Tämä modernismin klassikko vie mukanaan, vaikka ensin on vaikeuksia havaita, milloin on hypätty yhden henkilön tajunnanvirrasta toiseen. Minkäänlaista saumakohtaa kun ei ole tekstissä havaittavissa. Jotenkin kerronta ja tajunnanvirta kuitenkin hakeutuu uomaansa ja lukija voi vain jättäytyä virran vietäväksi ja ihailla kirjailijan tarkkoja ja herkkiä huomioita.
Rouva Dallowayn kutsujen tarkka kuvaus pitkästyttää aika ajoin, mutta kutsuille osallistuvien mielenliikket eivät. Teksti ei suoraan ota kantaa tai moralisoi, mutta henkilöt ovat moderneja ja vapaamielisiä, paitsi tietysti jotkut heidän vastakohtansa.
Pitäisi lukea enemmänkin klassikoita.
