaivaa. Kirjan lienee tarkoitus olla satunnaisen fragmentaarinen niin kuin elämä itse. Kirjallisuuden ja todellisuuden ja yhteiskunnan suhteista on kirjassa useita teräviä pohdintoja, mutta ne hukkuvat erilaisiin satunnaisiin tekstin pätkiin, siihen sontaan.
Luin kirjan, koska se on Finlandia-voittaja ja lukupiirin listalla, mutta en kaipaa kirjan maailmaa tai koe saaneeni lukijana nauttia mestariteoksesta. Ehkä en vain ymmärrä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti