Olen aiemmin lukenut Carpelanilta vain yhden teoksen (Lehtiä syksyn arkistosta), joka kertoo vanhuudesta, syksystä. Nyt siis kirjailijan elämänkaaren toisesta päästä: lapsuus.
30-luku ennen sotaa ei varmasti ollut helppoa aikaa. Tätä teosta leimaa melankolia ja yksinäisyys sekä lukuisat kuolemat. Kaikki on kerrottu kuin pehmeäpiirtoisen lasin läpi, tarkasti, mutta pehmeästi. Kerronta on jaettu kolmeen osaan, kuuden, kolmen ja yhden vuoden jaksoon välillä 1930-1939. Kirjailijan ilmeinen alter ego, Davi, on hiljainen ja vetäytyvä, ja kokee maailman hyvin voimakkaasti. Kokemista kuvataan taitavilla ja mutkikkailla kielikuvilla, joiden hiomiseen on varmaankin käytetty paljon aikaa ja vaivaa. Ajan kuvaus on siinä mielessä osuvaa, että tunnelma kirjassa tuo mieleen vanhan ajan ja Suomen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti