Elisabeth Strout, 2008. Olive Kitteridge, 374 s. Tammi. isbn 9789520410735

 Samalla tavoin kuin aiemmin lukemani kaksi kirjaa, tämäkin on novellikokoelma, mutta tässäkin tarinat linkittyvät risteävästi toisiinsa samojen henkilöiden kautta. Tässä linkkinä toimii Olive Kitteridge, jonka persoona valottuu pikkuhiljaa tarina tarinalta. Kyseessä on erikoinen, ristiriitainen persoonallisuus, jota lukija välillä inhoaa ja välillä tuntee myötätuntoa.

Psykologian ja mielenliikkeiden kuvaaminen ja elämän arviointi on tässäkin teoksessa vertaansa vailla. Kukin yksittäinen novelli on yksinäänkin mestariteos. Ne vievät lukijan mielenkiinnon täysin, eikä niiden lukemista voi jättää kesken. Novellien välillä tekee kuitenkin mieli pitää taukoja, koska tuntee saaneensa jotakin pohdittavaa, jonkinlaisen palasen oikeasta elämästä. Kiinnostavuus ei synny tapahtumista, vaikka joukossa on murhia, aviorikkomista ja tuhopolttoja, vaan henkilöiden ja heidän suhtautumisensa tarkoista kuvauksista. Harvinaisen paljon lukemisen arvoinen kirja.

Elisabeth Strout, 2019. Kaikki on mahdollista, 260 s. Tammi, isbn 9789520427702

 Luin aiemmin saman tekijän ”Nimeni on Lucy Barton”. Jo se oli hyvä, mutta tämä kirja on erinomainen. Se selventää tuon teoksen henkilöhahmoja, äitiä ja tytärtä, mutta kertoo laajemmin heidän elämänpiiristään, pienestä amerikkalaisesta kylästä. 

Ulkoinen tapahtuminen on pientä, mutta henkilöiden psyykkinen myllerrys välillä hurjaa. Juuri nämä kohdat ovat vaikuttavimmat osuvuudessaan ja aitoudessaan. Lukija saa niistä tunteen, että osallistuu ja ymmärtää näiden tavallisten ja kovia kokeneiden ihmisten elämään. Kirjan nimi kuvaa amerikkalaista unelmaa, loppulauseena siihen on vielä lisätty sana kaikille. Ihan tavallista amerikkalaisen unelman tarinaa tämä ei ole. Kaikki hahmot ovat kokeneet kovia ja selviytyneet juuri ja juuri. 

Luvut eivät muodosta yhtenäistä juonellista tarinaa, vaan ovat kuin itsenäisiä pieniä novelleja. Kuitenkin niiden henkilöt lomittuvat ja ovat toisiinsa suhteissa saman elämänpiirin kautta ja siis myös tuon aiemman kirjan elämänpiireihin.

Päähenkilöä ei tässä kirjassa ole, eikä merkittävämpiä tapahtumia. Pääasiana on juuri tuo psyykkinen tapahtuminen ja selviäminen ja tuon kokonaisuuden näkeminen.

Niin suositeltava opus, että päätin lukea myös muut Stroutilta suomennetut.

Elisabeth Strout, 2018. Nimeni on Lucy Barton, 164 s. Tammi. isbn 9789513199623

Ilmeisesti osittain auto fiktiivinen teos pieni, viehättävä, tarkka ja hienovireinen kuvaus äiidn ja tyttären suhteesta ja rutiköyhästä ja hyväksikäytetystä lapsuudesta. Luvut lyhyitä, kuin aforismeja, mutta muodostavat kuvan fiktiivisestä Lucy Bartonista, josta kauheasta lapsuudesta huolimatta on tullut menestynyt kirjailija. Kuten liepeessäkin sanotaan, havainnoinnin tarkkuus ja osuvuus tuovat mieleen nobelisti Alice Munron. Kerronnan kirkkaus ja viivyttelevyys on kuitenkin aivan omanlaistaan. Loppua kohden kirjoittaja tulee lähemmäksi ja lähemmäksi lukijaa, kuten nykyään autofiktiivisissä teoksissa usein on tapana. Päähenkilön ja lukijan väliin ikään kuin tulee kertoja, joka onkin kirjailija itse, ehkä.